Mark William Calaway (s. 24. maaliskuuta 1965 Houston, Texas[2]) on yhdysvaltalainen showpainija. Hänet luokitellaan maailman kaikkien aikojen kuuluisimpien showpainijoiden joukkoon. Parhaiten Calaway tunnetaan kehänimellään The Undertaker (suom. hautaurakoitsija). Aloittaessaan WWE:ssä Callaway oli 201cm pitkä ja painoltaan 139 kg. Suurimmillaan paino oli vuosina 1998–1999, jolloin hänen painokseen ilmoitettiin joissakin ottelun sisääntuloissa 157.8 kg (348 lbs). Calaway on ollut World Wrestling Entertainmentissa vuodesta 1990 lähtien. Tällä hetkellämilloin? hän ottelee The Undertaker -hahmollaan WWE:n SmackDown-ohjelmassa, mutta esiintyy myös usein RAW-jaksoissa. Hän on viimeinen aktiivinen WWE-painija, joka esiintyi kaikkien aikojen ensimmäisessä RAW-jaksossa ja joka on yhä WWE:n palkkalistoilla. Undertaker käytti maskia uransa alkuaikoina kivuliaan kasvovamman vuoksi, mutta luopui siitä uransa edetessä.

The Undertaker
Henkilötiedot
Syntynyt24. maaliskuuta 1965 (ikä 59)
Houston, Texas
Kansalaisuus Yhdysvallat
Showpainija
Kehänimet The Undertaker
The Commando
Cain the Undertaker
Dice Morgan
Mark Callous
Mean Mark
The Master of Pain
The Punisher
Texas Red
Aktiivisena 1987–2020
Pituus 201 cm[1]
Paino 140 kg
Kouluttajat Don Jardine
The Undertaker on noussut köysille tekemään old school -liikettä Heidenreichin kanssa.

Undertakerin Wrestlemania-voittoputki katkesi, kun Brock Lesnar selätti hänet kolmannen F5-lopetusliikkeensä jälkeen Wrestlemania XXX:ssä. Toinen Wrestlemania-tappio tapahtui Wrestlemania 3:ssa, Roman Reigns-nimistä painijaa vastaan. Näin ollen Wrestlemania-saldo on tällä hetkellämilloin? 24-2. Häviönsä jälkeen hän palasi vuotta myöhemmin ja selätti John Cenan.

Ura muokkaa

Ura ennen WWF:ää muokkaa

Calaway aloitti painiuransa vuonna 1984. Alkuun hän työskenteli pienissä painipromootioissa, joissa hän keräsi rahaa ja yritti läpimurtoa merkittävämpiin piireihin. Hänet palkattiin Jerry Lawlerin United States Wrestling Association -promootioon vuonna 1986, ja promootion tähtikaartiin hän nousi The Master of Pain -nimisellä hahmolla. National Wrestling Allianceen hän pääsi 1989. Calawayn NWA-ura kesti kuitenkin vain noin vuoden, sillä NWA ei uusinut sopimusta.

World Wrestling Federation / World Wrestling Entertainment (1990–nykyinen) muokkaa

Calaway palkattiin johtavan painipromootion WWF:n (World Wrestling Federation, nyk. World Wrestling Entertainment) riveihin. Ensimmäisen WWF-ottelunsa Calaway otteli 1990 Survivor Series -tapahtumassa, jossa hän esiintyi ensimmäisen kerran myöhemmin menestykseksi osoittautuneella The Undertaker -hahmolla, johon kuuluivat mustat vaatteet, lierihattu ja pitkä takki. Taustatarinan mukaan Undertaker oli kuolleista herännyt mies, ja siksi muut WWF-painijat esittivät pelkäävänsä häntä. Undertaker oli voittamattoman tuntuinen heti ensimmäisestä ottelustaan lähtien, ja muun muassa siksi Undertaker nousi erityisen menestyksekkääksi hahmoksi.

1990-luvun lopulla Undertakerin gimmick koki ensimmäistä kertaa muutoksen, kun hän keräsi ympärilleen kulttijoukon, jonka kanssa hän harjoitti satanismia ja jonka johtajahahmo hän oli. Pian Undertakerin hahmo muuttui kuitenkin taas, kun hän 2000-luvun alussa otti etäisyyttä entisiin pimeisiin voimiin ja alkoi käyttäytyä huomattavasti aikaisempaa maanläheisemmin. Sisääntulonsa uudistunut "American Bad Ass" Undertaker teki Harley Davidson -moottoripyörällä. Hänet nähtiin useasti käyttämässä purutupakkaa "American Bad Ass" -aikoina. Undertakerin gimmick palasi kuitenkin takaisin alkuperäiseksi WrestleMania XX -tapahtumassa feudissaan storylinen mukaista velipuoltaan Kanea vastaan.

