Sweet 75 oli yhdysvaltalainen rock-yhtye. Yhtyeen perusti grunge-yhtye Nirvanan entinen basisti Krist Novoselic Nirvanan hajoamisen jälkeen vuonna 1995. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2000.

Sweet 75
Tiedot
Toiminnassa 1995–2000
Kotipaikka Seattle, Washington, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Krist Novoselickitara
Yva Las Vegasbasso, laulu
Adam Waderummut

Entiset jäsenet

Bill Rieflinrummut (19951997)

Levy-yhtiö

DGC Records, 1995–2000

Historia muokkaa

Sweet 75 sai alkunsa Novoselicin syntymäpäiväjuhlilla, missä hän tapasi laulaja Yva Las Vegasin joka oli hankittu juhliin esiintyjäksi. Las Vegasin laulua kuultuaan Novoselic suunnitteli aluksi tuottavansa Las Vegasille levyn, mutta paremmin tutustuttuaan kaksikko päättikin perustaa yhtyeen. Yhtyeessä Yva Las Vegas soitti laulamisen lisäksi bassoa. Novoselic soitti kitaraa, ja rumpalina toimi aluksi Bill Rieflin ja myöhemmin Adam Wade. Yhtyeen ensimmäinen kappale oli nimeltään Oral Health. Vuonna 1995 yhtye äänitti ensimmäisen levynsä, mutta sen julkaiseminen kesti erinäisistä viivytyksistä johtuen melkein kaksi vuotta. Tämä vähensi suuresti yleisön mielenkiintoa yhtyettä kohtaan.

Vuonna 1997 DGC Records viimein julkaisi yhtyeen debyyttilevyn Sweet 75. Levyltä julkaistiin myös yksi single Lay Me Down. Levy menestyi kaupallisesti huonosti, johtuen osittain siitä että levyn julkaisua viivyteltiin ja näin suuren yleisön mielenkiinto yhtyettä kohtaan väheni huomattavasti. Myös levyarvostelijat ja kriitikot antoivat levylle melko huonoja arvosteluita.

Yhtyeen heikosta menestyksestä johtuen Novoselic laittoi Sweet 75:n tauolle, ja liittyi No WTO Comboon yhdessä mm. Kim Thayilin kanssa.

Vuonna 2000 Novoselic ja Las Vegas palasivat yhteen jatkaakseen Sweet 75:n toimintaa. He tekivätkin muutamia kappaleita yhdessä, mutta päättivät kuitenkin lopulta erota vedoten musiikillisiin erimielisyyksiin.

Jäsenet muokkaa

Diskografia muokkaa

Studiolevyt muokkaa

  1. Fetch
  2. Lay Me Down
  3. Bite My Hand
  4. Red Dress
  5. La Vida
  6. Six Years
  7. Take Another Stab
  8. Poor Kitty
  9. Ode To Dolly
  10. Dogs
  11. Cantos De Pilon
  12. Nothing
  13. Japan Trees
  14. Oral Health

Kokonaispituus 49:26.

Singlet muokkaa

  • Lay Me Down
  1. Lay Me Down
  2. La Vida
  3. Soap Zone

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.