Tero Saarinen Company

helsinkiläinen tanssiryhmä

Tero Saarinen Company on suomalaisen tanssitaiteilija ja koreografi Tero Saarisen johtama tanssiryhmä, jonka hän perusti vuonna 1996. Helsingissä TSC:n kotinäyttämönä on Tanssin talo, jossa ryhmä esittää Tero Saarisen teosten ohella myös vierailevien koreografien töitä. Omien esitysten lisäksi TSC tuottaa Helsinkiin kansainvälisiä vierailuja. TSC:n toimintaan kuuluvat myös TERO-tekniikan opetus kansainvälisesti sekä residenssitoiminta Kaapelitehtaalla sijaitsevassa TSC Studiossa.

Tero Saarinen Company 2011 Fisher Centerissä New Yorkissa

Nykyään Tero Saarinen Company luetaan Suomen kulttuuriviennin kärkitoimijoihin[1], ryhmä on vuoden 2022 loppuun mennessä esiintynyt 40[2] maassa ja sen ydintoimintaan kuuluvat lisäksi kansainvälinen opetustoiminta sekä Saarisen koreografioiden lisensointi muille johtaville tanssiryhmille maailmassa.[2] Verkosto-organisaatiomallinen ryhmä työllistää vuosittain 40-80 henkilöä, joista yksitoista työskentelee ryhmässä vakituisesti.[3]

Ryhmän teokset on toteutettu kansainvälisinä yhteistuotantoina ja monet niistä lukeutuvat Saarisen avainteoksiin. Saarisen omaperäiseksi[4] sanotun koreografisen kädenjäljen ja persoonallisten esiintyjien[5] lisäksi teoksille on ominaista viimeistelty visuaalisuus[6]. Useissa teoksissa on mukana elävä musiikki.[2]

Historia muokkaa

Soolotanssijana kansainvälistä mainetta[7] saavuttanut Tero Saarinen kokosi tanssiryhmä Company Toothpickin[8] vuonna 1995 oman koreografisen näkemyksensä välineeksi. Saarinen halusi tehdä pysyvämmin töitä innostuneiden, samat arvot jakavien taiteilijoiden kanssa.[9] Perustajajäseniä olivat Saarisen ohella hänen tanssijakollegansa Henrikki Heikkilä Suomen Kansallisbaletista, Batsheva Dance Companysta Israelista löytynyt tanssija Yuval Pick sekä valosuunnittelija Mikki Kunttu. Company Toothpick nimettiin humoristisesti Saarisen synnyinkaupungin Porin tulitikkutehtaan muistoksi.[10]

Ryhmän ensimmäinen teos, Westward Ho!, sai ensi-iltansa Tukholman Dansens Husissa 18. helmikuuta 1996.[11] Teos sai kutsun Lontoon The Place -teatterissa järjestettyyn ensimmäiseen Aerowaves-katselmukseen vuonna 1997, jota seurasi Saarisen kansainvälinen läpimurto koreografina.[12] Ryhmä alkoi saada esiintymiskutsuja ympäri Eurooppaa.[13]

Vuonna 2000 Company Toothpick sai toimitilat Aleksanterin teatterista.[9] Vuonna 2001 ryhmä sai ensimmäisen kokopäiväisen työntekijän, ryhmän nykyisen toiminnanjohtajan Iiris Aution aloittaessa Saarisen managerina ja ryhmän tuottajana. Vuonna 2002 ryhmän nimi muutettiin Tero Saarinen Companyksi, ja vuonna 2004 se pääsi teatteri- ja orkesterilain piiriin ja alkoi saada toimintarahoitusta sekä valtiolta että Helsingin kaupungilta.[14] Tero Saarinen Company oli Aleksanterin teatterin virallinen residenssiryhmä 2005–2020. Ryhmän harjoitussali sijaitsi teatterin tiloissa, ja se esiintyi teatterin lavalla säännöllisesti. Aleksanterin teatterin ohella ryhmä on vieraillut Suomen Kansallisoopperassa ja Suomen Kansallisteatterissa.[14]

Esitystoiminta muokkaa

Toiminta Helsingissä muokkaa

Tero Saarinen Company toimii Helsingissä Kaapelitehtaalla (vuodesta 2020). Ryhmällä on Kaapelitehtaan toimitiloissa oma harjoitussali, TSC Studio.

