Tasa-arvolaki

Tasa-arvolaki, viralliselta nimeltään laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (SDK 609/1986, ruots. lag om jämställdhet mellan kvinnor och män), on Suomessa voimassa oleva laki, jonka tarkoitus on vähentää sukupuoleen liittyvää syrjintää sekä edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa yleensä ja erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.

Tasa-arvolaki tuli voimaan 1. tammikuuta 1987, ja siihen on sen jälkeen tehty useita muutoksia. Viimeisin isompi uudistus tapahtui uuden yhdenvertaisuuslain säätämisen yhteydessä vuoden 2015 alusta. Tällöin tasa-arvolakiin sisällytettiin sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kiellot sekä velvoite tällaisen syrjinnän ennaltaehkäisyyn. Lisäksi uudistuksen yhteydessä ulotettiin oppilaitosten tasa-arvosuunnitteluvelvoite peruskouluihin, täsmennettiin työnantajan tasa-arvosuunnitelmaa ja palkkakartoitusta koskevia säännöksiä, vahvistettiin tasa-arvovaltuutetun itsenäistä asemaa koskevia säännöksiä sekä perustettiin uusi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta. Vuoden 2016 lopussa tasa-arvolakiin lisättiin tasa-arvovaltuutetun mahdollisuus edistää sovintoa tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää koskevissa asioissa.

Tasa-arvolakia sovelletaan pääsääntöisesti kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Tasa-arvolaissa on kolmenlaisia säännöksiä: tasa-arvon edistämissäännökset, syrjinnän kiellot sekä oikeussuojaa ja valvontaa koskevat säännökset.

Tasa-arvolain edistämissäännökset

Tasa-arvon edistämissäännökset koskevat viranomaisten, koulutuksen järjestäjien ja muiden koulutusta tai opetusta järjestävien yhteisöjen sekä työnantajien velvollisuutta edistää tasa-arvoa.

Viranomaisten tulee arvioida kaikkea toimintaansa eri sukupuolten näkökulmasta ja luoda toimintatavat tasa-arvon edistämiseksi. Tästä käytetään myös nimitystä sukupuolen valtavirtaistaminen. Tasa-arvoa edistetään myös kiintiöillä. Valtion ja kunnan asettamissa toimielimissä, lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla naisia ja miehiä molempia vähintään 40 prosenttia. Muissa julkista valtaa käyttävissä elimissä tulee olla tasapuolisesti naisia ja miehiä.

Oppilaitosten ja muiden koulutuksen järjestämiseen osallistuvien tahojen tulee huolehtia siitä, että tytöillä ja pojilla on samat mahdollisuudet koulutukseen. Esimerkiksi opetuksen ja oppiaineiston tulee tukea tasa-arvon toteutumista. Tasa-arvoa on edistettävä lasten ikä ja kehitys huomioon ottaen.

Tasa-arvon edistäminen opetuksessa voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koulutukseen valinnan tulee perustua yksilöllisiin, ei sukupuoleen perustuviin seikkoihin. Myös koulutuksen kaikilla tasoilla on pyrittävä purkamaan ajattelutapoja ja käytäntöjä, jotka ohjaavat valitsemaan koulutuksen ja ammatin kaavamaisesti sukupuolen mukaan. Oppimateriaaleja on tärkeää kehittää siten, etteivät ne luo ennakkoluuloja tai kaavamaisia sukupuolirooleja. Tietoisuutta sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun yksilöllisyydestä tulee lisätä ja näiden perustuvaa syrjintää ennaltaehkäistä suunnitelmallisesti.

Oppilaitoksissa ja työelämässä tasa-arvoa edistetään myös muun muassa tasa-arvosuunnitelmien avulla.

Työelämässä työnantajan tulee edistää tasa-arvoa suunnitelmallisesti ja huolehtia sukupuolten välisestä tasa-arvosta esimerkiksi rekrytoinnin, palkkauksen, työ- ja etenemismahdollisuuksien ja työolojen suhteen. Yli 30 työntekijän työpaikoilla on laadittava säännöllisesti tarkistettava tasa-arvosuunnitelma.

Työnantajan tulee tasa-arvoa edistääkseen

• toimia siten, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuisi sekä naisia että miehiä
• edistää naisten ja miesten tasa-puolista sijoittumista erilaisiin tehtäviin sekä luoda heille yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen
• edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa työehdoissa, erityisesti palkkauksessa
• kehittää työoloja sellaisiksi, että ne soveltuvat sekä naisille että miehille
• helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista kiinnittämällä huomiota etenkin työjärjestelyihin
• toimia siten, että ennakolta ehkäistään sukupuoleen perustuva syrjintä.

