Surahammarin kunta (ruots. Surahammars kommun) on Västmanlandin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Västmanlandiin. Kunnan keskustaajama on Surahammar.[3]

Surahammarin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Västmanlandin lääni
Maakunta Västmanland
Keskustaajama Surahammar
Kuntakoodi 1907
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 343,90 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 10 099
 – Väestötiheys 29,4 as./km²









Västeråsin, Hallstahammarin, Skinnskattebergin, Köpingin, Arbogan ja Kungsörin kuntien alueella sijainneet pitäjät.
Asuinalue Surahammarissa.

Kunnan maapinta-ala on 343,90 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 10 099 henkeä (31.12.2021).[2]

Surahammar on kasvanut 1500-luvulta peräisin olevan rautaruukin ja sen pohjalta kehittyneen terästehtaan ympärille[4]. Kolbäcksjoen nopeavirtaiseen kohtaan rakennettiin ensimmäinen kruununvasara 1500-luvulla. Vuonna 1637 omistajaksi tuli Axel Oxenstierna, joka laajensi vesivoimalla toiminutta pajaa. Tukholmalainen kultaseppä Erik Adolf Zethelius osti ruukin 1845 ja johdatti sen suuruuden aikaansa. Ruukki tuli kansainvälisesti tunnetuksi vuonna 1866 aloitetusta rautatievaunujen pyörien tuotannosta, ja vielä 1980-luvulla Surahammar tuotti pyörät kaikkiin Ruotsin juniin. Surahammarissa suunniteltu ja valmistettu Ruotsin ensimmäinen sarjatyönä tehty auto vuodelta 1900 on näytteillä ruukkimuseossa.[5]

Toinen entinen ruukki ja nykyinen taajama kunnassa on Virsbo, jonne ensimmäiset hamarit asennettiin 1600-luvun alussa Jakob de la Gardien omistaessa maat[6]. Vuonna 1972 Surahammarin asukkaista lähes 20 prosenttia eli suurempi osuus kuin missään muualla Ruotsissa oli ulkomaalaisia, paljolti suomalaista työväkeä[7]. Terästehdas oli 1970-luvun lopulla lakkautusuhan alla, kunnes silloinen omistaja Asea päätti uudistaa sen uuteen sähköiseen pelkistykseen perustuvaksi[8]. Nykyisin tehtaan omistaa intialainen Tata Steel[9]. Vuonna 1988 suomalainen Outokumpu osti paikkakunnan magneettitehtaan,[10] joka nykyisin toimii nimellä Sura Magnets AB[11]. Virsbon teollisuusperinteitä jatkavat Uponor muoviputkien[12] ja SSAB kalliopulttien valmistajana[13].

Surahammarin kunnan läpi kulkevat maantiet 66, 233 ja 252. Surahammarin, Ramnäsin ja Virsbon taajamissa on henkilöjunayhteys. Paikallislinja-autolla pääsee Västeråsiin ja Hallstahammariin.[14]

Vuonna 2007 kunnassa oli 19,21 km² peltoa,[15] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[16] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 5,6 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys muokkaa

Snevringen kihlakuntaan kuuluneista Ramnäsin ja Suran pitäjistä muodostettiin kummastakin oma maalaiskunta, kun vuoden 1862 kunnallislait astuivat voimaan. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa Sura jäi ennalleen, mutta Ramnäsiin liitettiin aiempi Västervålan maalaiskunta. Vuonna 1963 Ramnäsin ja Suran maalaiskunnat yhdistettiin Surahammarin maalaiskunnaksi. Västervålan seurakunta liitettiin siitä jo vuonna 1967 osaksi Fagerstan kaupunkia, joka on nykyään osa Fagerstan kuntaa. Vuonna 1971 Surahammarin maalaiskunta muutettiin nykyiseksi Surahammarin kunnaksi ilman rajamuutoksia.

