Wikipedia

Tertullianus

Tämä artikkeli käsittelee kirkkoisää. Etunimestä kertoo artikkeli Tertullianus (nimi).

Tertullianus (Quintus Septimius Florens Tertullianus) (noin 160–220) oli kirkollinen johtaja ja merkittävä kirjailija kristinuskon varhaisina vuosina. Tämän vuoksi hänet luetaan kirkkoisien joukkoon. Tertullianus vaikutti Roomassa 200-luvun ensimmäisellä kolmanneksella. Hän oli Irenaeuksen oppilas.[1] Tertullianus syntyi, eli ja kuoli Karthagossa, nykyisessä Tunisiassa.

Tertullianus
Henkilötiedot
Koko nimi Quintus Septimius Florens Tertullianus
Syntynytn. 160
Karthago, Rooman valtakunta
Kuollut220
Karthago, Rooman valtakunta

Tertullianus oli latinankielisen lännen kirkon ensimmäisiä suuria kirjoittajia, ja hänet tunnetaan ”latinalaisen kirkon isänä”. Tertullianus loi kirjallisen tuotantonsa avulla perustan länsimaiselle teologiselle ajattelulle. Hänen ja myöhemmin Cyprianuksen ansiosta latinalaisesta Pohjois-Afrikasta tuli läntisen katolilaisuuden hengellinen keskus.[2]

Tertullianus muotoili ensimmäisenä lännessä varsinaisen kolminaisuusopin. Kysymyksessä hän tuli määränneeksi lännen trinitaarista ja kristologista ajattelua seuraaviksi vuosisadoiksi.[2] Hän toi termin pyhä kolminaisuus (latinan trinitas) kristilliseen sanastoon, ja esitteli siihen liittyvän ajatuksen kolmesta persoonasta, mutta yhdestä olemuksesta (latinan tres personae, una substantia, kreikan treis hypostases, homoousios).[3]

Noin kymmenen vuotta uskoontulemisensa jälkeen Tertullianus siirtyi vuonna 207 montanolaisuuteen. Tämän jälkeen häntä pidettiin kirkossa luopuneena skismaatikkona.[4] Siksi häntä ei koskaan julistettu pyhimykseksi katolisessa kirkossa.

Elämä muokkaa

Tertullianuksen elämästä tiedetään vain vähän, ja nekin tiedot ovat peräisin lähinnä hänen teoksiinsa tehdyistä viittauksista, sekä Eusebiuksen Kirkkohistoriasta ja Hieronymuksen teoksesta De viris illustribus.

Tertullianuksen isä toimi Rooman armeijan kenturiona (centurio proconsularis) Afrikassa. Hän oli naimisissa, mikä tulee ilmi hänen kahdesta kirjastaan, jotka hän on omistanut vaimolleen.[5]

Tertullianus syntyi Karthagossa noin vuonna 155. Hän oli oppinut, joka oli saanut koulutuksen juristiksi.[6] Roomalainen Afrikka oli useiden tunnettujen puhujien koti, ja tämä näkyy myös Tertullianuksen saamissa vaikutteissa, kuten arkaaisissa sanoissa, käytetyissä vertauskuvissa ja kiihkeässä tyylissä. Tertullianus kirjoitti kreikaksi ainakin kolme kirjaa, joihin hän itse viittaa. Nämä teokset eivät kuitenkaan ole säilyneet. Hänen pääaineensa oli ollut oikeustiede, ja se näkyy hänen käyttämässään järkeilyssä.

