Terra Nova (televisiosarja)

yhdysvaltalainen televisiosarja

Terra Nova on yhdysvaltalainen tieteisfiktiosarja vuodelta 2011. Sarjan tuottajayhtiöt ovat Amblin Television, Chernin Entertainment, Kapital Entertainment, Siesta Productions ja 20th Century Fox Television.[2] Brittiläisen kirjailijan Kelly Marcelin[3] ideaan perustuvan sarjan ensimmäinen osa esitettiin 26. syyskuuta 2011 FOX-kanavalla.[4] Suomessa sarjaa alkoi esittää 28. tammikuuta 2012 alkaen MTV3.[3] Terra Nova päätettiin lopettaa jo ensimmäisen tuotantokauden jälkeen suosiosta huolimatta. Sarjan tekeminen oli erikoistehosteiden vuoksi varsin kallista.[5] Yhden jakson tekeminen maksoi noin neljä miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Sarjaa on tarjottu toisille tuotantoyhtiöille, jotka voisivat haluta jatkaa sarjan tekoa.[6]

Terra Nova
Sarjan logo.
Sarjan logo.
Tyyli tieteisfiktio
Kestoaika 42–44 minuuttia
Pääosissa Jason O’Mara
Stephen Lang
Shelley Conn
Landon Liboiron
Naomi Scott
Alana Mansour
Christine Adams
Allison Miller
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Yhdysvallat FOX
Suomi MTV3
Tuotantokausia 1
Jaksoja 13, kauden ensimmäinen ja viimeinen jakso ovat kaksiosaisia.[1]
Tuotanto
Tuottaja(t) Steven Spielberg
Peter Chernin
René Echevarria
Brannon Braga
Aiheesta muualla
IMDb

Sarjan tarina sijoittuu 85 miljoonan vuoden takaiseen maapallon esihistoriaan, jonne vuonna 2149 tuhoutumassa olevasta maailmasta on asettunut teleportin kautta siirtokunnallinen ihmisiä.[5]

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Vuonna 2149 maailma on tuhoutumassa ylikansoitukseen ja saasteisiin, suurin osa kasvillisuudesta ja eläinkunnasta on kuollut sukupuuttoon. Tiedemiehet ovat kuitenkin löytäneet aika-avaruusjatkumosta murtuman, jonka kautta on mahdollista matkustaa 85 miljoonaa vuotta menneisyyteen, liitukauden[7] maailmaan, rinnakkaisuniversumiin. Ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi esihistoriaan päätetään perustaa siirtokunta, Terra Nova, jota johtaa ensimmäisenä aikaportin kautta kulkenut komentajakapteeni Nathaniel Taylor (Stephen Lang).[2]

Kymmenennen siirtolaisryhmän mukana Terra Novaan saapuu siirtokunnan lääkäriksi värvätty Elisabeth Shannon (Shelley Conn) sekä hänen lapsensa, 17-vuotias poika Josh (Landon Liboiron) ja 15-vuotias tytär Maddy (Naomi Scott). Perheen isä Jim Shannon (Jason O’Mara) on entinen chicagolaispoliisi, joka on joutunut vankilaan perheen hankittua lainvastaisesti kolmannen lapsen, Zoen (Alana Mansour). Elisabeth auttaa Jimin pakenemaan vankilasta, että hän voi seurata perhettään Terra Novaan, ja myös salakuljettaa tyttärensä Zoen repussaan aikaportin läpi.[8]

Saapumista seuraavana päivänä sairaalasta karannut potilas yrittää ampua Taylorin, mutta maatalouspalveluun määrätty Jim onnistuu estämään aikeen. Taylor vie Jimin ajelulle Terra Novan ulkopuolelle, ja kertoo miehen kuuluvan kuudennen siirtolaisryhmän mukana tulleisiin Kuutosiin (engl. Sixers), jotka ovat aseistautuneet ja karanneet siirtokunnasta. Taylor tarjoaa Jimille työtä siirtokunnan turvallisuuspäällikkönä ja hän suostuu tarjoukseen.[8]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

  Jason O’Mara    Jim Shannon  
  Shelley Conn    Elisabeth Shannon  
  Landon Liboiron    Josh Shannon  
  Naomi Scott    Maddy Shannon  
  Alana Mansour    Zoe Shannon  
  Stephen Lang    Nathaniel Taylor  
  Allison Miller    Skye Tate  
  Rod Hallett    Malcolm Wallace  
  Christine Adams    Mira  
  Dean Geyer    Mark Reynolds  
  Ashley Zukerman    Lucas Taylor  
  Simone Kessell    Alicia Washington  

Jaksot muokkaa

Jakso Nimi
1. Uusi alku
2. Särö paratiisissa
3. Siivekkäiden hyökkäys
4. Karanteeni
5. Karkulainen
6. Rajaseutuoikeutta
7. Turvallisuusuhka
8. Vastapalvelus
9. Syytöksiä
10. Yhteinen vihollinen
11. Toinen mahdollisuus
12. Uusi järjestys
13. Taistelu tulevaisuudesta

Lähteet muokkaa