Undertaker tunnetaan erityisesti WrestleMania-voittoputkesta 21–0. Hän ei ole hävinnyt WrestleManiassa yhtään ottelua. Hänet muistetaan myös feudeistaan Kanea, Shawn Michaelsia ja Mick Foleyn sivupersoonaa Mankindia vastaan sekä siitä, ettei hän ole koskaan hävinnyt ottelua luovutuksella. Ensimmäisen WWE:n mestaruuden (ent. WWF World Heavyweight -mestaruus) Undertaker voitti legendaariselta Hulk Hoganilta Ric Flairin puututtua ottelun kulkuun.

Undertakerin ikimuistoisin ottelu lieneekenen mukaan? ottelu Mick Foleya vastaan 1998 King of the Ring -tapahtumassa, jossa Undertakerin ja Foleyn pitkäaikainen feudi huipentui pahamaineisessa Hell in a Cell -ottelutyypissä. Ottelussa Foleyn olkapää ja leuka menivät sijoiltaan, ja hän sai aivotärähdyksen Undertakerin heitettyä hänet kahdesti alas korkean häkin katolta. Ensimmäisellä kerralla Foley lensi häkin ulkopuolelle selostajapöydälle, ja seuraavalla kerralla Undertaker teki Chokeslamin Foleylle häkin katolla, joka petti ja Foley rojahti kanveesiin. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Royal Rumble -voiton Undertaker sai 2007. Samalla hänestä tuli ensimmäinen painija, joka voitti Royal Rumble -ottelun sisääntulonumerolla 30 eli viimeisenä.

World Heavyweight mestari (2007–2008) muokkaa

Royal Rumble -voittonsa jälkeen Undertaker alkoi tavoitella silloisen maailmanmestarin Batistan maailmanmestaruusvyötä. Saman vuoden huhtikuussa Undertaker lunasti Royal Rumble -voittonsa myötä ansaitsemansa maailmanmestaruusottelun WrestleMania 23 -tapahtumassa, jossa hän voitti mestaruuden selättämällä Batistan. Undertakerin mestaruuskausi jäi kuitenkin lyhyeksi, koska hän kärsi jo toukokuussa loukkaantumisen, jonka vuoksi hän ei kyennyt puolustamaan voittamaansa mestaruusvyötä. Niinpä Undertaker hävisi vyönsä Money in the Bank -salkkunsa lunastaneelle Edgelle, joka onnistui voittamaan hänet helposti, koska hän oli ennen Edgen lunastusta otellut raa'an häkkiottelun entistä mestaria eli Batistaa vastaan ja joutunut Mark Henryn hyökkäyksen kohteeksi. Seuraavan kerran Undertaker otteli maailmanmestaruudesta vuoden 2007 marraskuussa Hell in Cell -ottelussa jälleen kerran mestariksi noussutta Batistaa vastaan. Batista kuitenkin voitti ottelun Edgen sekaannuttua ottelun kulkuun. Kuvio kulminoitui seuraavassa PPV:ssä eli Armageddonissa käytyyn maailmanmestaruusotteluun Undertakerin, Batistan ja Edgen välillä. Undertaker ei kuitenkaan onnistunut voittamaan mestaruutta itselleen kyseisessä ottelussa.

Seuraavan vuoden Royal Rumble -tapahtumassa Undertaker havitteli jälleen voittoa ansaitakseen mestaruusottelun lähestyvään WrestleMania 24 -tapahtumaan. Undertaker ei kuitenkaan kyennyt voittamaan kyseistä ottelua Shawn Michaelsin eliminoitua hänet ottelusta ulos. Seuraavassa PPV:ssä eli No Way Outissa Undertaker otti osaa SmackDownin parhaimmistosta koostuneeseen Elimination Chamber -otteluun, jonka voittaja ansaitsi itselleen maailmanmestaruusottelun silloista mestaria eli Edgeä vastaan WrestleMania 24 -tapahtumaan. Undertaker voitti kyseisen ottelun eliminoimalla viimeiseksi Batistan, mikä varmisti WrestleManiaan mestaruusottelun hänen ja Edgen välille. WrestleManiassa Undertaker voitti saamalla Edgen luovuttamaan pelättyyn Hell's Gate luovutusliikkeeseensä. Voiton jälkeen Undertakerin saldoksi Wrestlemaniassa tuli jo 16–0.

