Taavetti Laatikainen
Taavetti ”Pappa” Laatikainen (27. heinäkuuta 1886 Haukivuori – 15. huhtikuuta 1954 Mikkeli) oli suomalainen jääkäriupseeri, jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari numero 17.[1][2]
| Taavetti Laatikainen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | lisänimi Pappa |
| Syntynyt | 27. heinäkuuta 1886 Haukivuori |
| Kuollut | 15. huhtikuuta 1954 (67 vuotta) Mikkeli |
| Jääkäri | |
| Liittymispäivämäärä | 7. tammikuuta 1916 |
| Komppania | 3. komppania |
| Taistelut jääkäriaikana |
asemasota Misse-joella, asemasota Riianlahden rannikkoasemissa, Aa-joen talvitaistelut |
| Korkein arvo jääkäriaikana |
gruppenführer |
| Palasi Suomeen | 25. helmikuuta 1918 |
| Arvo Suomeen tultaessa |
luutnantti |
| Korkein sotilasarvo | jalkaväenkenraali |
Perhetausta muokkaa
Taavetti Laatikaisen vanhemmat olivat maanviljelijä Taneli Laatikainen ja Ulla Tarkiainen. Taavetti vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Julia Grönroosin kanssa.[1][2]
Opinnot muokkaa
Laatikainen kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1906 ja liittyi Hämäläis-Osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1906–1911 ja suoritti filosofian kandidaatti-tutkinnon vuonna 1911. Laatikainen auskultoi syyslukukauden vuonna 1911 ja 1913 Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseossa ja toimi nuorempana lehtorina Porin klassillisessa lyseossa 1. tammikuuta 1912 – 31. toukokuuta 1913 välisen ajan. Laatikainen kävi Sotakorkeakoulun komentajakurssin vuonna 1927 ja teki opintomatkan Ruotsin sotakouluihin vuonna 1928 sekä suoritti Taistelukoulun orientoivan kurssin vuonna 1928. Sotakorkeakoulun yleisen osaston hän suoritti vuosina 1931–1932.[1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Laatikainen joutui Porissa suomenkielen lehtorina ollessaan tappeluun santarmien kanssa puolustaessaan oppilaitaan,[3] jonka jälkeen hän lähti Saksaan ja liittyi vapaaehtoisena siellä sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 7. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Laatikainen osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi). Laatikainen oli siis useimpia muita jääkäreitä vanhempi, mistä hän sai lisänimen ”Pappa”.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Laatikainen astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 ensin vannottuaan lippuvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen. Samassa tilaisuudessa hänet ylennettiin Suomen armeijan luutnantiksi. Laatikainen palasi takaisin Suomeen (Vaasa) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Vaasasta hänet komennettiin adjutantiksi 1. jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonaan adjutanttina. Hän otti adjutanttina osaa sisällissodassa Kelhon ja Sotavallan taisteluissa Lempäälässä ja Kämärän asemalla käytyihin taisteluihin sekä itse Viipurin valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Laatikainen palveli sisällissodan jälkeen Kaartin jääkäripataljoonan adjutanttina, mutta oli komennettuna 22. kesäkuuta – 28. heinäkuuta 1918 väliseksi ajaksi adjutantiksi Vuoristoprikaatiin. Komppanianpäälliköksi hän sai nimityksen 23. lokakuuta 1918 Kaartinjääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Komppanianpäällikön tehtävistä hän oli komennettuna Jääkäriprikaatin aliupseerikoulun johtajaksi 1. kesäkuuta – 10. lokakuuta 1919 väliseksi ajaksi. Seuraavaksi hänet komennettiin Jääkäriprikaatin esikuntaan sotatoimien upseeriksi 10. toukokuuta – 14. heinäkuuta 1920 väliseksi ajaksi. Omien töidensä ohella hän hoiti vuosina 1919–1920 Kaartin Jääkäripataljoonan komentajan viransijaisuuksia.[1][2]
Laatikainen siirrettiin 16. helmikuuta 1921 Viipurin rykmenttiin, missä hänet sijoitettiin aluksi ase- ja konekivääriupseeriksi ja 14. kesäkuuta 1921 alkaen II pataljoonan komentajaksi. Pataljoonan komentajan tehtävistä hän oli useasti vuosina 1921–1923 komennettuna Reserviupseerikoulun johtajaksi, kunnes 7. maaliskuuta 1923 hänet nimitettiin kyseiseen virkaan. Laatikainen toimi sotilaspedagogisten kurssien johtajana 10. marraskuuta 1924 – 16. toukokuuta 1925 välisenä aikana. Hän toimi myös kesällä vuonna 1925 sisällissodan aikaisten reserviupseerien reserviharjoitusten johtajana ja kesällä 1926 aliupseerien reserviharjoitusten järjestäjänä ja tarkastajana.
