Suuri Kantōn maanjäristys

maanjäristys Japanissa v. 1923

Suuri Kantōn maanjäristys (jap. 関東大震災, Kantō daishinsai) tapahtui 1. syyskuuta 1923 Japanissa, Tokion ja Jokohaman alueella. Järistyksen jälkeen puhkesi levottomuuksia, joissa väkijoukot tappoivat alueella olleita korealaisia. Myös Japanin hallitus käytti tilaisuutta hyväkseen ja surmasi useita poliittisia vastustajiaan.

Maanjäristyksen jälkeinen kuva Jokohamasta.

Tokio

Järistys muokkaa

Maanjäristys tuhosi merkittäviä osia Tokiosta ja Jokohamasta, ja noin 140 000 ihmistä sai surmansa. Järistyksen voimakkuus oli 8,3 Richterin asteikolla ja se kesti neljästä kymmeneen minuuttia. Järistys tapahtui puolenpäivän aikaan, jolloin moni oli kotona valmistamassa lounasta; tällöin kävi niin, että kaatuneista liesistä alkaneet tulipalot lisäsivät tuhon määrää.[1] Järistyksen tuho, sen kohteeksi joutuneilla alueilla, oli niin perusteellinen, että se vaikutti alueen elinkeinorakenteeseenselvennä.[2][3]

Väkivaltaisuudet ja murhat muokkaa

Maanjäristyksen jälkeen alkoi levitä perättömiä huhuja tuhoalueella asuvien korealaisten tekemistä raiskauksista, ryöstöistä ja tuhopoltoista, joissakin huhuissa väitettiin heidän jopa myrkyttävän kaivoja. Niitä levittivät tavallisten kansalaisten lisäksi myös jotkut sanomalehdet. Huhujen liikkeellelaskun taustasyynä oli muun muassa Korean itsenäisyysliikkeen väkivaltaisuudet maassa. Korea oli vuonna 1910 liitetty osaksi Japania, jonka jälkeen itsenäisyysaktivistit olivat muun muassa surmanneet lukuisia japanilaisia upseereita ja viranomaisia. Hallituksen virallisten lukujen mukaan väkijoukot surmasivat maanjäristyksen jälkeen Tokion ja Jokohaman alueella noin 200 korealaista, mutta riippumattomien lähteiden mukaan lukumäärä on paljon suurempi; puhutaan jopa 6 000–8 000 kuolonuhrista. Korealaisten lisäksi surmattiin myös kiinalaisia sekä harvinaisempia murteita puhuvia japanilaisia, kuten Okinawan prefektuurista kotoisin olleita siirtolaisia.[4][5]

Japanin viranomaiset puolestaan käyttivät levottomuuksia päästäkseen eroon poliittisista vastustajistaan ja vallankumouksellisista aineksista. Heidän joukossaan oli lähinnä vasemmistolaisia ja työväenliikkeen aktiiveja. Tunnetuin yksittäistapaus oli niin sanottu Amukasun tapaus, jossa keisarillisen armeijan luutnantti Masahiko Amakasu pidätti kaksi anarkistia sekä kuusivuotiaan pikkupojan. Heidän ruumiinsa löydettiin myöhemmin erääseen kaivoon heitettynä. Surmatuista Sakae Ōsugi oli yksi maan näkyvimmistä poliittisista aktivisteista ja Noe Itō puolestaan tunnettiin myös kirjailijana ja feministinä. Heidän lisäkseen poliisi ja armeija murhasi ainakin kymmenkunta ammattiyhdistysliike-aktiivia.[6] Vangittujen joukossa olivat myös anarkisti Fumiko Kaneko ja hänen kumppaninsa korealainen itsenäisyysaktivisti Park Yol.[7]

Katso myös muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suuri Kantōn maanjäristys.

Lähteet muokkaa

  1. Melanie L. Whittington: The 1923 Tokyo Earthquake eas.slu.edu. 1999. Arkistoitu 19.2.2007. Viitattu 6.10.2007.
  2. Japani (arkistoitu versio) Suomen elokuva-arkisto. Arkistoitu 16.1.2007. Viitattu 19.11.2019.
  3. Kyu-shiba-rikyu Gardens apike.ca.
  4. The Great Kanto Earthquake Massacre (Arkistoitu – Internet Archive) Ohmy News International. Viitattu 25.1.2015.
  5. Japan's Darker Days: The 1923 Great Kanto Earthquake Japan Subculture Research Center. Viitattu 25.1.2015.
  6. The Great Kantō Earthquake of 1923 Brown University. Viitattu 25.1.2015.
  7. Telfer, Tori: The Loneliness of the Female Nihilist 15.8.2017. The AWL. Viitattu 8.4.2018. }
Tämä Aasiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.