 
Undertaker voitettuaan Edgen WrestleMania XXIV:ssä

Seuraavassa PPV:ssä eli Backlashissä Undertaker puolusti voittamaansa maailmanmestaruusvyötä entistä mestaria Edgeä vastaan WrestleMania-revanssissa, joka päättyi samaan tapaan kuin ensimmäinenkin kohtaaminen: Edge luovutti voiton Undertakerille rajussa Hell's Gate -otteessa. Silloin Edgen juonikuvion mukainen tyttöystävä ja SmackDownin toimitusjohtaja Vickie Guerrero riisti maailmanmestaruuden Undertakerilta vedoten siihen, että Hell's Gate -luovutusliike on vaarallisuutensa vuoksi vastedes kielletty. Seuraavassa PPV:ssä eli Judgment Dayssä Undertaker ja Edge taistelivat vyöstä kolmatta kertaa peräkkäin, mutta ottelu keskeytyi Vickie Guerreron julistettua sen päättyneeksi sen vuoksi, että hänen poikaystävänsä Edge oli jäänyt pahasti alakynteen Undertakerille. Myöhemmin Undertaker kohtasi Edgen One Night Stand PPV:ssä, jossa Edge ja Undertaker kohtasivat toisensa Tables, Ladders and Chairs -ottelussa. Edge voitti kyseisen ottelun, kun hänen oma stablensa La Familia, johon kuuluivat hänen itsensä lisäksi Chavo Guerrero, Bam Neely, Curt Hawkins ja Zack Ryder, sekaantui ottelun kulkuun, jolloin Undertakerin täytyi juonikuvion mukaan poistua WWE:stä Vickie Guerreron asettaman ehdon mukaisesti.

Useita feudeja (2008–2009) muokkaa

Undertaker palasi SummerSlam-tapahtumassa, koska Vickie halusi kostaa Edgelle, koska Edge oli pettänyt häntä heidän hääsuunnittelijansa kanssa. Summerslamissa Undertaker sai lopullisen kostonsa Edgestä, kun hän peittosi tämän brutaalissa Hell in a Cell -ottelussa, jonka jälkeen puolestaan Edge jäi lomalle parantelemaan vammojaan. Ottelun jälkeen Undertaker heitti Edgen tikkailta Chokeslamilla lattian läpi.

Seuraavaksi Undertaker alkoi feudata Big Show’n kanssa Unforgiven PPV:ssä tapahtuneen hyökkäyksen takia. Siellä Undertaker oli tullut noutamaan Vickie Guerreron helvettiin, mutta Big Show esti sen ja hakkasi Takerin. Miehet ottelivat ensimmäistä kertaa vastakkain No Mercyssä jossa Big Show hakkasi Undertakerin niin pahaan kuntoon, että tuomari päätti ottelun Big Show’n voittoon. Miehet ottelivat taas uudestaan Cyber Sundayssa, missä fanit saivat valita otteluun stipulaation kolmesta vaihtoehdosta, jotka olivat I Quit, Last Man Standing ja Knockout Match. Fanit valitsivat miehille Last Man Standingin, jonka The Undertaker voitti Hell's Gatella. Miehet ottelivat vielä yhdessä ottelussa, joka oli Casket match Survivor Series PPV:ssä. Undertaker voitti ottelun ja päätti hänen ja Big Show’n feudin.

Vuonna 2009 Undertakerin ensimmäinen PPV oli Royal Rumble, jossa hän osallistui 30 miehen Royal Rumble -otteluun. Hän tuli kehään numerolla 16 ja eliminoi ottelusta pois kolme miestä, jotka olivat Shelton Benjamin, JTG ja Chris Jericho. Hänet eliminoitiin ottelusta pois viidenneksi viimeisenä, kun hän seisoi kehän laidalla ja jo ennen häntä eliminoitu Big Show vetäisi hänet jalasta lattialle. Undertaker ei ollut iloinen siitä vaan lähti jahtaamaan Big Show’ta yleisön joukkoon. Undertaker voitti seuraavassa Smackdownissa Mark Henryn ja ansaitsi paikkansa No Way Outin Elimination Chamber -otteluun. Hän tuli otteluun mukaan kuudentena eli viimeisenä ja eliminoi Vladimir Kozlovin Last Ridella ja Jeff Hardyn Tombstone Piledriverilla. Hän ei kuitenkaan onnistunut voittamaan, vaan Triple H eliminoi hänet viimeisenä ottelusta pois Pedigreellä ja voitti ottelun. No Way Outin jälkeen Undertaker alkoi feudata Shawn Michaelsin kanssa, koska tämä voitti Vladimir Kozlovin ottelussa siitä, kuka saa haastaa Undertakerin Wrestlemaniassa. Wrestlemaniassa miehet painivat yhden WWE historian hienoimmista otteluista, jossa nähtiin kummaltakin paljon läheltä-piti-tilanteita. Ottelu päättyi kun Michaels yritti tehdä Moonsaultia Undertakerille, mutta Taker nappasi Michaelsin kiinni ja iski ottelun toisen Tombstonen ja voitti ja kasvatti Wrestlemanian voittoputkensa jo seitsemääntoista. WrestleManian jälkeen Undertaker jäi tauolle neljäksi kuukaudeksi.