Tero Saarinen Company on Ruoholahdessa sijaitsevan Tanssin Talon ohjelmakumppani. Jatkossa Tero Saarinen Companyn kotimaiset tuotannot keskittyvät Tanssin Talon 700-paikkaiseen Erkko-saliin, jossa se esiintyy vuosittain. [15]

Kiertueet muokkaa

Tero Saarinen Company on kiertänyt vuosien 1996–2022 aikana yhteensä 40 maassa ja kuudessa maanosassa. Ryhmän esiintymiset ovat saaneet osakseen runsaasti positiivista mediapalautetta.[16] Tero Saarisen teoksille on tyypillistä omaleimaisen[17] tanssin ohella kokonaistaideteosmaisuus[18]: vahva visuaalisuus ja usein elävä musiikki.[6] Saarinen on tehnyt kaikkiaan 51[19] kantaesitystä (maaliskuu 2021), joista 18 omalle ryhmälleen.[19]

Ryhmän esiintymispaikkoja ovat olleet muun muassa Maison de la Danse Lyonissa, Théâtre du Châtelet ja Théâtre National de Chaillot Pariisissa, Movimentos-festivaali Wolfsburgissa, Tanz im August Berliinissä, Kampnagel Hampurissa, The Joyce -teatteri, New York City Center ja BAM (Brooklyn Academy of Music, Howard Gilman Opera House) New Yorkissa, Jacob's Pillow Dance Festival Becketissä, Walt Disney Concert Hall Los Angelesissa, South Bank Center Lontoossa, Chekhov International Theatre Festival Moskovassa, Alexandrinsky Theatre Pietarissa, The Ibero-American Theater Festival Bogotassa, Festival Internacional de Buenos Aires Argentiinassa, SIDance Soulissa, Perth International Arts Festival Perthissa sekä New Zealand International Arts Festival Wellingtonissa.[20]

Valtaosa ryhmän teoksista on toteutettu kansainvälisinä yhteistuotantoina. Yhteistuottajiin lukeutuvat The Joyce Theater (Yhdysvallat)[21], Automne en Normandie (Ranska)[22], Venetsian biennaali (Italia)[23], South Bank Center (Iso-Britannia)[21], Dansens Hus (Ruotsi)[24], Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali (Suomi)[24] ja Skånes Dansteater (Ruotsi)[25].

Kantaesitykset muokkaa

Tero Saarinen Company on tuottanut kaikkiaan 23 Saarisen kantaesitystä, jonka lisäksi se on tuonut ohjelmistoonsa myös Saarisen muita teoksia sekä Carolyn Carlsonin Saariselle antamia sooloteoksia. Ryhmän tuottamia avainteoksia ovat läpimurtoteos Westward Ho! (1996), Stravinsky-teokset Petrushka (2001) ja HUNT (2002)[26], Shakers-vaikutteinen Borrowed Light (2004), Esa-Pekka Salosen musiikkiin pohjautuva Morphed [27](2014) sekä yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan ja baletin kanssa toteutettu suurtuotanto Kullervo[28] (2015, Jean Sibelius).