Laatikainen siirrettiin 28. huhtikuuta 1927 Kadettikoulun johtajaksi, josta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 Karjalan kaartin rykmentin komentajaksi. Laatikainen toimi Hyökkäysvaunukokeiluosaston johtajana vuonna 1934. Hänet siirrettiin 26. helmikuuta 1937 Turunmaan sotilasläänin komentajaksi. Laatikainen nimitettiin 11. helmikuuta 1938 alkaen 1. divisioonan komentajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Talvisodan syttyessä Laatikainen sai komentoonsa Kannaksen suojajoukoista perustetun vahvennetun 1. divisioonan. Myöhemmin hän sai johdettavakseen 19. helmikuuta 1940 perustetun I armeijakunnan. Talvisodassa Laatikainen otti osaa joukkoineen taisteluihin Karjalankannaksella. Välirauhan aikana hän jatkoi edelleen samassa tehtävässä, mutta joutui kesällä 1941 ennen jatkosodan syttymistä perustamaan sodan aikaisen V armeijakunnan toimien samalla armeijakunnan komentajana 29. kesäkuuta 1941 saakka.[2]
Jatkosodan puhjettua Laatikainen komennettiin 29. kesäkuuta 1941 kenraalimajuri Paavo Talvelan tilalle II armeijakunnan komentajaksi ja hän otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella. Karjalankannakselta Laatikainen siirtyi 9. lokakuuta 1941 esikuntineen Maaselän suunnalle, missä hän sai komentoonsa sinne muodostetun Karjalan Armeijan alaisen II armeijakunnan. Maaselällä Laatikainen otti osaa taisteluihin muun muassa Karhumäessä, jonka hän valtasi miestensä kera ja tämän johdosta Laatikainen ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Asemasotavaiheessa Laatikaisen komentamasta II armeijakunnasta muodostettiin 1. maaliskuuta 1942 Päämajan alainen Maaselän Ryhmä ja samassa yhteydessä lakkautettiin Karjalan Armeija.[2]
Laatikaisen poika vänrikki Esko Armas Laatikainen (s. 1920) kaatui 28. joulukuuta 1942 Lempaalassa.[4]
Laatikainen komensi Maaselän Ryhmää aina 1. maaliskuuta 1944 saakka. Tuolloin hänet siirrettiin Karjalankannakselle, ja hän sai komentoonsa Päämajan alaisen IV armeijakunnan, joka oli muodostettu Kannaksen Ryhmän esikunnasta ja sen alaisuudessa olleista Länsi-Kannaksen joukoista. Armeijakunta joutui peräytymään Leningradin Rintaman joukkojen alettua suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944. Laatikaisen alaiset joukot eivät kyenneet pysäyttämään hyökkäävää vihollista vielä VT-asemassa, vaan perääntyivät VKT-asemaan. Uusissa asemissa Laatikainen sai järjestettyä joukkonsa puolustukseen ja kykeni pysäyttämään vihollisen hyökkäyksen.
Sotien jälkeinen aika muokkaa
Sotien jälkeen Laatikainen siirrettiin 3. divisioonan komentajaksi, mistä hänet siirrettiin edelleen vuoden 1944 joulukuussa Puolustusvoimain Pääesikunnan tarkastajaksi. Pääesikunnan tarkastajan toimen ohella hän toimi ainoan rauhanajan Armeijakunnan väliaikaisena komentajana vuoden 1947 maaliskuulle saakka. Samana vuonna Laatikainen nimitettiin jalkaväen tarkastajaksi, mistä virasta hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 27. heinäkuuta 1948 säädetyn eroamisiän perusteella. Laatikainen kuoli 15. huhtikuuta 1954 ja hänet haudattiin Mikkeliin.[1][2]
Luottamustoimet muokkaa
Laatikainen toimi ohjesääntökomitean jäsenenä vuosina 1919–1920 ja Jääkäriprikaatin kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1920 sekä 2. divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1934–1936. Haminan kaupungin verotuslautakunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1925–1926 ja Huopalahden kunnanvaltuuston jäsenenä vuosina 1928–1930 sekä Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1926–1927 ja varapuheenjohtajana vuosina 1928–1930 sekä nimitettiin Helsingin reserviupseerikerhon ensimmäiseksi kunniajäseneksi vuonna 1926.[1][2]
Laatikainen toimi Suomen Tasavallan täysivaltaisena edustajana rajaneuvotteluissa vuosina 1940–1941 ja oli Puolustuslaitoksen koulutus- ja kasvatusmenetelmiä sodan perusteella käsittelevän komitean puheenjohtajana vuonna 1947 sekä toimi Suur-Savon asevelipiirin piiritoimikunnan puheenjohtajana vuosina 1940–1945. Hänet nimitettiin kunniapuheenjohtajaksi sodanaikaisen 1. divisioonan ja I armeijakunnan aseveliyhdistyksiin.[1][2]
Lähteet muokkaa
- Antila, Olavi: Voittojen tiellä 1941, Veteraanikirjat Oy: Raision Painopojat 1993 ISBN 951-96209-4-X.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 2, Jatkosota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-927-5.
- Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 1, Talvisota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-911-9.
- Sinerma, Martti: Taavetti Laatikainen. Legenda jo eläessään. WSOY, 1978.
Viitteet muokkaa
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
                   |
|