Kolmas World Heavyweight mestaruus kausi (2009–2010) muokkaa

 
Undertaker World Heavyweight -mestarina

Undertaker teki yllättävän paluun SummerSlamissa hyökkäämällä juuri World Heavyweight mestaruuden Jeff Hardylta voittaneen CM Punkin kimppuun ja iski tälle Chokeslamin. Seuraavassa Smackdownissa Undertaker julistettiin Punkin ykköshaastajaksi ensimmäiseen Breaking Point PPV:hen. Tapahtumassa Taker oli jo saanut Punkin luovuttamaan Hell's Gateen, kun Smackdownin GM Theodore Long tuli paikalle ja ilmoitti, että koska Smackdownin entinen GM Vickie Guerrero oli kieltänyt Undertakerin Hell's Gate luovutusliikkeen, ottelu alkaisi uudestaan. Uudestaan alkaneessa ottelussa CM Punk sai lukituksi Undertakerin omaan luovutusliikkeeseensä Anaconda Viseen. Undertaker ei missään vaiheessa luovuttanut, mutta silti tuomari Scott Armstrong julisti ottelun päättyneeksi ja CM Punkin voittajaksi. Punk poistui nopeasti paikalta, ja Undertaker jäi kehään ihmettelemään. Seuraavassa Smackdownissa Undertaker hyökkäsi Theodore Longin kimppuun. Undertaker sai revanssinsa Ensimmäisessä Hell In A Cell PPV:ssä. Siellä hän onnistui voittamaan CM Punkin ja nousi seitsenkertaiseksi maailmanmestariksi. Bragging Rightsia edeltäneessä Smackdownissa Undertaker puolusti mestaruuttaan Punkia vastaan Submission ottelussa. Tällä kertaa hänen voittonsa Hell's Gatella hyväksyttiin, ja hän oli hallitseva mestari Bragging Rightsin nelinottelussa, jossa hänen lisäkseen ottelivat Punk, Batista ja Rey Mysterio. Undertaker voitti ottelun selätettyään Batistan Tombstonen jälkeen. Samassa PPV:ssä Big Show petti joukkueensa Raw'n 7 vs. 7 Raw Vs. Smackdown Tag Team ottelussa, koska sillä hän ansaitsi mestaruusottelun Takeria vastaan Survivor Seriesissä. Survivor Seriesin otteluun lisättiin vielä Big Show’n Tag Team pari Chris Jericho, joka voitti karsintaottelussa Undertakerin juonikuvion mukaisen veljen Kanen. Survivor Seriesin ottelun alussa Undertaker oli aikamoisessa alakynnessä, kun silloiset Unified WWE Tag Team -mestarit Jericho ja Big Show tekivät paljon yhteistyötä. Taker kuitenkin onnistui voittamaan ottelun, kun hän sai Big Show’n luovuttamaan Hell's Gateen. Heeliksi kääntynyt Undertakerin vuoden 2007 vihollinen Batista haastoi Undertakerin TLC-PPV:n Chairs matsissa. Batista jo voitti Takerin, kun iski tälle ensin Low Blown ja sitten löi Takeria tuolilla. Teddy Long kuitenkin määräsi ottelun alkamaan uudestaan, ja nyt Taker onnistui voittamaan ja säilyttämään World Heavyweight -mestaruutensa. Seuraavassa Raw'ssa, joka oli kolmen tunnin Slammy Awards Special -jakso, Shawn Michaels haastoi Undertakerin uusintaotteluun Wrestlemania 26:ssa. Samassa jaksossa Undertaker kilpaili Vuoden Superstar -tittelistä, mutta sen voitti John Cena. Smackdownin joulupäivän jaksossa Rey Mysterio haastoi Undertakerin mestaruudesta, mutta ottelu päättyi ratkaisemattomasti, kun Batista sekaantui otteluun.