Tertullianus kääntyi kristinuskoon noin vuonna 193, minkä syyksi on arveltu hänen kirjoitustensa pohjalta kristittyjen marttyyrien rohkeus vainoissa.[7] Tapauksen on täytynyt olla äkkinäinen, ja se on muuttanut hänen luonteensa kertaheitolla. Hän sanoi itse, ettei hän voinut kuvitella todellista kristillistä elämää ilman vastaavaa, radikaalia kääntymystä: ”kristityiksi tullaan, ei synnytä”.[8]

Pohjois-Afrikan kirkko muokkaa

Tertullianus saattoi Pohjois-Afrikan kirkon yleiseen tietoisuuteen ja ansiokkaasti edisti latinalaisen kristillisyyden syntymistä.[9] Hänen kirjallinen tuotantonsa vaikutti suuresti Pohjois-Afrikan kirkon voimakkaaseen kasvuun ja piispan seurakuntia oli pian jokaisessa kaupungissa. Tertullianuksen ja myöhemmin Cyprianuksen ansiosta latinalaisesta Pohjois-Afrikasta tuli läntisen katolilaisuuden hengellinen keskus.[4] Hän sai Karthagon kirkossa seurakunnanvanhimman toimen.[5]

Länsimainen teologia muokkaa

Tertullianus loi kirjallisen tuotantonsa avulla perustan länsimaiselle teologiselle ajattelulle. Tertullianus kumosi kiivaasti teologisen spekulaation ja tuomitsi ankarasti filosofian. Kaikesta huolimatta Tertullianus käytti filosofiaa puolustaessaan kirkon perinnettä sen kieltäjiä vastaan. Hän ei kuitenkaan liittynyt keskiplatonismiin, vaan lännessä vallitsevaan eklektiseen stoalaisuuteen, samoin kuin myös muut latinalaiset teologit Augustinukseen saakka.[9] Tertullianus omaksui stolalaisuudesta käsitteitä ja olennaisia ajatuksia, jotka hän nivelsi omaan kristinuskon käsitykseensä. Hänen ajattelu kohdistui ensisijaisesti käytännön uskonnollis-eettisiin ongelmiin.[2]

Pelastushistoriallinen kolminaisuusoppi muokkaa

Tertullianus muotoili ensimmäisenä lännessä varsinaisen kolminaisuusopin. Kysymyksessä hän tuli määränneeksi lännen trinitaarista ja kristologista ajattelua seuraaviksi vuosisadoiksi. Tertullianus hylkäsi modalistisen monarkianismin, koska se veti Jumalan alas luotuun maailmaan ja hävitti luojan ja luodun välisen eron. Samalla hän piti kiinni monoteismista ja pelastuksen jumalallisesta luonteesta. Nämä vaikuttimet olivat hänen ns. ekonomisen eli pelastushistoriallisen kolminaisuusopin takana.[2]

Siirtyminen montanolaisuuteen muokkaa

Noin kymmenen vuotta uskoontulemisensa jälkeen Tertullianus erkaantui katolisesta kirkosta.[10] Tertullianus siirtyi vuonna 207 montanolaisuuteen ja tämän jälkeen häntä pidettiin kirkossa luopuneena skismaatikkona.[4] Tertullianukselle uusi profetia merkitsi Jumalan pelastushistorian viimeistä vaihetta, sillä Pyhä Henki oli nyt tullut tekemään täydelliseksi pelastetun ihmiskunnan, samoin kuin se oli Raamatussa johtanut sen täydelliseen tietoon.[11]

Hän perusti montanolaisuuden sisälle ryhmän, tertullianismin, joka oli jäljellä vielä kirkkoisä Augustinuksen aikana.[3] Augustinuksen mukaan Tertullianus olisi palannut katoliseen uskoon ennen kuolemaansa,[12] mutta tämä on epäuskottavaa.

Katolisesta uskosta poikenneista uskomuksistaan huolimatta Tertullianus jatkoi edelleen taistelua harhaoppeja, kuten gnostilaisuutta, vastaan.lähde?

Teokset muokkaa

Yleistä muokkaa

Tertullainuksen kirjallinen tuotanto käsitteli kirkkoa askarruttavia kysymyksiä ja oli hyvin laajaa. Tertullianus laati puolustuskirjoituksia pakanuutta ja Rooman keisarivaltaa vastaan ja oli eturintamassaa Markionia, gnostikoita ja monarkianismin kannattajia vastaan.[9] Tertullianukselta on säilynyt 31 teosta sekä joitakin katkelmia.[13] Noin 15 latinan- ja kreikankielistä teosta on kadonnut, joitakin niin myöhään kuin 800-luvulla. Muun muassa teokset De Paradiso, De superstitione saeculi ja De carne et anima olivat edelleen tallella sittemmin tuhoutuneessa Codex Agobardinuksessa vuonna 814.lähde?