Kansainvälistä huomiota on kerännyt erityisesti soolo HUNT (2002).[29] Yhteistyössä multimediataiteilija Marita Liulian kanssa tehty teos on kerännyt kriitikoilta kiitosta omaperäisenä[30] ja vaikuttavana teoksena.[31] Saarinen on esittänyt teosta vuoden 2013 loppuun mennessä 174 kertaa, 82 kaupungissa, 32 maassa, Aasiassa, Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa,[20] ja se on nostettu yhdeksi merkittävimmistä[32] Stravinskyn Kevätuhriin tehdyistä koreografioista. Tero Saarinen lopettaa teoksen tanssimisen Kevätuhrin juhlavuonna 2013.[33]

Myös teoksen Borrowed Light kiertueet Euroopassa, Oseaniassa ja Pohjois-Amerikassa ovat saaneet osakseen paljon positiivista huomiota kansainvälisessä mediassa.[5] Teos nostettiin muun muassa yhdeksi vuosikymmenen merkittävimmistä tanssiteoksista USA:ssa.[34][35]

Kantaesitys Ensi-ilta Esiintyvä ryhmä Taiteellinen työryhmä Tuotanto
Westward Ho! 18.2.1996, Dansen Hus, Tukholma, Ruotsi Tero Saarinen Company Valosuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Tero Saarinen Musiikki: kollaasi

Overdosed Mood 30.6.1997, Kuopio Tanssii ja Soi, Kuopio, Suomi Tero Saarinen Company Valosuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Keren Nissim Musiikki: kollaasi

Un/Do 14.5.1998, Susan Dellal Center, Tel-Aviv, Israel Batsheva Dance Company

Lisäksi ohjelmistossa: Tero Saarinen Company (1998), Ballet Gulbenkian (1999)

Valosuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Tero Saarinen Musiikki: kollaasi

Could You Take Some of My Weight..? 28.5.1999, Théâtre de Saint-Quentin-en Yvelines, Pariisi, Ranska Tero Saarinen Company Valosuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Rachel Quarmby Äänisuunnittelu: Pasi Palenius Musiikki: kollaasi

Kaze 22.6.2001, Venetsia Biennaali, Venetsia, Italia Tero Saarinen Company ja Yas-Kaz Unit[36] Musiikki: Yas-Kaz

Valosuunnittelu: Mikki Kunttu Äänisuunnittelu: Jukka Kavén Pukusuunnittelu: Rachel Quarmby

Petrushka 30.6.2001, Queen Elizabeth Hall, Lontoo, Iso-Britannia Tero Saarinen Company Musiikki: Igor Stravinsky: Petrushka

Valosuunnittelu: Mikki Kunttu Pukusuunnittelu: Erika Turunen Musiikin sovitus ja esitys: James Crabb ja Geir Draugsvoll
Äänisuunnittelu: Jukka Kavén

Hunt 2.6.2002, Venetsian biennaali, Venetsia, Italia Tero Saarinen Company Musiikki: Igor Stravinsky: Kevätuhri

Multimedia: Marita Liulia Valosuunnittelu: Mikki Kunttu Pukusuunnittelu: Erika Turunen

Borrowed Light 8.10.2004, Octobre en Normandie -festivaali, Le Havre, Ranska Tero Saarinen Company ja The Boston Camerata Alkuperäisen Shakers-musiikin sovitus: Joel Cohen

Musiikin johto: Anne Azéma
Valo- ja lavastussuunnittelu: Mikki Kunttu
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Äänisuunnittelu: Heikki Iso-Ahola

Tero Saarinen Company yhteystyössä: Octobre en Normandie (Ranska), Dansens Hus (Ruotsi), Kuopio Tanssi -festivaali (Suomi), Festival Civitanova Danza (Italia), Le Volcan – Scène Nationale du Havre (Ranska), Teatri di Civitanova (Italia), Atelier 231 – Pôle régional des Arts de la rue (Ranska)
Next of Kin 9.5.2008, Liettuan kansallinen draamateatteri, Vilna, Liettua Tero Saarinen Company Musiikki: Jarmo Saari

Valosunnittelu: Mikki Kunttu Pukusuunnittelu: Erika Turunen Äänisuunnittelu: Heikki Iso-Ahola