Syrjinnän kielto tasa-arvolaissa

Tasa-arvolaki sisältää sekä syrjinnän yleiskieltoja että syrjinnän erityiskieltoja. Syrjinnän yleiskielloissa määritellään ja kielletään sukupuoleen perustuva välitön ja välillinen syrjintä koko lain soveltamisalalla. Syrjinnän erityiskiellot täydentävät syrjinnän yleiskieltoa ja määrittelevät syrjivän menettelyn työelämässä, oppilaitoksissa, etujärjestöissä sekä tavaroiden ja palveluiden tarjonnassa. Syrjinnän erityiskieltojen rikkomisesta voi vaatia hyvitystä.

Syrjinnän yleiskiellot

Välitöntä sukupuoleen perustuvaa syrjintää on naisten ja miesten asettaminen eri asemaan sukupuolen perusteella, eri asemaan asettaminen raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä sekä eri asemaan asettaminen sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella.

Välillistä sukupuoleen perustuvaa syrjintää on eri asemaan asettaminen sellaisen säännöksen, perusteen tai käytännön nojalla, joka vaikuttaa sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun nähden neutraalilta, mutta jonka vaikutuksesta henkilöt voivat tosiasiallisesti joutua epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella. Välillistä syrjintää on myös eri asemaan asettaminen vanhemmuuden tai perheenhuoltovelvollisuuden perusteella. Jokin menettely ei kuitenkaan ole syrjintää, mikäli sillä pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen ja valitut keinot ovat tavoitteeseensa nähden aiheellisia ja tarpeellisia.

Myös seksuaalinen häirintä ja sukupuoleen perustuva häirintä ovat tasa-arvolain kieltämää syrjintää.

Laissa sukupuolisyrjintänä ei pidetä

1. naisten erityistä suojelua raskauden tai synnytyksen vuoksi;
2. asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille;
3. vain joko naisten tai miesten hyväksymistä yhdistyksen jäseniksi yhdistyksen sääntöjen nojalla. Tämä ei koske varsinaisia työmarkkinajärjestöjä, eikä sellaisenaan muita ammattijärjestöjä
4. väliaikaisia tasa-arvosuunnitelmaan perustuvia erityistoimia tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi, joilla pyritään tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamiseen.

Syrjinnän erityiskiellot

Syrjinnän erityiskieltoja ovat mm. syrjintä työelämässä ja syrjintä tavaroiden ja palveluiden tarjonnassa.

Kiellettyä syrjintää työelämässä on esimerkiksi

• syrjintä työntekijöiden valinnassa, jos esimerkiksi työhönotossa syrjäytetään henkilö, joka on ansiotuneempi kuin valituksi tullut toista sukupuolta oleva henkilö
• syrjintä raskauden ja perhevapaiden perusteella, jos esimerkiksi raskaana tai perhevapaalla oleva työntekijä irtisanotaan tai raskaana olevan työntekijän määräaikaista työsuhdetta ei jatketa
• palkkasyrjintä, jos esimerkiksi naispuoliselle työntekijälle maksetaan pienempää palkkaa kuin samaa tai samanarvoista työtä tekevälle miespuoliselle työntekijälle
• syrjintä johtamisessa, työtehtävien jakamisessa tai työolojen järjestämisessä
• syrjintä irtisanomisissa, palvelussuhteen purkamisissa ja lomautuksissa.

Tasa-arvolaki kieltää myös sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän tavaroiden ja palveluiden saatavuudessa ja tarjonnassa. Syrjintää on tavaran tai palvelun tarjoajan taholta tapahtuva seksuaalinen tai sukupuoleen perustuva häirintä. Syrjintää on myös sukupuoleen perustuva hinnoittelu. Esimerkiksi parturi- ja kampaamopalveluiden tai vakuutusten hinnoittelu ei saa perustua henkilön sukupuoleen. Arvoltaan vähäiset esimerkiksi äitien- tai isänpäivätarjoukset ovat kuitenkin sallittuja.

Tasa-arvolain toteutumisen valvonta

Tasa-arvolain toteutumista valvoo viranomaisena ensisijaisesti tasa-arvovaltuutettu, joka voi tarvittaessa hakea asiaan ratkaisua yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta. Syrjintää epäilevä voi myös nostaa hyvityskanteen käräjäoikeudessa. Syrjintäasioita koskevissa oikeudenkäynneissä noudatetaan jaetun todistustaakan periaatetta.

Katso myös

Egalitarismi Mahdollisuuksien tasa-arvo Seksuaalinen tasa-arvo Sukupuolten tasa-arvo Taloudellinen eriarvoisuus

Tasa-arvon päivä Tasa-arvoasiain neuvottelukunta Yhdenvertaisuus Yhdenvertaisuuslaki

Lähteet

• Laki tasa-arvovaltuutetusta ja tasa-arvolautakunnasta