Sydänkeskiaika
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Sydänkeskiaika oli keskiajan jakso vuosina 1000–1300. Sitä edelsi varhaiskeskiaika vuosina 500–1000 ja seurasi myöhäiskeskiaika vuosina 1300–1500.
1000-luvun alussa myös vieraat kansat lopettivat osittain hyökkäyksensä. Viikingit asettuivat ryöstämisen sijasta paikoilleen, esimerkkinä siitä on Normandian perustaminen 900-luvun alussa. Muslimit hajaantuivat, mikä pienensi hiukan heidän uhkailuaan. Muiden valtioiden hyökkääjien uhkan kadottua Eurooppa vahvistui siirtyen puolustuksesta hyökkäykseen. Euroopassa oli jälleen suhteellisen rauhallista verrattuna edellisiin vuosisatoihin, mikä sai kaupankäynnin toimimaan ja kaupungistumisen pääsemään vauhtiin. Pikkuruhtinaiden keskinäiset taistelut jatkuivat kuitenkin vielä, sillä kuninkailla ei ollut tarpeeksi voimaa lopettaa heidän taisteluitaan. Katolinen kirkko alkoi painostaa pikkuruhtinaita rauhaan, sillä sotivat ruhtinaat ryöstivät silloin tällöin myös kirkon luostareita saadakseen rahaa sodankäyntiä varten. Ruhtinaiden sodista oli kuitenkin eniten haittaa maanviljelijöille, koska maatalousvaltaisessa taloudessa viholliselle aiheutettiin eniten vahinkoa tuhoamalla hänen alustalaisensa; peltoja poltettiin ja maanviljelijät surmattiin.
Vuonna 989 Bordeaux'n arkkipiispa Gunbald julisti Pax Dein, eli jumalanrauhan, joka kielsi ankarasti kaikki hyökkäykset pappeja ja köyhiä vastaan kirkonkirouksen uhalla. 1000-luvulla jumalanrauhaa laajennettiin Jumalan aselevolla. 27 vuotta myöhemmin katolinen kirkko määräsi ankarasti pitämään sotimisesta taukoa viikonlopun ajan lauantai-illasta maanantaiaamuun saakka. Myöhemmin aikaa pidennettiin keskiviikkoillasta maanantaiaamuun. Sen lisäksi sotiminen kiellettiin kirkollisina juhlapyhinä. Tämän jälkeen sotiminen oli sallittua vain 80 päivänä vuodessa. Määräykset muuttuivat yhä ankarammiksi, ja lopulta myös hyökkäykset kauppiaita, ristiretkeilijöitä ja pyhiinvaeltajia vastaan kiellettiin kirkonkirouksen uhalla.
Sydänkeskiajalla sekä ritariluokka että ritarikunnat kehittyivät. Varsinkin ristiretket vaikuttivat paljon ritariuden kehittymiseen. Pienruhtinaiden sotimishalut eivät kuitenkaan juuri vähentyneet katolisen kirkon Jumalanrauhan vuoksi. Lopulta pienruhtinaat yhdistyivät kirkon siunaamiin ristiretkiin, joiden tarkoituksena oli vapauttaa Pyhä maa muslimien vallan alta. Ristiretkien ansiosta kehittyivät myös ritarikunnat. Yhteensä ristiretkiä järjestettiin kahdeksan: ensimmäinen vuosina 1095–1101, ja viimeinen vuonna 1270.
Hyvin rauhallinen ajanjakso antoi vauhtia kaupankäynnille sekä kaupunkien laajenemiselle. 1150-luvulla saksalaiset kaupungit liittoutuivat keskenään. Liitolle annettiin nimeksi Hansa. Hansasta tuli kuitenkin löyhä kauppiaiden välinen liitto, jolla ei koskaan ollut johtajaa, vaan päätökset päätettiin epäsäännöllisesti Hansapäivien aikana. Ensimmäisiä Hansan kaupunkeja olivat Lyypekki ja Hampuri. Hansan valta kasvoi, ja lopulta saksalaiset hallitsivat koko Itämeren kauppaa lähes yksinään. Hansa myös vauhditti kaupungistumista ja perusti suuren määrän uusia kaupunkeja.