Uuden vuoden kolmannessa Raw'ssa Undertaker kohtasi uusintaotteluhaasteesta Shawn Michaelsin ja sanoi, että jos Michaels haluaa ottelun Wrestlemaniassa häntä vastaan, hänen olisi voitettava Royal Rumble -ottelu. Rey Mysterio sai uuden tilaisuuden mestaruuden voittamiseen Takerilta Royal Rumblessa, mutta tällä kertaa Undertaker voitti ilman sekaantumisia. Undertaker hävisi viimein mestaruutensa Elimination Chamber PPV:ssä, kun Shawn Michaels iski superkickin ja auttoi siten Chris Jerichon uudeksi mestariksi.

Seuraavassa Raw'ssa Undertaker otti vastaan Michaelsin haasteen Wrestlemaniassa, mutta sillä ehdolla, että jos Michaels häviäisi, tämä lopettaisi uransa. Michaels suostui. Seuraavalla viikolla Taker pilasi DX:n uusintaottelun Unified WWE Tag Team -mestaruuksista ja sitä seuraavalla viikolla Michaels ja Taker sopivat, että heidän Wrestlemania-ottelunsa tulee olemaan No DQ ottelu. Wrestlemaniassa Undertaker voitti lähes 25 minuuttia kestäneen ottelun tombstonella ja lopetti Michaelsin uran. Ottelun jälkeen Undertaker kätteli Michaelsia kunnioituksena hänelle.

Riita Kanen kanssa, loukkaantuminen (2010) muokkaa

Sen jälkeen Taker otteli erilaisissa otteluissa, ensin voittoisasti Jack Swaggeria vastaan ja sitten Randy Ortonin valitsemana vastustajana Ortonin viholliselle Edgelle. Taker voitti ottelun uloslaskulla, kun Edge ei suostunut kohtaamaan Takeria. Ottelun jälkeen Edgen edellinen vastustaja Christian heitti Edgen kehään ja Taker iski Edgelle chokeslamin. Taker voitti vielä Rey Mysterion karsintaottelussa paikasta World Heavyweight -mestaruus Fatal Four Way -otteluun Fatal Four Way PPV:ssä. Hän kuitenkin sai ottelussa aivotärähdyksen, ja häneltä murtui silmäkuopan luu ja nenä. Storylinen mukaan Undertaker oli löydetty lähes hengettömänä. Undertakerin Storylinen mukaan veli Kane piti Takerille muistopuheen ja vannoi tekijöille kostoa.

Summerslamissa Kane puolusti Money In The Bankissa voittamaansa World Heavyweight mestaruutta Rey Mysteriota vastaan. Kane voitti ottelun ja yritti panna Mysterion arkkuun, mutta kun hän avasi sen, Undertaker paljastui sen sisältä. Undertaker, kuitenkin selvästi heikentyneenä, yritti iskeä Chokeslamin Kanelle. Kane kuitenkin esti sen yrityksen ja junttasi Takerin mattoon Tombstone Piledriverilla. Kahta viikkoa myöhemmin Smackdownissa, Undertaker palasi Smackdowniin ja vannoi kostoa Kanelle. Kayfabe-veljesten välille sovittiin ottelu Night Of Championsiin. Raw'n 900:ssa jaksossa, Undertakerilla kuului olla matsi Bret Hartia vastaan. Nexus kuitenkin pilasi ottelun ennen kuin se alkoi ja yritti käydä Undertakerin kimppuun. Taker oli jo pääsemässä niskan päälle, kun areenan valot sammuivat. Niiden palattua päälle Wade Barrett iski Wasteslamin ja Justin Gabriel 450 Splashin. Kaiken tämän takana oli Kane, jonka takia valot syttyivät ja sammuivat. Undertaker otteli ensimmäisen matsinsa paluunsa jälkeen CM Punkia vastaan voitokkaasti. Night Of Championsin otteluun lisättiin myös No Holds Barred-stipulaatio. Night Of Championsissa Kane voitti Undertakerin Tombstone Piledriverilla. Seuraavassa SmackDownissa Kane kuitenkin vaati Undertakeria ottelemaan häntä vastaan vielä kerran Hell In A Cellissä. Myöhemmin illalla Kane piti promoa kehässä, kun yhtäkkiä Undertakerin druidit toivat arkun kahän laidalle. Arkun sisältä paljastui Paul Bearer Undertakerin uurnan kanssa. Samassa myös Undertaker hyökkäsi kehään ja hakkasi Kanen. Myös vaikutti siltä, että Bearerin paluun myötä Undertaker olisi saanut entiset voimansa takaisin. Hell In A Cellissä Paul Bearer kuitenkin kääntyi Undertakeria vastaan sokaisten tämän uurnasta tulleella valolla ja auttamalla siten Kanen voittoon. Myöhemmin Bragging Rightsiin julistettiin veljesten välille Buried Alive-ottelu. Bragging Rightsissa Kane otti kolmannen peräkkäisen voittonsa Undertakerista, mutta tällä kertaa Nexuksen avulla.