Väestönkehitys muokkaa

Surahammarin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
8 923
1955
  
9 609
1960
  
10 547
1965
  
11 027
1970
  
10 979
1975
  
11 074
1980
  
11 439
1985
  
11 234
1990
  
11 381
1995
  
11 107
2000
  
10 340
2005
  
10 196
2010
  
9 949
2015
  
9 985
2020
  
10 092
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[17][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[18]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 1 987 19,9
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 674 6,8
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 910 9,1
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 6 414 64,2

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 1 150 Suomessa syntynyttä,[19] mikä vastasi 11,5 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 18,9 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 1 677 Suomessa syntynyttä,[20] mikä vastasi 14,7 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 185 871 kruunua.[21] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 51 000 kruunua.[22]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[23]

  • 0–17-vuotiaat: 19,3 %
  • 18–64-vuotiaat: 57,9 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 22,7 %

Elinkeinot muokkaa

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[24][25] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 1,7 1,2
  jalostus 47,5 41,9
  palvelut 49,9 56,2
  tuntematon 0,9 0,7
  Työpaikkoja ja työllisiä 3 128 4 414
  työpaikkaomavaraisuus 70,9

Taajamat muokkaa

Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 92,1 prosenttia.[26] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 788 asukasta.[26] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[27]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Surahammar 6 179
2 Virsbo 1 517
3 Ramnäs 1 465

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Entiset taajamat muokkaa

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[28]

Virsbo Station on sittemmin kasvanut yhteen Virsbon taajaman kanssa.[28]

Pientaajamat muokkaa

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[29]

Entiset pientaajamat muokkaa

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[30]

Kunnanvaltuusto muokkaa

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Surahammarin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[31]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 2 2 3 4 4 3 4 4 4 3 5 6 5 6 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 6 5 4 4 2 2 2 2 4 4 3 3 5 2 {{{c2022}}}
  Liberaalit 2 3 3 1 3 3 3 3 2 3 2 3 2 1 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 0 0 0 0 0 0 2 1 2 2 2 1 1 1 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 1 3 2 3 1 0 1 1 2 0 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 26 26 26 28 26 25 23 22 18 20 20 19 15 11 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 3 3 3 2 3 3 3 4 8 7 5 4 4 3 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 5 7 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[32] 39 39 39 39 39 39 39 39 39 39 39 39 39 31 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Piirit muokkaa

 
Kartta Surahammarin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat muokkaa

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[33]

  • Sura
  • Ramnäs

Historialliset seurakunnat muokkaa

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[34] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Ramnäs
  • Sura

Kirkot muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 17.6.2022. (ruotsiksi)
  3. Surahammar Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
  4. Olkinuora, Hannu & Leinonen, Hannu: Vanhat rautaruukit joutuvat väistymään. Helsingin Sanomat, 15.04.1980, s. 26. Näköislehti (maksullinen).
  5. Tuomenoja, Oili: Surahammarin ruukkimuseon suomalainen opas SR Sisuradio. 1.8.2013. Viitattu 9.8.2023.
  6. Wirsbo - ett anrikt företag virsbo.se. Viitattu 3.8.2023.
  7. Puolet Ruotsin ulkomaalaisista suomalaisia. Helsingin Sanomat, 16.04.1972, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
  8. Asea uudistaa kituvan Surahammarin terästehtaan. Helsingin Sanomat, 13.7.1980, s. 23. Näköislehti (maksullinen).
  9. Surahammars Bruk, a Tata Steel Enterprise tatasteeleurope.com. Viitattu 3.8.2023.
  10. Outokummulle magneettitehdas Ruotsista. Helsingin Sanomat, 25.03.1988, s. 35. Näköislehti (maksullinen).
  11. More than 60 years of magnets suramagnets.se. Viitattu 31.7.2023.
  12. Om Uponor AB hitta.se. Viitattu 3.8.2023.
  13. SSAB Virsbo firar 30 år och ser en stark utveckling inom bergsförstärkning och rör SSAB. 6.9.2021. Viitattu 3.8.2023.
  14. Kommunikationer i Surahammars kommun[vanhentunut linkki]
  15. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  16. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  17. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  18. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  19. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  20. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  21. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  22. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  23. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  24. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  25. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  26. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  27. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  28. a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  29. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  30. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  31. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 17.6.2022. (ruotsiksi)
  32. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  33. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  34. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Surahammarin kunta.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Surahammars kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.