Suuri palatsi (Bangkok)

Suuri palatsi Bangkokissa on vanha muurien ympäröimä kuninkaallinen palatsialue, joka sijaitsee Rattanakosinin saarella vanhassa kaupungissa. Palatsialueella sijaitsevat Thaimaan arvostetuimmat uskonnolliset ja hallinnolliset rakennukset, joista tärkein on Wat Phra Kaeo (Smaragdibuddhan temppeli). Alue on noin neliökilometrin suuruinen ja sisältää yli sata rakennusta. Rakennusten seinät on päällystetty kullalla, mosaiikeilla ja kaiverruksilla.

Chakri Mahaprasad on vanha kuninkaanpalatsi, joka rakennettiin Chulalongkornin hallituskaudella.
Suuri palatsi.

Aiemmin palatsialueella asui kuninkaan ja hänen hovinsa lisäksi myös maan hallituksen päättävä elin. Palatsialueella sijaitsi myös rahapaja. Temppelien ja hovin asumusten rakentaminen aloitettiin vuonna 1782 kuningas Rama I:n hallituskaudella. Myöhemmin paikkaa laajensivat muut Chakri-dynastian kuninkaat.

Vastapäätä Suurta palatsia on pienessä temppelirakennuksessa säilytettävä kaupungin peruskivi Lak muang, jonka uskotaan pystyvän toteuttamaan toivomuksia. Pylvään pystytettiin Rama I:n hallituskaudella. Lak muang on piste, josta kaupungin etäisyydet mitataan.

Kaksi 200-vuotiasta kiinalaista kivileijonaa vartioi Dusit Maha Prasadin vastaanottosalin porttia. Näiden patsaiden kerrotaan olleen painolastina kiinalaisessa, riisiä tuoneessa džonkissa. Nykyinen vastaanottosali rakennettiin vuonna 1789 paikalle, johon salama oli iskenyt. Rakennuksessa on perinteinen kullattu, yhdeksänportainen katto. Kattoa tukee neljä garudaa, jotka syleilevät lohikäärmeenpäisiä käärmeitä.

Valkomarmorisessa riisuutumispaviljongissa kuningas kohensi seremoniallista päähinettään ennen astumistaan valtaistuinsaliin.

Koko rakennusryhmän vaikuttava keskipiste on Chakri Mahaprasad. Se rakennettiin Chulalongkornin hallituskaudella. Palatsi edustaa renessanssityyliä, jossa on siamilaisia yksityiskohtia, kuten keskiparvekkeen ja sisääntuloportaikon perinteinen katto, joka kohoaa asteittain seitsemäksi torniksi. Keskimmäisen huipun alla on kultainen uurna, jossa on Chakri-kuninkaiden tuhka.

Idän suunnalla on Amarindran vastaanottosali, joka on rakennettu Rama I:n hallituskaudella. Täällä on kaksi valtaistuinta: ylempi laivan muotoinen, ja alempi, joka on katettu upealla yhdeksänportaisella, valkealla katoksella.