Tertullianuksen kirjoitukset kattavat aikansa teologian kokonaisuudessaan. Niihin lukeutuu apologetiikkaa pakanoita ja juutalaisia vastaan, poleemisia kirjoituksia, politiikkaa ja etiikkaa sekä ohjeita erilaisiin krsitillisen opin ja elämän kysymyksiin.[14] Teokset antavat kuvan alkukristillisen ajan kristillisestä elämästä ja ajattelusta.

Tyyli muokkaa

Tertullianus osoitti kirjallisessa tuotannossaan hallitsevansa loistavasti latinan kielen. Hän oli kirjoittaja, jolla oli tyylillisten ansioittensa vuoksi erityisasema tuon ajan latinankielisten kirjailijoiden joukossa. Nämä kyvyt tekivät hänelle mahdolliseksi luoda latinalaisen teologian kielen, josta oli nopeasti tuleva koko läntisen kristikunnan omaisuutta.[9]

Kronologia ja sisältö muokkaa

 
Tertullianuksen teoksen Apologeticum alku. Codex Balliolensis 79.

Tertullianuksen kirjoitusten aikajärjestystä ei tiedetä täysin varmasti. Joitakin arvioita voidaan tehdä kirjoituksissa esitettyjen montanolaisten näkemysten mukaan, ja muihin kirjoituksiin tai historiallisiin tapahtumiin (kuten Septimius Severuksen kuolema) tehtyjen viittausten perusteella. Markionia vastaan suunnatussa teoksessa mainitaan, että se on kirjoitettu Severuksen viidentenätoista hallitusvuotena.[15]

Kirjoitukset voidaan jakaa joko Tertullianuksen katoliseen ja montanolaiseen aikaan tai kirjoitusten sisällön perusteella. Ensimmäisen jaon perusteella voidaan tarkastella hänen näkemystensä mahdollista muuttumista kääntymyksen seurauksena. Jälkimmäinen jako on käytännöllisempi, ja sen mukaan kirjoitukset voidaan jakaa kahteen ryhmään.

Apologeettisiin ja polemisiin teoksiin lukeutuvat sellaiset juutalaisia, gnostilaisuutta ja muita harhaoppeja vastaan suunnatut kirjoitukset kuten:

  • Apologeticum (joskus Apologeticus)
  • Periaatteet harhaoppisten arvioimiseksi (De praescriptione hereticorum)
  • De testimonio animae
  • Vastakirjoitus Hermogeneelle (Adversus Hermogenem)
  • Vastakirjoitus juutalaisille (Adversus Judaeos)
  • Vastakirjoitus Markionille (Adversus Marcionem)
  • Vastakirjoitus Prakseaalle (Adversus Praxean)
  • Vastakirjoitus Valentinokselle (Adversus Valentinianos)
  • Scorpiace

Käytännöllisiä ohjeita puolestaan sisälsivät muun muassa:

  • De monogamia
  • Ad uxorem
  • De virginibus velandis
  • De cultu feminarum
  • De patientia
  • De pudicitia
  • De oratione
  • Ad martyras

Apologeettisten kirjoitusten joukossa Apologeticum on voimakas kristinuskon puolustus pakanoita vastaan ja yksi alkukristillisen kirkon suurimpia perintöjä myöhemmälle kristinuskolle. Se on ensimmäisiä kirjoituksia, joka puolustaa uskonnonvapautta ihmisten erottamattomana oikeutena, ja vaatii kristityille tasapuolista oikeudenkäyntiä ennen kuolemaan tuomitsemista.lähde?