Paluu (2011–) muokkaa

31. tammikuuta lähtien alettiin näyttää lyhyitä videoita viitaten Undertakeriin, ja hän teki paluunsa 21. helmikuuta Rawissa. Heti tämän jälkeen myös Triple H teki paluunsa. Kummatkin katsoivat toisiaan ja käänsivät päänsä WrestleMania XXVII logoon, mikä viittasi tulevaan taisteluun samaisessa tapahtumassa. Undertaker voitti Triple H:n Hell's Gate -liikkeellä venyttäen voittoputkensa lukemiin 19–0. Sen jälkeen hän otti taukoa WWE:stä. Undertaker palasi uudelleen vuonna 2012 ja tuli kehään omalla tavallaan. Undertaker tuli takaisin Raw 1000th -jaksossa ja yhdistyi jälleen Kanen kanssa.

Undertaker teki jälleen paluun 2013 osallistuakseen WrestleMania 29 -tapahtumaan CM Punkia vastaan. Undertaker voitti ottelun, pidentäen WrestleMania-voittoputkeaan lukemiin 21-0.

Elämäkerta muokkaa

Calawayn vanhemmat ovat Frank ja Catherine Calaway, ja hänellä on neljä veljeä, David, Michael, Paul ja Timothy. Hän valmistui vuonna 1983 Waltrip High Schoolista, jossa hän pelasi koripalloa.[3] Calaway ja Jodi Lynn avioituivat 1989, ja heillä on poika Gunner (s. 1993). Avioliitto päättyi eroon 1999. Calaway tutustui toiseen vaimoonsa Saraan San Diegossa WWF:n nimikirjoitustilaisuudessa.[4] He avioituivat St. Petersburgissa Floridassa 21. heinäkuuta 2000. Heillä on kaksi yhteistä tytärtä, Chasey (s. 2002) ja Gracie (s. 2005).[5]

Calaway tatuoitutti vaimolleen häälahjaksi kaulaansa nimen Sara. Calaway on sanonut sen tekemistä tatuoinneistaan kivuliaimmaksi. Se poistettiin 2007 WWE:n kuvista, joissa Undertakerin kaula näkyi. Undertakerilla on muitakin tatuointeja, kuten haudankaivaja, linna, taikuri ja useita kalloja sekä niskassa tanssiva luuranko. Vatsassa lukee BSK Pride,[6] lyhennys sanoista Bone Street Krew.[7]

Showpainin lisäksi Calaway harrastaa Harley Davidson- ja West Coast Choppers -moottoripyörien keräilyä. Ensimmäisen uuden moottoripyöränsä hän osti voitettuaan 1991 Hulk Hoganin WWF:n mestaruusottelussa Survivor Seriesissä. Lisäksi Calawaylla on West Coast Choppersin perustajan Jesse Jamesin hänelle rakentamansa pyörä. Calaway ihailee Nick Cavea ja tämän yhtyeitä (The Birthday Partya ja The Bad Seedsiä). Hän kuuntelee myös ZZ Topia, AC/DC:tä, KISSiä, Black Sabbathia, Guns N' Rosesia, Metallicaa, Iron Maidenia ja Black Label Societya. Calaway pitää myös kantri- ja bluesmusiikista.lähde?

Innokkaana nyrkkeilijänä tunnettu Calaway kantoi Yhdysvaltojen lippua johtaessaan Pacquiao-tiimiä kehään Pacquiaon ja Velázquezin väliseen otteluun vuonna 2005.[8] Calaway ihailee myös vapaaottelua ja on ollut seuraamassa joitakin Ultimate Fighting Championship -otteluja.lähde?