Tero Saarinen Company

Yhteistuottajat: Lyonin biennaali (Ranska), The Joyce Theater (Yhdysvallat), Aleksanterin teatteri, Southbank Centre (Iso-Britannia), Helsingin juhlaviikot ja Lithuanian Dance Information Centre yhdessä Vilnius European Capital of Culture 2009 -organisaation (Liettua) kanssa[21]

Vox Balaenae 5.11.2011, Automne en Normandie, Saint-Étienne-du-Rouvray, Le Rive Gauche, Ranska Tero Saarinen Company ja Ensemble InterContemporain tai Avanti! Musiikki: George Crumb: Vox Balaenae

Valo- ja lavasuunnittelu: Mikki Kunttu
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Äänisuunnittelu: Marco Melchior

Tero Saarinen Company yhteistyössä: Arts 276 / Automne en Normandie (Ranska) ja Red Brick -projekti / CCN Roubaix Nord - Pas de Calaisin – Carolyn Carlson (Ranska)
Absent Presence 23.11.2011, Aleksanterin teatteri, Helsinki, Suomi Tero Saarinen Company Valosuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Erika Turunen Musiikki: Jarmo Saari

MESH 2.2.2014, Saitama Arts Theater, Tokio, Japani

Siirtynyt Tero Saarinen Companyn ohjelmistoon 2016

Saitama Dance Association yhteistyössä Saitama Arts Theater Valosuunnittelu: Iwashina Takeaki

Pukusuunnittelu: Izumi Miyamura Musiikki: kollaasi

Tero Saarinen Company

Alkuperäistuotanto: Saitama Dance Association, Tero Saarinen Company

Morphed 16.8.2014, Kansallisooppera, Helsingin juhlaviikot, Helsinki, Suomi Tero Saarinen Company Valosuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Teemu Muurimäki Musiikki: Esa-Pekka Salonen

Tero Saarinen Company yhteistyössä Helsingin juhlaviikot ja Opéra Théàtre de Saint-Ètienne
Kullervo 13.2.2015, Kansallisooppera, Helsinki, Suomi Suomen Kansallisooppera ja -baletti sekä Tero Saarinen Company Valosuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Erika Turunen Musiikki: Jean Sibelius: Kullervo (Symphony Op. 7)

Suomen Kansallisooppera yhteistyössä Tero Saarinen Company
TRAIL 12.12.2015, Kenya National Theatre, Nairobi, Kenia Ghetto Exposed Valosuunnittelu: Ville Konttinen

Musiikki: kollaasi

Tero Saarinen Company yhteistyössä Ghetto Exposed
Loopit 4.2.2017, Hällä-näyttämö, Tampere, Suomi Tanssiteatteri MD Valosuunnittelu: Ville Konttinen

Pukusuunnittelu: Erika Turunen Musiikki: kollaasi (The Tiger Lillies)

Tanssiteatteri MD yhteistyössä Tero Saarinen Company

Zimmermann Trio

19.1.2018, Walt Disney Concert Hall, Los Angeles, USA Tero Saarinen Company ja Los Angeles Philharmonic Valo- ja lavasuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu, konstruktiot: Erika Turunen

Musiikki: Bernd Alois Zimmermann; en forme de pas de trois (1966)

La Phil yhteistyössä Tero Saarinen Company

Breath

12.4.2018, Grand Théâtre de Québec, Quebec, Kanada Tero Saarinen Company ja Kimmo Pohjonen Valo- ja lavasuunnittelu: Mikki Kunttu

Pukusuunnittelu: Teemu Muurimäki

Musiikki: Kimmo Pohjonen

Tero Saarinen Company yhteistyössä Tampere-talo ja Aleksanterin teatteri
Third Practice 29.5.2019, Teatro Amilcare Ponchielli, Rassegna di Danza & Festival Monteverdi, Cremona, Italia Tero Saarinen Company ja Helsingin Barokkiorkesteri Musiikki: Claudio Monteverdi