Tertullianus oli ensimmäinen, joka alkoi taistella sellaisia syytöksiä vastaan, kuin että kristityt uhraisivat lapsia ehtoollisella ja harrastaisivat insestiä. Hän viittasi vastaaviin rikoksiin pakanauskonnoissa, ja todisti sitten Plinius nuoremman todistukseen vedoten, että kristityt kaihtoivat murhia, haureutta ja muita rikoksia. Hän puhui myös muista pakanallisista tavoista, kuten gladiaattorien lihan syöttämisestä pedoille. Hän esitti, että pakanallisia jumalia ei ole olemassa, ja siksi ei ole olemassa myöskään mitään pakanauskontoa, joka kristinusko uhkaisi. Kristityt eivät osallistu keisareiden typerään palvontaan, vaan tekevät paremmin — he rukoilevat keisareiden puolesta. Kristityillä on varaa tulla kidutetuiksi ja kuolla, ja mitä enemmän heitä poljetaan, sitä enemmän he kasvavat – ”kristittyjen veri on siemen”. Teoksessaan De Praescriptione hän esitti sen perustavanlaatuisen idean, että kirkon ja siitä eronneen lahkon välisissä kiistoissa koko todistustaakka on jälkimmäisellä, sillä kirkolla on hallussaan katkeamaton perintö, ja se on takeena sen totuudesta.lähde?

Viisi Markionia vastaan suunnattua kirjaa, jotka on kirjoitettu vuosien 207 and 208 välillä, ovat Tertullianuksen laajimpia poleemisia teoksia. Ne ovat arvokkaita lähteitä gnostilaisuuden ymmärtämiseen. Moraaliopetuksia ja asketismia käsitelleistä teoksista De patientia ja De spectaculis ovat kiinnostavimpia, ja De pudicitia ja De virginibus velandis puolestaan antavat parhaan kuvan Tertullianuksen luonteesta ja ajatusmaailmasta.lähde?

Teologia muokkaa

 
Tertullianuksen koottujen teosten laitos Opera omnia, 1598.

Yleistä muokkaa

Vaikka Tertullianus olikin oppinut kreikkalaisen filosofian suhteen, hän oli kuitenkin riippumaton sen todellisuuskäsityksestä. Tässä hän eroaa täysin Origeneestä. Origenes eteni platonilaisessa idealismissaan gnostilaisen henkisyyden suuntaan. Tertullianus oli puolestaan käytännöllinen teologi ja realisti. Hän ajatteli Jumalalle ruumiillisen olemuksen ja piti sielua lähtökohdiltaan saatanallisena.lähde? Hän halveksi kreikkalaista filosofiaa, ja sen sijaan että olisi ammentanut ajatuksia Platonilta, Aristoteleeltä ja muilta kreikkalaisilta ajattelijoilta, hän julisti nämä harhaoppisten henkisiksi edeltäjiksi.[16][13] Hän halveksi heidän epäjohdonmukaisuuttaan muun muassa muistuttamalla, että Sokrates, filosofian henkinen isä, vaati kuolinvuoteellaan oppilaitaan uhraamaan kukon Asklepiokselle.[17]

Tertullianus kirjoitti aina velvollisuudentunnosta, tarpeen mukaan. Hän tuntuu olleen vain iloinen siitä, että hänellä oli sellaisia vastustajia kuin Markion ja Prakseas. Vaikka hänen käsittelemänsä ajatukset olivat luonteeltaan hyvin abstrakteja, hän käsitteli niitä aina käytännölliseltä kannalta tehdäkseen näkemyksensä selviksi ja vastustamattomiksi. Todennäköisesti juuri tästä syystä hänen kirjoituksistaan tuli niin perustavia ajan katoliselle teologialle.lähde?

200-luvulla muut kirjoittajat eivät viittaa Tertullianukseen. Ensimmäinen viittaus on Lactantiukselta 300-luvun alusta. 400-luvulla Augustinus suhtautui häneen kunnioituksella. Cyprianus ei mainitse Tertullianusta, mutta oli hyvin oppinut hänen teostensa suhteen.lähde?

