Swatin ruhtinaskunta

Swatin ruhtinaskunta oli entinen valtio nykyisen Pakistanin Khyber Pakhtunkhwan provinsissa. Swat käsitti suurin piirtein Swatjoen valuma-alueen. Swatilla oli oma hallitsijansa vielä Pakistanin itsenäistyttyä, kunnes se liitettiin suoraan Pakistanin hallinnon alaisuuteen vuonna 1969.

Swatin ruhtinaskunta
lippu

Swatin ruhtinaskunta Pakistanin kartalla.
Swatin ruhtinaskunta Pakistanin kartalla.

Pääkaupunki Saidu Sharif
Seuraaja(t)  Pakistan

Maantiede muokkaa

Swatin ruhtinaskunta sijaitsi nykyisen Pakistanin Khyber Pakhtunkhwan provinsissa. Alue kässitti suurin piirtein Swatjoen valuma-alueen. Joen yläjuoksu eli Swat Kohistan on vuoristoseutua. Alajuoksu eli Kuz on puolestaan hedelmällistä alluviaalitasankoa.[1]

Historia muokkaa

Pääosin Jusafzaista koostuneet paštut saapuivat Swatin alueelle suurin piirtein 1500-luvulla ja korvasivat alueen aikaisemmat dardilaiset tai muut alkuperäisasukkaat, joita myöhemmin on enää vain Swat Kohistanin vuoristoseudulla. Aluetta hallitsivat muodollisesti valtakunnat, kuten suurmogulit ja Dorranit, joskin todellista valtaa keskushallinnolla ei ollut Kabuljoen pohjoispuolella. Swat oli esimerkiksi yksi mogulien vastaisen raušanija-liikeen keskuksista.[1]

1800-luvun alussa oli alkanut Sajjid Ahmadin johtama mudžahid-liike. Sajjid Ahmad kuoli vuonna 1831 ja yksi hänen seuraajistaan oli Akhund Abd al-Ghafur, josta vuonna 1835 tuli Swatin uskonnollinen johtaja. Saidu Sharifista tuli hänen keskuksensa, ja myöhemmin tärkeä paikallisten muslimien pyhä paikka. Britit ulottivat valtansa Peshawariin vuonna 1849, mutta he eivät vielä hallinneet Swatia tai alueen muita pikkuvaltioita. Swatissa maallista valtaa piti arvonimellä Padišah Sajjid Akbar. Hänen kuollessaan vuonna 1857 vallassa seurasivat hänen kaksi poikaansa. Uskonnollinen valta periytyi puolestaan vuonna 1877 kuolleen al-Ghafurin suvussa.[1]

Brittiläinen Intia tunnusti Swatin aseman ruhtinaskuntana vuonna 1917. Vuonna 1926 Miyangul Šahzada Abd al-Wadud, al-Ghafurin jälkeläinen, syrjäytti maallisena hallitsijana Sajjid Akbarin jälkeläiset. Brittiläisen Intian hallinto tunnusti hänet hallitsijana arvonimellä Wali. Hallitsijana hän laajensi Swatin alueita pohjoiseen kohti Swatin Kohistania, sekä kohti Bunerin aluetta. Vuonna 1949 vbaltaan nousi hänen poikansa Miyangul Jahanzib. Intian jaon yhteydessä Swatista oli tullut osa Pakistania, joskin sen hallitsija sai jatkaa itsenäistä sisäpolitiikkaa yhdessä osittain vaaleilla valittavan neuvoston kanssa. Viimein vuonna 1969 Swat liitettiin hallinnollisesti suoraan Pakistaniin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d C.E. Bosworth, E. van Donzel, W.P. Heinrichs ja G. Lecomte: Encyclopaedia of Islam, Volume IX (San-Sze), s. 918-919. BRILL, 1998. ISBN 9789004104228. (englanniksi)