Musiikin johto, sovitus: Aapo Häkkinen

Valosuunnittelu: Eero Auvinen (Tampereen Työväen Teatteri)

Projisointisuunnittelu Thomas Freundlich

Pukusuunnittelu: Erika Turunen

Äänisuunnittelu: Marco Melchior

Tero Saarinen Company Jane & Aatos Erkon säätiön tuella

Yhteistyössä Fondazione Teatro Amilcare Ponchielli (Italia)

Kiitos Rassegna di Danza & Festival Monteverdi (Fondazione Teatro A. Ponchielli, Cremona, Italia), ATER – Associazione Teatrale Emilia Romagna (Italia), Kuopio Tanssii ja Soi, Stoa, Kansallisteatteri ja Tampereen Työväen Teatteri

Transit 3.10.2020, Malmön ooppera, Ruotsi Skånes Dansteater ja Malmön oopperan orkesteri Musiikki: Sebastian Fagerlund (Drifts, Stonework, Water Atlas)

Video: IC-98: Visa Suonpää, Patrik Söderlund Valosuunnittelu: Minna Tiikkainen Pukusuunittelu: Teemu Muurimäki Äänisuunnittelu: Tuomas Norvio Animaatio: Kari Kuusela, Markus Lepistö

Skånes Dansteater (Ruotsi) ja Tero Saarinen Company
Voice 8.9.2020, Musiikkitalo, Helsinki Tero Saarinen Company ja Helsingin kaupunginorkesteri Koreografia, tanssi: Natasha Lommi

Musiikki: Tōru Takemitsu (Voice)

Huilu: Jenny Villanen (Helsingin kaupunginorkesteri) Pukusuunittelu: Natasha Lommi

Tero Saarinen Company ja Helsingin kaupunginorkesteri
Rebond 27.10.2020, Musiikkitalo, Helsinki Tero Saarinen Company ja Helsingin kaupunginorkesteri Koreografia: Tero Saarinen

Musiikki: Iannis Xenakis (Rebonds B)

Tanssi: Oskari Kymäläinen

Lyömäsoittimet: Xavi Castelló Aràndiga (Helsingin kaupunginorkesteri) Pukusuunittelu: Erika Turunen

Koreografin assistentti: David Scarantino

Tero Saarinen Company ja Helsingin kaupunginorkesteri
Splice 24.7.2021, Täydenkuun tanssit, Pyhäjärvi Tero Saarinen Company Koreografia: Tero Saarinen

Tanssi: Natasha Lommi, Pekka Louhio

Puvut: Erika Turunen

Äänisuunnittelu: Marco Melchior

Musiikki: Helsingin barokkiorkesteri

Tero Saarinen Company
Hz 31.3.2022, Tanssin talo Tero Saarinen Company Koreografi Johanna Nuutinen

Sävellys ja äänisuunnittelu Tuomas Norvio

Skenografia (lavastus ja valo) Joonas Tikkanen

Pukusuunnittelu Mert Otsamo

Dramaturgia Jarkko Lehmus

Tero Saarinen Company (yhteistyössä Johanna Nuutinen CO+)
Heart Drive 9.6.2023, Tanssin talo Tero Saarinen Company Koreografia Imre Van Opstal & Marne Van Opstal

Musiikki, sävellys Amos Ben-Tal

Valosuunnittelu Tom Visser

Lavastus Tom Visser, Imre Van Opstal & Marne Van Opstal

Pukusuunnittelu Imre Van Opstal & Marne Van Opstal yhteistyössä Kate Burrowsin kanssa

Koreografin assistentti Chloé Albaret

Tero Saarinen Company ja Ballet BC (Kanada)

Residenssitoiminta muokkaa

TSC käynnisti säännöllisen taideresidenssitoiminnan TSC Studiossa Kaapelitehtaalla vuonna 2020. Residenssien tavoitteena on tukea erityisesti vapaan kentän toimijoiden työskentelyedellytyksiä ja tanssin toimialan kehittymistä. Residensseihin valitaan taiteilijat avoimella haulla.[37] TSC Studion vakituisena residenssitaiteilijana toimii äänisuunnittelija, säveltäjä ja artisti Tuomas Norvio.

