Templo de Debod on Espanjan pääkaupungissa Madridissa nykyisin sijaitseva muinaisegyptiläinen temppeli.

Debodin temppeli yövalaistuksessa.

Temppeli rakennettiin alun perin eteläiseen Egyptiin lähelle Niilin ensimmäistä putousta ja Isis-jumalattarelle omistettua uskonnollista keskusta.[1] Rakennustyöt aloitti vuoden 200 eaa. tienoilla Meroën kuningas Adijalami rakentamalla pienen Amonille ja Isikselle omistetun kappelin. Myöhemmin Ptolemaioksen hallitsijasuvun kuninkaat rakensivat alkuperäisen ympärille uusia osia. Rooman keisarit Augustus ja Tiberius saattoivat rakennustyöt loppuun.[2]

Useita monumentteja oli vuonna 1960 vaarassa jäädä veden alle Assuanin padon rakennustöiden vuoksi, ja Unesco pyysi apua kansainväliseltä yhteisöltä historiallisesti arvokkaiden kohteiden pelastamiseksi. Kiitokseksi Espanjan tarjoamasta avusta Abu Simbelin temppelien siirtämisessä Egypti lahjoitti Debodin temppelin vuonna 1968 Espanjalle.[3]

Temppeli purettiin ja siirrettiin kivi kiveltä Madridiin, jossa se koottiin uudelleen kaupungin kauneimpiin kuuluvaan puistoon Parque del Oesteen. Se avattiin yleisölle heinäkuussa 1972.[3] Se on yksi ainoita muinaisegyptiläisen arkkitehtuurin teoksia Egyptin ulkopuolella ja ainoa laatuaan Espanjassa.lähde?

Kuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Templo de Debod, Madrid Sacred Destinations. Viitattu 13.5.2015.
  2. Temple of Debod Madrid!. Viitattu 13.5.2015.
  3. a b The Debod Temple, Madrid Go Madrid. Viitattu 13.5.2015.

Aiheesta muualla muokkaa