Theodor Höijer
Carl Theodor Höijer (20. helmikuuta 1843 Helsinki – 31. lokakuuta 1910 Helsinki) oli aikansa johtava suomalainen arkkitehti. Höijerin on sanottu olleen ensimmäinen suomalainen arkkitehti, joka loi menestyksekkään uran ja kestävän jälkimaineen ilman asemaa rakennushallinnossa. Hänen on siten katsottu muovanneen arkkitehtien toimenkuvaa Suomessa.[1]
| Theodor Höijer | |
|---|---|
 Theodor Höijer |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Carl Theodor Höijer |
| Syntynyt | 20. helmikuuta 1843 Helsinki |
| Kuollut | 31. lokakuuta 1910 (67 vuotta) Helsinki |
| Taiteilija | |
| Ala | arkkitehtuuri |
| Taidesuuntaus | uusrenessanssi |
| Kuuluisimpia töitä | Ateneumin taidemuseo |
Höijerin tuotanto edustaa pääasiassa uusrenessanssia ja sijaitsee suurelta osin Helsingissä. Tunnetuimpia yksittäisiä töitä ovat muun muassa Ateneumin taidemuseo, Rikhardinkadun kirjasto, Erottajan paloasema ja osin purettu Hotelli Kämp.
Elämänvaiheet muokkaa
Höijerin isä oli helsinkiläinen menestynyt käsityöläinen, peilitehtailija ja sisustusverstaan omistaja Henrik Höijer, joka halusi pojalleen arkkitehdin koulutuksen. Höijerin äiti oli Maria Lovisa Selenius. Höijer kävi Helsingin teknillistä reaalikoulua vuosina 1856–1860, mutta ilman ylioppilastutkintoa hän ei päässyt uralle Intendentinkonttoriin. Sen sijaan hän pääsi harjoittelijaksi lääninarkkitehti G. T. Chiewitzin toimistoon Turkuun vuosiksi 1860–1862 ja jatkoi opintojaan vuosina 1863–1868 Tukholman vapaiden taiteiden akatemiassa Fredrik Wilhelm Scholanderin johdolla. Valmistuttuaan vuonna 1868 Höijer palasi Suomeen.[1]
Helsingissä Höijer oli aluksi kaksi vuotta perheyrityksensä palveluksessa ja sen jälkeen toiset kaksi Yleisten rakennusten ylihallituksen pääjohtajan Hampus Dalströmin apulaisena. Vuonna 1872 hän perusti arkkitehtitoimiston yhdessä Frans Sjöströmin, Axel Loenbohmin ja Theodor Deckerin kanssa. Yhteistyö päättyi vuonna 1876, mistä alkaen Höijerillä oli oma toimisto. Hän teki samana vuonna läpimurtonsa Helsingin suuren teollisuusnäyttelyn näyttelyrakennusten suunnittelijana.[1] Vuosina 1872–1876 Höijer myös toimi ensimmäisen kerran arkkitehtuuripiirustuksen opettajana Polyteknillisessä opistossa. Toisen kerran hän oli samassa tehtävässä vuosina 1902–1903.[2]
Höijerin tärkeimmät työnantajat hänen uransa alkuvuosina olivat Sinebrychoffin panimo sekä Helsingin kaupunki ja seurakunta. Hän suunnitteli asuin- ja liikerakennuksia useille kaupungin nousevaan porvaristoon kuuluneille rakennuttajille, joista erityisesti yhteistyö Fredrik Wilhelm Grönqvistin kanssa osoittautui hänen uralleen keskeiseksi. Höijerin uran huippu oli Ateneumin taidemuseon toteuttaminen valtiolle; senaattori Leo Mechelin valitsi Höijerin suunnittelukilpailun voittajaksi ohi rakennushallituksen arkkitehtien. Höijer ei kuitenkaan koskaan päässyt rakennushallituksen yliarkkitehdiksi, vaikka haki virkaa kahdesti. 1890-luvun alussa Höijer oli itse toisena omistajana Huberin talon rakennushankkeessa, mutta joutui henkilökohtaisen vararikon vuoksi myymään osuutensa yhtiökumppanilleen Robert Huberille.[1] Höijerin koti ja työhuone jäivät kuitenkin vuokralaisiksi hänen suunnittelemaansa taloon.[3]
1900-luvulle tultaessa Höijer jäi nuorempien arkkitehtien varjoon eikä kyennyt kunnolla omaksumaan uutta kansallisromanttista tyylisuuntausta. Hänen uransa päättyi sairauskohtauksesta johtuneeseen osittaiseen halvaantumiseen vuonna 1905.[1]
Höijer oli Tekniska Föreningen i Finland -järjestön perustajajäsen, sen arkkitehtiklubin puheenjohtaja vuodesta 1895 ja yhdistyksen kunniajäsen vuodesta 1903. Arkkitehtiklubin anomuksesta Suomen senaatti myönsi Höijerille valtioneläkkeen. Höijer oli myös Taideteollisuuskeskuskoulun tarkastaja vuosina 1879–1898 ja Helsingin kaupunginvaltuutettu vuosina 1881–1892.[1]
Höijerin puoliso oli Augusta Wilhelmina Rosén. Heillä ei ollut lapsia.[1]
Tuotanto muokkaa
Höijerin suunnittelemat rakennukset sijoittuvat suurimmaksi osaksi hänen synnyinkaupunkiinsa Helsinkiin, johon hän 1870–1890-luvulla suunnitteli useita liike- ja asuinrakennuksia sekä uusrenessanssityylisiä kerrostaloja. Niistä huomattava osa purettiin 1950–1960-luvuilla[4]. Höijerin mainittavia suunnittelutöitä ovat muun muassa:
