Ternate on Molukkeihin kuuluva pieni tulivuorisaari Indonesiassa aivan Halmaheran länsipuolella.

Ternate

Piirros Ternaten saaresta vuodelta 1720

Sijainti
Saariryhmä
Vesialue
Korkeimmat kohdat
Gamalama (en), 1 715 mView and modify data on Wikidata
Pinta-ala
76 km²
Väestö
Asukasluku
145 143
Suurin kaupunki
Kieli
Kartta

Ennen siirtomaa-aikaa Ternatella toimi vahva ja vauras sulttaanikunta, joka hallitsi suurta osaa Molukkien saaristosta. Valtion vaurauden takasivat sen tuottamat mausteneilikat ja muskotti, joiden kauppaa Ternate käytännössä hallitsi. Laajimmillaan valtakuntaan kuului yli 72 saarta Sulawesista Uuteen-Guineaan ja Timorille saakka.[1] Nykyään saarella sijaitseva Ternaten kaupunki on Pohjois-Molukkien provinssin suurin kaupunki[2].

Siirtomaa-ajalla sulttaanikunta sopi kauppasopimuksen hollantilaisten kanssa ja Hollannin Itä-Intian kauppakomppania piti päämajaansa saarella vuoteen 1619 asti. Saaren väestö puhuu länsipapualaisiin kieliin kuuluvaa ternaten kieltä, joka toimii myös lingua francana suuressa osassa Halmaheraa.[3]

Ternaten korkein kohta Gamalama (1 715 m) on aktiivinen kerrostulivuori, joka on purkautunut useita kertoja saaren historian aikana jopa pakottaen väestön evakkoon naapurisaarille. Viimeksi vuori on purkautunut vuonna 2003.[4]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa