Tapio Karjalainen

suomalainen poliitikko

Tapio Seppo Karjalainen (s. 19. joulukuuta 1939 Kestilä) on suomalainen poliitikko, joka toimi sosiaalidemokraattinen kansanedustajana vuosina 1995–2003.

Elämä ja ura muokkaa

Karjalainen on ammatiltaan opettaja, ja hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1960 ja yleisaineiden opettajaksi vuonna 1966. Hän toimi vuodesta 1960 vuoteen 1964 kansakoulun opettajana Kiuruvedellä, vuodet 1964–1965 kansakoulun opettajana Maaningalla ja vuodet 1966–1973 yleisaineiden opettajana Pyhäjärven kansalaiskoulussa ennen siirtymistään Pyhäjärven yläasteen rehtoriksi vuonna 1973. Karjalainen toimi rehtorina Pyhäjärvellä vuoteen 1989, jolloin hän siirtyi oululaisen Kastellin yläasteen rehtoriksi. Kastellin yläasteen rehtorina hän jatkoi vuoteen 1999.

Karjalainen valittiin eduskuntaan vuonna 1995 Oulun läänin vaalipiiristä. Hän sai eduskuntavaaleissa 1995 yhteensä 5 260 ääntä, yhdenneksitoista eniten kaikista Oulun piirin ehdokkaista ja toiseksi eniten SDP:n ehdokkaista Oulun piirissä; yhteensä piiristä valittiin kolme SDP:n edustajaa, Karjalaisen lisäksi Liisa Jaakonsaari ja Tuija Pohjola[1]. Hänet valittiin jatkokaudelle eduskuntaan vuoden 1999 vaaleissa, joissa SDP menetti kolmannen paikkansa Oulussa. Kahden kansanedustajakautensa aikana Karjalainen toimi varsinaisena jäsenenä kahdeksan vuotta sekä maa- ja metsätalousvaliokunnassa että sivistysvaliokunnassa. Maaliskuusta 2002 hän toimi myös sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana.

Kansanedustajuuden lisäksi Karjalainen toimi poliittisella urallaan vuodesta 1977 vuoteen 1989 Pyhäjärven kunnanvaltuuston jäsenenä ja vuodet 1993–2000 Oulun kaupunginvaltuustossa. Pyhäjärvellä hän toimi myös kunnanhallituksen jäsenenä vuodet 1973–1988 ja Oulussa hän oli kaupunginhallituksen jäsen vuodet 1993–1995. Karjalainen oli myös presidentin valitsijamies presidentinvaalissa 1988, Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja vuodet 1993–1996 ja Oulun Seudun Ammatillisen Koulutuksen Kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja 1997–2001. Lisäksi hän toimi Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 1994–1996 ja VR-Yhtymän hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 1997–2004, joista hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1999–2004. Karjalainen toimi myös Martti Ahtisaaren presidentinvaalikampanjaa hoitaneen Presidentti 94 ry:n varapuheenjohtajana. Karjalainen sai maakuntaneuvoksen arvon vuonna 2004.

Yksityiselämä muokkaa

Karjalainen on ollut naimisissa vuodesta 1962. Hänellä on vaimonsa kanssa kolme lasta ja kuusi lastenlasta. Yksi hänen lapsenlapsistaan on jalkapalloilija Rasmus Karjalainen.

Lähteet muokkaa

  1. Vaalitulos 1995. om.fi (Web Archive).

Aiheesta muualla muokkaa