Suomen ralli 2009 (virallisesti 59. Neste Oil Rally Finland) oli Rallin MM-sarjan kauden 2009 yhdeksäs osakilpailu, joka ajettiin 30. heinäkuuta.–2. elokuuta 2009. .[1]

Suomi Suomen ralli 2009
9. osakilpailu 12 osakilpailusta kaudella 2009.
Ajankohta 30. heinäkuuta.–2. elokuuta 2009
Sijainti Jyväskylä, Suomi
Pituus 23 erikoiskoetta
Palkintokoroke
Voittaja Suomi Mikko Hirvonen
Suomi Jarmo Lehtinen
(Ford World Rally Team)
Toinen Ranska Sébastien Loeb
Monaco Daniel Elena
(Citroën World Rally Team)
Kolmas Suomi Jari-Matti Latvala
Suomi Miikka Anttila
(Ford World Rally Team)
Sébastien Loeb sijoittui toiseksi.

Mikko Hirvonen ajoi kilpailussa kauden kolmanteen peräkkäiseen voittoon. Tuloksen myötä Hirvonen nousi MM-sarjan johtoon kolmella pisteellä ennen Sébastien Loebiä kun kaudesta oli ajamatta kolme kilpailua.[2] Kilpailu oli Formula 1 -kuljettaja Kimi Räikkösen ensimmäinen WRC-kilpailu. Hän oli ajanut kolmessa rallissa aiemmin vuoden aikana, mutta kilpailu oli ensimmäinen MM-tason kilpailu. Räikkösen kartanlukijana oli Kaj Lindström.[3] Räikkönen oli yleiskilpailussa 15. sijalla ja luokkansa kolmantena kun hän ajoi ulos, ja sai hyvää palautetta vauhdistaan.[4]

Reitti muokkaa

Kilpailussa oli 23 erikoiskoetta ja niiden yhteispituus oli 345,15 km[5], vaikka säännöt olisivat sallineet jälleen 400 km mittaisen reitin[6].

Kavalan erikoiskoe palasi reitille, mutta sillä ei ollut yhtään samaa reittiä kuin vuosien 1986–1987 samannimisellä erikoiskokeella. Kavalan erikoiskoe päättyi myös nyt rallicross-radalle.[6]

Ouninpohja puuttui nyt kokonaan reitiltä, edes osia sen reitistä ei ajettu millään erikoiskokeella ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1976. Sen sijaan Myhinpää palasi reitille ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1995.[6]

Tulokset muokkaa

Sija Kuljettaja Kartanlukija Auto Aika Ero Pisteet
1.   Mikko Hirvonen   Jarmo Lehtinen Ford Focus RS WRC 09 2:50.40,9 10
2.   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën C4 WRC 2:51.06,0 +25,1 8
3.   Jari-Matti Latvala   Miikka Anttila Ford Focus RS WRC 09 2:51.30,8 +49,9 6
4.   Daniel Sordo   Marc Martí Citroën C4 WRC 2:51.47,0 +1.06,1 5
5.   Matti Rantanen   Mikko Lukka Ford Focus RS WRC 08 2:54.59,1 +4.18,2 4
6.   Sébastien Ogier   Julien Ingrassia Citroën C4 WRC 2:54.59,4 +4.18,5 3
7.   Jari Ketomaa   Mika Stenberg Subaru Impreza WRC 2007 2:55.48,4 +5.07,5 2
8.   Matthew Wilson   Scott Martin Ford Focus RS WRC 08 2:57.14,5 +6.33,6 1
Lähde:[5]

N-ryhmän voitti Juho Hänninen Skoda Fabia S2000:lla.[5]

JRC:n voitti Martin Prokop.[5]

Lähteet muokkaa

  1. 2009 FIA World Rally Championship 59. Neste Oil Rally Finland fiaresultsandstatistics.motorsportstats.com. Viitattu 25.8.2023. (englanniksi)
  2. Matt Beer: Hirvonen secures Finland win autosport.com. 2.8.2009. Viitattu 25.8.2023. (englanniksi)
  3. David Evans: Raikkonen to contest Rally Finland autosport.com. 29.6.2009. Viitattu 25.8.2023. (englanniksi)
  4. Top rally drivers praise Raikkonen WRC debut 3.8.2009. Arkistoitu . Viitattu 25.8.2023. (englanniksi)
  5. a b c d 2009 Rally Finland
  6. a b c Rally Finland Route History V:2002–2009 It Gets Faster Now!.

Aiheesta muualla muokkaa