Pelastushistoriallinen kolminaisuusoppi muokkaa

Tertullianuksen pelastushistoriallisen kolminaisuusopin mukaan Jumala oli esiintynyt kolmena persoonana (lat. Personae), jotka Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä muodostivat selvästi saman jumalallisen olennon (lat. Substantia) kolme selvästi yksilöllistä ja erillistä esiintymismuotoa. Tertullianus otti huomioon jumalallisen ykseyden ajatuksen sanomalla, että persoonien ero johtui pelastushistoriasta eikä kumonnut sitä, että he olivat samasta jumalallisesta luonnosta osallisia. Sen tähden ne kukin erikseen edustivat jumaluutta ihmiseen nähden. Tertullianuksen kolminaisuusoppia hallitsi ajatus jumalallisesta ykseydestä, mikä erotti sen idän originistisesta kolminaisuusopista.[2]

Kristologia muokkaa

Tertullianus käsitteli lähemmin kristologian ongelmaa ja hänen kohdallaan sen aiheutti välienselvittely monarkianismin kanssa. Tertullianuksen mukaan Logos, kolminaisuuden toinen persoona, meni neitsyt Mariaan ja sai hänen kauttaan ihmisen muodon, jolla oli sekä ruumis että sielu. Vaikka jumalallinen logos muodosti lihaksi tulleen Kristuksen persoonallisuutta muodostavan prinsiipin, jumalallinen ja inhimillinen substanssi säilyttivät kuitenkin itsenäisen laatunsa eivätkä voineet sulautua yhteen. Niin ollen inhimillinen substanssi tunsi janoa, nälkää ja kärsimystä, kun taas jumalallinen substanssi ilmoitti totuuden ja teki ihmeitä.[18]

Tertullianus puolusti sekä persoonan ykseyttä että jumalallisen ja inhimillisen luonnon omalaatuisuutta ja itsenäisyyttä. Itsenäisyys merkitsi voimakasta Kristuksen elämän inhimillisen puolen painotusta.[18]

Katumuskiista muokkaa

Jännitys ankaran ja lempeän katumuskäytännön välillä kiristyi Karthagossa 200-luvun alussa. Karthagon piispa julisti, että ne, jotka olivat tehneet huorin ja syyllistyneet aviorikokseen, saisivat synnit anteeksi, jos he kääntyisivät ja katuisivat. Tertullianus vastusti tätä ankarasti ja esitti, ettei Jumalan vanhurskaus ja pyhyys sallinut poikettavan hänen laistaan, joka vaati ehdottomasti, että ihminen viettää pyhää elämää. Murha, huorinteko ja luopumus olivat apostolien päätöksen mukaan anteeksiantamattomia kuolemansyntejä, joita piispalla ei ollut oikeus antaa anteeksi, koska heillä ei ollut avainvaltaa.[19]

Erityisiä opetuksia muokkaa

Tertullianuksen pääopit olivat seuraavanlaiset:

