Väinö Teppo Raikas (alun perin Wäinö Teofilus Durchman, 9. lokakuuta 1883 Viipuri9. toukokuuta 1916) oli Suomen Kansallisteatterin näyttelijä, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.

Teppo Raikas syntyi Viipurissa 9.10.1883. Hänen vanhempansa olivat sahanhoitaja Anders Gerhard Durchman (1851–1917) ja hänen 1881 vihitty puolisonsa Anna Maria o.s. Wirman (s. 1857). Teppo Raikkaan veli Yrjö Raikas (1888–1962) oli 1930- ja 1940-luvuilla vaikuttanut kansallissosialistinen poliitikko.[1]

Raikas pääsi ylioppilaaksi 1903 Viipurin klassillisesta lyseosta ja oli näyttelijänä Kansallisteatterissa vuodesta 1905 alkaen.[2]

Raikas osallistui ensimmäisten kahden suomalaisen elokuvan filmaukseen: Salaviinanpolttajat (1907) ja Sylvi (1913). Käsikirjoituskilpailun pohjalta syntyneessä Salaviinanpolttajissa hän esitti viinanpolttajaa. Vuoden 1907 kevättalvella kuvattu ja 29. toukokuuta 1907 ensi-iltaan tullut Salaviinanpolttajat sai hyvän yleisönsuosion.[3] Sylvissä Raikkaan roolihahmo oli arkkitehti nimeltä Viktor Hoving.

Vuonna 1911 Raikas ohjasi ensimmäisen elokuvaversion Minna Canthin Anna Liisasta ja käsikirjoitti elokuvan Hyökyaaltoja. Kummankin elokuvan nauhat olivat kuitenkin teknisesti liian heikkoja niiden saattamiseksi esityskuntoon, mutta samalla tavoin käsitelty Sylvi saatiin esityskuntoon. Siitä on nykypäiviin säilynyt noin 13 minuutin jakso.[3]

Teppo Raikas oli perustamassa Suomen Näyttelijäliittoa. Perustamiskokouksessa 27. toukokuuta 1913 hän toimi puheenjohtajana ja hänet valittiin myös liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Väinö Teppo Raikas (Durchman) (1883 - 1916) - Genealogy
  2. Ylioppilasmatrikkeli 1903, numero 28633
  3. a b Autonomian aika. Suomalainen mykkäelokuva. Mykkaelokuvat.com. Viitattu 8.4.2017.
  4. Suomen näyttelijäliiton perustaminen. Teatterimuseo, Valokiilassa 2013. Viitattu 8.4.2017.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.