Opetustoiminta muokkaa

Tero Saarinen Companyn toimintaan on alusta asti kuulunut myös kansainvälinen opetustoiminta. [38]

Tero Saarisen liikekieli perustuu hänen kehittämäänsä liiketekniikkaan, joka on saanut vaikutteita niin butosta, baletista, nykytanssista kuin taistelulajeistakin.[39][40] Myös aasialaisessa tanssitraditioissa tärkeä silmien ja käsien käyttö korostuvat hänen ilmaisussaan.[41][38] Tyyliä on kuvailtu orgaaniseksi sekä kekseliääksi sekoitukseksi groteskiutta ja kauneutta.[40]

Saarisen liikekielen tekniikkaopetus keskittyy tanssijan kaikkien aistien herättämiseen ja kokonaisvaltaisen valppauden löytämiseen, hermojen ääripäiden aktivoimiseen sekä kehon painon tunnistamiseen ja käyttöön. Tavoitteena on maksimoida tanssijan kyky liikkua oman tasapainonsa äärirajoilla. Pedagogiikassa korostetaan liikkeen sisäistämistä ja tanssijan omakohtaista tulkintaa, joita avustetaan muun muassa mielikuvaharjoitteiden kautta. Tero Saarisen lisäksi tekniikkaa opettaa ryhmän vastaava opettaja David Scarantino, joka on tanssinut lähes kaikissa ryhmän teoksissa vuodesta 2013 lähtien. [38]

Toimintamalli muokkaa

Organisaatio muokkaa

Verkosto-organisaatiomallin mukaan toimivassa ryhmässä on yksitoista vakituista työntekijää. Heidän lisäkseen tuotantokohtaisilla ja ostopalvelusopimuksilla työskentelee vuosittain 40–80 eri alojen alihankkijayritystä ja freelanceria paitsi Suomesta myös eri puolilta maailmaa. Tero Saarinen Companylla on jaettu johtajuus: Tero Saarinen vastaa taiteellisesta sisällöstä ja ryhmän toiminnanjohtaja Iiris Autio tuotannosta, hallinnosta ja taloudesta. Ryhmän taustaorganisaationa toimii yleishyödyllinen yhdistys, Into liikkeessä ry.[42]

Tero Saarinen Companyn tehtäväksi on määritelty ”edistää humaania maailmankuvaa ja inhimillisiä perusarvoja tanssin kautta sekä lisätä ihmisten ymmärrystä kehollisuudesta ja sen merkityksestä hyvän elämän edistäjänä”.[2]

Ryhmän taiteellisena strategiana on luoda koreografian, musiikin ja visuaalisen suunnittelun muodostamia elämyksellisiä ja aikaa kestäviä kokonaistaideteoksia – avoimia vuorovaikutustilanteita, jotka herkistävät katsojan inhimillisten perusasioiden äärelle. Ryhmän arvoja ovat yhteisöllisyys, avoimuus, laadullinen tinkimättömyys sekä työn ja yritteliäisyyden arvostaminen.[42]

Rahoitus muokkaa

Vuonna 2004 Tero Saarinen Company pääsi teatteri- ja orkesterilain piiriin. Keskimäärin vuosien 2006–2016 aikana valtion tuki on muodostanut noin 35 prosenttia ja Helsingin kaupungin avustus 7 prosenttia ryhmän kokonaisbudjetista.[43]

Tanssijat muokkaa

Tero Saarinen on koonnut ryhmäänsä joukon vahvoja ja ilmaisuvoimaisia tanssijoita.[5] Alkuaikoina ryhmässä esiintyi Saarisen nimekkäitä tanssijakollegoita Suomen Kansallisbaletista, kuten Henrikki Heikkilä, Sini Länsivuori, Anu Sistonen ja Heikki Vienola, joista valtaosa työskentelee ryhmässä yhä. Ryhmässä on vieraillut myös joukko nimekkäitä ulkomaalaisia tanssijoita, heidän joukossaan Yuval Pick, Natasa Novotna, Megumi Nakamura ja Sharon Eyal. Nykyisin valtaosa tanssijoista on suomalaisia.[44]

Taiteelliset yhteistyökumppanit muokkaa

Tero Saarinen Companyn teokset ovat kokonaistaideteosmaisia[18]: koreografian ja tulkinnan ohella myös musiikki ja visuaalisuus ovat teoksissa keskeisessä asemassa.[6] Saarisen luottokumppaneihin lukeutuvat valaistussuunnittelija Mikki Kunttu ja pukusuunnittelija Erika Turunen.

Saarinen käyttää monissa teoksissaan elävää musiikkia.[6] Hänen musiikillisiin yhteistyökumppaneihin lukeutuvat Esa- Pekka Salonen, Sebastian Fagerlund, Helsingin barokkiorkesteri, The Boston Camerata, Ensemble InterContemporain, harmonikkaduo James Crabb ja Geir Draugsvoll, Kamariorkesteri Avanti!, Jarmo Saari sekä Kimmo Pohjonen.