  1. Sielu ei ollut olemassa ennen ruumista, kuten Platon opetti, eikä osana jälleensyntymisessä, kuten pythagoralaiset opettivat. Se on uusi luomus jokaisessa yksilössä ja saa alkunsa ruumiin mukana vanhemmista, sen sijaan että se olisi luotu etukäteen ja liitetty ruumiiseen.[20] Tätä näkemystä kutsutaan 'tradukianismiksi', vastakohtana 'kreationismille', eli ajatukselle siitä, että jokainen sielu on Jumalan tuore luomus. Tertullianukselle sielu oli kuitenkin erillinen olento ja omasi ruumiin, ja niin se voitiin tuomita Helvettiin.[21]
  2. Sielun syntisyys selittyy helposti sen maallisella, saatanallisella alkuperällä.[22] Se on kahlehdittuna Saatanaan, mutta siinä on hyvän siemen[23] ja se on luontaisesti kristitty, ja kun se herätetään, se palaa terveeksi ja kutsuu Jumalaa.[24]
  3. Jumalalla, joka loi maailman tyhjästä poikansa, Sanan, kautta, on ruumiillinen olemassaolo, vaikka hän onkin henki.[25] Tertullianus käytti sanaa 'ruumiillinen' kuitenkin ainoastaan stoalaisessa merkityksessä ennemmin kuin merkitsemään suoranaisesti lihallista olemassaoloa. Opissaan kolminaisuudesta Tertullianus oli Nikaian uskontunnustuksen edelläkävijöitä, ja lähestyi asiaa Logos-opin näkökulmasta.
  4. Soteriologiassaan (eli pelastusopissaan) Tertullianus ei esitä dogmaattisia kannanottoja, vaan pysyy hiljaa ristin mysteerin edessä.[26] Kristuksen elämän kärsimykset ja ristinkuolema olivat ratkaisu syntien sovittamiseksi. Kastevedessä ihminen syntyy uudelleen.[27] Ihminen ei saa Pyhää Henkeä vedestä, mutta valmistumme sitä varten. Olemme kuin pienet kalat, jotka syntyvät vedessä ikhtyksen, kalan, eli Jeesuksen Kristuksen esimerkin mukaan.[28]
  5. Tertullianukselle uskon ylin ohje olivat kirjoitukset, jotka olivat autoritatiivisista lähteistä. Hän ei anna missään teoksessaan täsmällistä luetteloa kirjoista, jotka kuuluvat näihin kirjoituksiin, mutta hän jakaa ne kahteen osaan, jotka olivat instrumentum ja testamentum.[29] Hän mainitsee erityisesti neljä evankeliumia ja pitää niitä ehdottoman aitoina ja alkuperäisinä niiden apostoliseen alkuperään vedoten.[30]

Moraaliopetukset muokkaa

Tertullianus kannatti tiukkaa itsehillintää ja itsekuria, ja hän oli muiden afrikkalaisten isien tavoin yksi varhaiskristillisen kieltäytymisen ja ankaruuden johtavia edustajia. Tämä saattaa olla yksi niistä syistä, jonka vuoksi hän kääntyi montanolaisuuteen joka oli askeettisuudessaan hyvin ankara,[31] ja uskoi millenarismiin (kiliasmiin) ja profeetallisten lahjojen jatkumiseen maan päällä. Hänen ankara suhtautumisensa näkyy ohjeissa, joita hän antoi koskien muun muassa julkisia huvituksia, naisten asemaa ja neitseiden hunnuttamista.

Tertullianus opetti, että saastaiset asiat saastuttavat katsottuna tai kuultuna, ja tämän vuoksi ihmisten ei tule katsoa tai kuunnella sellaisia asioita, joita heidän ei tule itse tehdä.[32] Tästä syystä hän julisti, että kristittyjen tulee pysyä poissa teattereista ja amfiteattereista, sillä niissä esitettiin pakanallisia rituaaleja ja lausuttiin pakanallisten jumalien nimiä, kohtuullisuus, puhtaus ja inhimillisyys olivat sivussa, eikä kristillisten hyveiden vaalijoille ollut sijaa. Naisten tulisi luopua kultakoruistaan ja kallista kivistään[33] ja neitseiden tulisi noudattaa Paavalin naisille määräämiä sääntöjä ja pitää itsensä tiukasti hunnutettuina.[34] Hän ylisti naimattomuutta korkeimpana tilana,[35] varoitti kristittyjä luopumasta selibaatin hyveestä Vestan neitsyiden ja egyptiläisten pappien vuoksi, sekä julisti toisen avioitumisen olevan eräs haureuden laji.[36]