Kiinteistöalalle siirtynyt Calaway ja hänen liikekumppaninsa Scott Everhart Everhart rakennuttivat 2,7 miljoonaa dollaria maksaneen ylellisiä toimistotiloja sisältävän rakennuksen Lovelandiin Coloradoon. Rakennuksen nimi "The Calahart" on yhdistelmä heidän sukunimistään. Calaway myöntää hyötyneensä kiinteistöbisneksessä julkisuudesta: "Ei se tietenkään ratkaise sopimuksen tekoa, mutta ihmiset juttelevat mielellään kanssani. Tutustumme helposti uusiin ihmisiin, jotka tietävät mistä on kyse".[9]

Vuonna 2004 kuolleen mastiffinsa Zeuksen muistoksi Calaway perusti rahaston Texas A&M -yliopiston eläinlääketieteen opetussairaalaan suurten koirarotujen hoidon rahoittamiseksi, jotta niitä ei tarvitsisi lopettaa.[10]

WrestleMania-voittoputki muokkaa

The Undertaker on voittanut yhtä lukuun ottamatta jokaisen ottelunsa WWE:n isoimmassa maksu-tv-lähetyksessä, WrestleManiassa. Seuraavassa on listaus Undertakerin WrestleMania-otteluista:

1-0 Jimmy Snuka (WrestleMania VII, 1991, singles-ottelu) (selätys)

2-0 Jake "The Snake" Roberts (WrestleMania VIII, 1992, singles-ottelu) (selätys)

3-0 Giant Gonzáles (WrestleMania IX, 1993, singles-ottelu) (diskaus)

4-0 King Kong Bundy (WrestleMania XI, 1995, singles-ottelu) (selätys)

5-0 Diesel (WrestleMania XII, 1996, singles-ottelu) (selätys)

6-0 Sycho Sid (WrestleMania XIII, 1997, singles-ottelu WWF-mestaruudesta) (selätys)

7-0 Kane (WrestleMania XIV, 1998, singles-ottelu) (selätys)

8-0 The Big Boss Man (WrestleMania XV, 1999, Hell in a Cell -ottelu) (selätys) (Ottelun jälkeen Undertaker "hirtti" The Big Boss Manin häkin kattoon)

9-0 Triple H (WrestleMania XVII, 2001, singles-ottelu) (selätys)

10-0 Ric Flair (WrestleMania XVIII, 2002, No Disqualifications -ottelu) (selätys)

11-0 A-Train ja Big Show (WrestleMania XIX, 2003, Handicap-ottelu) (selätys)

12-0 Kane (WrestleMania XX, 2004, singles-ottelu) (selätys)

13-0 Randy Orton (WrestleMania XXI, 2005, singles-ottelu) (selätys)

14-0 Mark Henry (WrestleMania XXII,2006, Casket-ottelu) (arkkuun sulkeminen)

15-0 Batista (WrestleMania XXIII,2007, singles-ottelu World Heavyweight -mestaruudesta) (selätys)

16-0 Edge (WrestleMania XXIV, 2008, singles-ottelu World Heavyweight -mestaruudesta) (luovutus)

17-0 Shawn Michaels (Wrestlemania XXV), 2009, singles-ottelu (selätys)

18-0 Shawn Michaels (WrestleMania XXVI), 2010, Streak vs. Career -ottelu; diskaus ja uloslasku eivät päteneet ottelussa (selätys)

19-0 Triple H (WrestleMania XXVII), 2011, No Holds Barred ottelu (luovutus)

20-0 Triple H (WrestleMania XXVIII), 2012, Hell In A Cell ottelu (selätys)

21-0 CM Punk (WrestleMania XXIX), 2013, singles-ottelu (selätys)

21-1 Brock Lesnar (WrestleMania XXX), 2014, singles-ottelu (selätys)

22-1 Bray Wyatt (Wrestlemania XXXI), 2015, singles-ottelu (selätys)

23-1 Shane McMahon (WrestleMania XXXII) 2016, Hell in A Cell ottelu (selätys)

23-2 Roman Reigns (Wrestlemania XXXIII) 2017, No Holds Barred ottelu (selätys)

24-2 John Cena (Wrestlemania XXXIV) 2018, No Holds Barred ottelu (selätys)