Saarinen on tehnyt osan kantaesityksistään muille tanssiryhmille. Muun muassa hollantilainen Nederlands Dans Theater (NDT1), ranskalaiset Lyonin, Marseillen sekä Lorrainen baletit, portugalilainen Ballet Gulbenkian, israelilainen Batsheva Dance Company, ruotsalainen Göteborgin oopperan baletti, Skånes Dansteater sekä Suomen Kansallisbaletti ovat esittäneet Saarisen töitä ohjelmistoissaan.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Haapanen, Irmeli: Opetusministeriö jakoi kulttuuriviennin kärkihankkeisiin 1,7 miljoonaa euroa, Kevyt musiikki ja Tero Saarinen tuetuimmat 21.3.2008. Turun Sanomat. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 5.9.2013.
  2. a b c d e Toiminta Tero Saarinen Company. Viitattu 12.3.2018. [vanhentunut linkki]
  3. Tero Saarinen Company Tanka – suomalaisen tanssin tietokanta. Tanssin Tiedotuskeskus. Viitattu 5.9.2013.
  4. Placenti, Cecly: Tero Saarinen Company - Poetry Dancing toukokuu 2006. Ballet Dance Magazine. Arkistoitu 23.9.2015. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  5. a b c Borrowed Light Lehdistösitaatit Tero Saarinen Company. Viitattu 12.3.2018. (englanniksi)
  6. a b c d Horsley, Francesca: Finnish Choreographer Tero Saarinen - Travelling between the poles nro. 12, 2008. Danz Quarterly. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  7. Tarina Tero Saarinen Company. Viitattu 12.03.2018.
  8. Tero Saarinen & Company Toothpick Tanka – suomalaisen tanssin tietokanta. Tanssin Tiedotuskeskus. Viitattu 5.9.2013.
  9. a b Lappalainen, Tiina: Boundary pusher vol 2, 2011. Blue1 Dream. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  10. Wessman, Lili: Blue Ladyssa tanssii ihminen, ei mies mekossa 25.10.2009. Satakunnan Kansa. Viitattu 27.8.2013.
  11. Westward Ho! Tero Saarinen Company. Viitattu 12.03.2018. (englanniksi)
  12. Isola, Samuli: Dance, technology and a big heart / Tanz, Technologie und grosses Hertz kevät-kesä 2007. Welcome to Finland. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  13. Räsänen, Auli: Tero Saarisella on näytönpaikka. Helsingin Sanomat, 25.4.1998.
  14. a b Vuosikertomus 2016 Tero Saarinen Company. Into liikkeessä ry. Viitattu 12.03.2018.
  15. Ohjelmakumppanit Tanssin talo. Arkistoitu 8.5.2021. Viitattu 27.8.2021.
  16. Press Quotes Tero Saarinen Company. Viitattu 12.03.2018. (englanniksi)
  17. Yung, Susan: Tero Saarinen Company in Westward Ho! maaliskuu 2006. Dance Magazine. Arkistoitu 19.2.2014. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  18. a b Kaufman, Sarah: Tero Saarinen Company: Dancing with light at the Kennedy Center 13.3.2013. The Washington Post. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  19. a b Tero Saarinen Company Tero Saarinen Company. Viitattu 08.03.2021.
  20. a b Tapahtumakalenteri Tero Saarinen Company. Viitattu 12.03.2018.
  21. a b c Vuosikertomus 2010 (pdf) (s. 33) Tero Saarinen Company. 20.5.2011. Into liikkeessä ry. Viitattu 30.1.2014.
  22. Vox Balaenae Tanka – Suomalaisen tanssin tietokanta. Viitattu 30.1.2014.
  23. Hunt Marita Liulia. Viitattu 30.1.2014.
  24. a b Borrowed Light Tanka – Suomalaisen tanssin tietokanta. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 30.1.2014.
  25. Transit Tero Saarinen Company. Viitattu 8.3.2021.
  26. Moisio, Mikki: Tanssia koko elämä. Anna, 23.3.2005.
  27. Morphed - Tero Saarinen Company Tero Saarinen Company. Viitattu 13.3.2018.
  28. Kullervo - Tero Saarinen Company Tero Saarinen Company. Viitattu 13.3.2018.
  29. Hunt Lehdistösitaatit
  30. Rockwell, John: Tero Saarinen Company From Finland Dances in New York 24.12.2006. The New York Times. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  31. Simonari, Rosella: Tero Saarinen Company ‘Westward Ho!’, ‘Wavelengths’, ‘Hunt’ elokuu 2004. Ballet Dance Magazine. Arkistoitu 11.12.2013. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  32. Tero Saarisen Hunt-koreografia kovassa seurassa Arte-kanavalla. Helsingin Sanomat, 18.12.2005.
  33. Tero Saarinen lopettamassa Hunt-soolonsa esittämisen 29.4.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.8.2013.
  34. Jowitt, Deborah: The Decade's Best Dance 22.12.2009. Village Voice. Arkistoitu 6.12.2013. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  35. La Rocco, Claudia: Brooklyn Convocation of Shakers (and Movers) 9.11.2007. The New York Times. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  36. Koistinen, Milla: Kaze (Tero Saarinen), Helsinki 29. ja 30.3.2005 Liikekieli.com. 7.4.2005. Arkistoitu 4.2.2014. Viitattu 30.1.2014.
  37. Residenssit Tero Saarinen Company. Viitattu 27.8.2021.
  38. a b c Opettajat Tero Saarinen Company. Viitattu 12.03.2018.
  39. Ahonen, Piia: What is Tero Saarinen's dancing made of? 2002. Finnish Dance in Focus. Viitattu 13.03.2018. (englanniksi)
  40. a b Jyrkkä, Hannele (toim.): ”Tero Saarinen – Paljaan tilan etsijä”, Tanssintekijät – 35 näkökulmaa koreografin työhön, s. 183. Jyväskylä: Like, 2005. ISBN 952-471-651-8.
  41. Ilvesheimo, Gerry Birgit: Ihmisinstrumentti 26.3.2005. Kauppalehti Presso. Viitattu 13.03.2018.
  42. a b Vuosikertomukset: Toiminta ja talous Tero Saarinen Company. Viitattu 12.03.2018. [vanhentunut linkki]
  43. Tero Saarinen Company, Vuosikertomukset 2006–2016[vanhentunut linkki]
  44. Ihmiset Tero Saarinen Company. Viitattu 12.03.2018.

Aiheesta muualla muokkaa