- Hietaniemen hautausmaan vanha siunauskappeli, Helsinki, 1873
- Skohan talo, Helsinki, 1870-luku (F. A. Sjöströmin kanssa, purettu 1965 Makkaratalon tieltä)[5]
- Nokian kartanon päärakennus, Nokia, 1877 (purettu 1960-luvulla)[6]
- Messukylän kirkko, Messukylä, 1879
- Rikhardinkadun kirjasto, Helsinki, 1881
- Grönqvistin talo, Helsinki, 1882
- Ravintola Pukki, Korkeasaari, Helsinki, 1884
- Standertskjöldin talo, Pohjoisranta 4, Helsinki, 1885[7]
- Hotelli Kämp, Helsinki, 1886 (purettu 1965; Pohjois-Esplanadin puoleinen julkisivu, pääportaikko ja peilisali säilytetty osana uutta rakennusta)[8]
- Ateneumin taidemuseo, Helsinki, 1887
- Vapaaehtoisen palokunnan talo, Helsinki, 1889 (eduskunnan kokoontumispaikka 1907–1910, purettu 1967)[9]
- Villa Sjökulla (muutostyöt, nykyinen ulkoasu), Hamari, Porvoo, 1890[10]
- Erottajan paloasema, Helsinki, 1891
- Huberin talo, Helsinki, 1891 (purettu 1960 Helsingin Säästöpankin toimistotalon tieltä)[3]
- Entinen Kaleva-yhtiön, myöhemmin Tullihallituksen talo, Erottaja, Helsinki, 1891[11]
- Tampereen Verkatehtaan pääkonttori, Tampere, 1896[12]
- Norrménin talo, Helsinki, 1897 (purettu 1960 Enso-Gutzeitin pääkonttorin tieltä)[13]
- Villa Ideshem, Tammisalo, Helsinki, 1898[14]
- Vallilan kansakoulu, Helsinki, 1902[15]
- Ekenäs Badinrättning (Gamla Bastun), Tammisaari, 1903
- Töölön kansakoulu, Helsinki, 1905[16]
Teollisuusrakennuksia Höijer suunnitteli Helsingissä muun muassa Sinebrychoffin panimokortteliin Hietalahdessa, Töölön sokeritehtaalle sekä Kone ja Silta -yhtiön konepajalle Sörnäisiin. Nämäkin on kaikki purettu.[17] Hän suunnitteli myös keskiaikaisen Helsingin pitäjän kirkon korjaustyöt uusgotiikan tyylisuunnan mukaiseksi kirkon kärsittyä mittavat vauriot tulipalossa vuonna 1893.
Lähteet muokkaa
- Theodor Höijer. (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen rakennustaiteen museon arkkitehtiesittelyt. Viitattu 31.5.2011.
- Manninen, Antti: Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2004. ISBN 952-5557-00-6.
- Viljo, Eeva Maija: ”Höijer, Theodor”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 244–246. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Viljo (2004).
- ↑ Theodor Höijer. Suomen rakennustaiteen museon arkkitehtiesittelyt. Viitattu 31.5.2011.
- ↑ a b Manninen, s. 60.
- ↑ Manninen, s. 6–7.
- ↑ Manninen, s. 28.
- ↑ Kesäpäiviä Nokian kartanolla Nokian Uutiset 3.8.2018. Viitattu 1.4.2024.
- ↑ Pohjoisranta 4. Korttelit.fi (Internet Archive). Viitattu 3.6.2011.
- ↑ Manninen, s. 49.
- ↑ Manninen, s. 31.
- ↑ Anna-Kaisa Melvas: Minna vaalii ja kunnostaa 170-vuotiasta pitsihuvilaa Porvoossa – ”Remontti on ollut tutkimusmatka taloon, josta löytyy päivittäin jotain yllättävää” Meillä kotona 24.8.2021. Viitattu 31.3.2024.
- ↑ Uudenmaankatu 1. Korttelit.fi (Internet Archive). Viitattu 31.5.2011.
- ↑ 6. Tampereen verkatehdas Tampereen kaupunki. Viitattu 31.3.2024.
- ↑ Manninen, s. 15.
- ↑ Varmavuori, Marjaana: Hulppealle huvilalle on vuosia etsitty uutta omistajaa Tammisalossa. Helsingin Sanomat: HS Helsinki, viikko 32, s. 5. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Vallilan ala-aste Ark-byroo. Viitattu 31.3.2024.
- ↑ Hannes Nissinen: Arkkitehti Theodor Höijer teki Helsingistä Wieniä tai Pariisia – iso osa hänen suunnittelemistaan taloista lanattiin matalaksi 1960-luvulla (tilaajille) Helsingin Sanomat 25.12.2017. Viitattu 31.3.2024.
- ↑ Manninen, s. 68, 115, 146, 168.
Kirjallisuutta muokkaa
- Arkkitehti Carl Theodor Höijer kuollut. Helsingin Sanomat, 1.11.1910, nro 252, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.06.2014.
- Viljo, Eeva Maija: Theodor Höijer. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Helsinki 1985.
- Viljo, Eeva Maija (toim.): Theodor Höijer 1843–1910: arkkitehti. Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki 1987.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Theodor Höijer Wikimedia Commonsissa
- Höijerin säilyneitä töitä Helsingin keskustan alueella. Korttelit.fi (Internet Archive).
- Höijer, Theodor hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)