Painissa muokkaa

 
Tombstone Piledriver
  • Lopetusliikkeet
    • The Undertakerina
      • Chokeslam
      • Hell's Gate (Modified gogoplata) – 2008–2017
      • Last Ride (Elevated powerbomb) – 2000–2017
      • Tombstone Piledriver 1990–2017
    • "Mean" Mark Callousina
      • Callous Clutch (Jaw clutch)
      • Heart punch
  • Nimikkoliikkeet
    • Big boot
    • Corner clothesline
    • Dragon sleeper
    • Fujiwara armbar
    • Guillotine leg drop (kehän reunalla olevan vastustajan rintaan)
    • No-handed over the top rope suicide dive
    • Old School (Arm twist ropewalk chop)
    • Reverse STO
    • Running DDT
    • Running jumping leg drop
    • Running Flying lariat
    • Sidewalk slam
  • Managerit
  • Lempinimet
    • "The Phenom"
    • "The Deadman"
    • "The Last Outlaw"
    • "The American Bad Ass"
    • "The Red Devil"
    • "Big Evil"
    • "The Master of Pain"
    • "The Man from the Dark Side"
    • "The Lord of Darkness"
    • "The Demon of Death Valley"
    • "The Conscience of the WWE"
  • Sisääntulomusiikki
    • "Miracle Man" Ozzy Osbournelta (NJPW)
    • "China White" Scorpionsilta (NWA / WCW)
    • "The Grim Reaper" Jim Johnstonilta
    • "Graveyard Symphony" Jim Johnstonilta (1995–1998)
    • "Dark Side" Jim Johnstonilta (1998–1999)
    • "Ministry" Jim Johnstonilta (1999)
    • "American Bad Ass" Kid Rockilta (2000)
    • "Rollin' (Air Raid Vehicle)" Limp Bizkitilta (2000–2002, 2003)
    • "Dead Man" Jim Johnstonilta (2002)
    • "You're Gonna Pay" Jim Johnstonilta (2002–2003)
    • "Graveyard Symphony" Jim Johnstonilta (2004–2010)
    • "Ain´t No Grave" Johnny Cashilta (Nykyinen)
  • Tag Teamit
    • Brothers of Destruction (Kane & Undertaker)
    • Big Show & Undertaker
    • Ministry of Darkness (Undertaker, Paul Bearer, Bradshaw, Faarooq, Edge, Gangrel, Christian, Viscera & Mideon)

Mestaruudet ja saavutukset muokkaa

Pro Wrestling Illustrated

  • PWI sijoitti hänet sijalle #2 500:sta PWI:n vuoden parhaat painijat 2002 -listalla.
  • PWI vuoden feud, The Undertaker vs. Ultimate Warrior (1991)
  • PWI vuoden ottelu, The Undertaker vs. Mankind (1998)

United States Wrestling Association

  • USWA Unified World Heavyweight mestari (1)
  • USWA Texas Heavyweight mestari (1)

World Wrestling Federation / World Wrestling Entertainment

  • WWE/F Champion (4 kertaa)
  • World Heavyweight Champion (3 kertaa)
  • WWF Tag Team Champion (6 kertaa) - Steve Austinin kanssa (1), The Big Show’n kanssa (2), The Rock (1) ja Kanen kanssa (2)
  • WWF Hardcore Champion (kerran)
  • WCW Tag Team Champion (kerran) - Kanen kanssa
  • Royal Rumble voittaja 2007
  • Slammy Awards:

1996: WWF's greatest hit 1997: Best tattoo, Best entrance music & star of the highest magnitude 2009: Best match of the year (vs. Shawn Michaels Wrestlemania XXV)

  • Voittamaton putki Wrestlemaniassa; 21-0
  • WWE Hall of Fame (2022)

Wrestling Observer Newsletter

  • Wrestling Observer Newsletter Hall of Famen jäsen (inducted: 2004)
  • Viiden tähden ottelu: Shawn Michaelsia vastaan (WWF In Your House: Bad Blood, 05.10.1997, Hell in a Cell

Lähteet muokkaa

  1. Wwwe.com, Henkilötiedot: 6 ft 7 in (201cm)]
  2. The Undertaker Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  3. Calaway's High School trivia page hs.houstonisd.org. Viitattu 16.11.2008. (englanniksi)
  4. Sara Calaway
  5. Wrestler Profiles: The Undertaker onlineworldofwrestling.com. Viitattu 16.11.2008. (englanniksi)
  6. Pictures of The Undertaker's tattoos.
  7. Phenom Forever (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. The Undertaker to lead Pacquiao's entourage
  9. The Undertaker gets involved in real estate venture; his return to WWE web.archive.org. 17.5.2007. Arkistoitu 23.3.2008. Viitattu 16.11.2008. (englanniksi)
  10. The Zeus Compton Calaway Save the Animals fund

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Undertaker.