Lähteet muokkaa

  • Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 1. Evankeliumista paavin jumalanvaltioon. Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-055-8.
  • Halldorf, Peter: 21 kirkkoisää. Kristillisen uskon muotoutumisen historiaa. (21 kyrkofäder. Historien om hur kristendomen formades, 2000.) Suomentanut Jorma Aspegrén. Kokkola: Barents Publishers-Fin, 2001. ISBN 952-5179-11-7.
  • New Catholic Encyclopedia. Second Edition. Volume 13, Seq–The.. Detroit, MI: Thomson/Gale Group, 2003.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Christensen & Göransson 1974, s. 89
  2. ↑ a b c d e Christensen & Göransson 1974, s. 111
  3. ↑ a b Halldorf 2000, s. 64.
  4. ↑ a b c Christensen & Göransson 1974, s. 112–113
  5. ↑ a b Book Written to His Wife newadvent.org.
  6. ↑ Halldorf 2000, s. 56.
  7. ↑ Halldorf 2000, s. 57.
  8. ↑ Tertullianus: Apologeticum XVIII.
  9. ↑ a b c d Christensen & Göransson 1974, s. 110
  10. ↑ Halldorf 2000, s. 62.
  11. ↑ Christensen & Göransson 1974, s. 107–108
  12. ↑ Augustinus: De Haeresibus LXXXVI.
  13. ↑ a b Halldorf 2000, s. 59
  14. ↑ Le Saint, W.: Tertullian. – New Catholic Encyclopedia. Second Edition. Volume 13, Seq–The. Detroit, MI: Thomson/Gale Group; Washington, D.C.: in association with the Catholic University of America, cop. s. 834–838. 2003.
  15. ↑ Tertullianus: Adversus Marcionem I.1,15.
  16. ↑ Tertullianus: De anima III.
  17. ↑ Tertullianus: De anima I.
  18. ↑ a b Chirstensen & Göransson 1974, s. 186
  19. ↑ Christensen & Göransson 1974, s. 117
  20. ↑ Tertullianus: De anima XXVII.
  21. ↑ Tertullianus: De anima LVIII.
  22. ↑ Tertullianus: De anima XXXIX.
  23. ↑ Tertullianus: De anima XLI.
  24. ↑ Tertullianus: Apologeticum XVII.
  25. ↑ Tertullianus: De praescriptione VII; Adversus Praxeam VII.
  26. ↑ Tertullianus: De Patientia III.
  27. ↑ Tertullianus: De baptismate VI.
  28. ↑ Tertullianus: De baptismate I.
  29. ↑ Tertullianus: Adversus Marcionem IV.1.
  30. ↑ Tertullianus: De praescriptione XXXVI; Adversus Marcionem IV.1–5.
  31. ↑ Halldorf 2000, s. 63-64.
  32. ↑ Tertullianus: De spectaculis VIII, XVII.
  33. ↑ Tertullianus: De cultu V-VI.
  34. ↑ Tertullianus: De virginibus velandis.
  35. ↑ Tertullianus: De monogamia, XVII; Ad uxorem, I.3
  36. ↑ Tertullianus: De exhortations castitatis IX.

Kirjallisuutta muokkaa

Suomennetut teokset muokkaa

Muuta kirjallisuutta muokkaa

  • Daniel, Robin: This Holy Seed: Faith, Hope and Love in the Early Churches of North Africa. Tamarisk Publications, 1993. ISBN 0-9520435-0-5
  • Schaff, Philip: The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge.
  • Sider, Robert Dick: Ancient rhetoric and the art of Tertullian. Oxford theological monographs. London: Oxford University Press, 1971. ISBN 0-19-826708-8. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Tertullianus.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Tertullian
Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I · Ignatios · Polykarpos · Papias · Hermas · Justinos Marttyyri · Irenaeus · Klemens Aleksandrialainen · Tertullianus · Origenes · Cyprianus · Eusebios Kesarealainen · Athanasios Suuri · Efraim Syyrialainen · Basileios Suuri · Gregorios Nazianzilainen · Gregorios Nyssalainen · Kyrillos Jerusalemilainen · Epifanios · Johannes Khrysostomos · Kyrillos Aleksandrialainen · Ambrosius · Hieronymus · Augustinus · Leo Suuri · Pseudo-Dionysios Areopagita · Gregorius Suuri · Maksimos Tunnustaja · Johannes Damaskolainen

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tertullianus&oldid=22130173”