Suomen presidentinvaali 1968
Suomen presidentinvaalin 1968 voitti tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka valittiin kolmannelle kaudelle. Hän oli keskustapuolueen, SKDL:n, SDP:n, TPSL:n sekä RKP:n vähemmistön yhdessä asettama ehdokas. Muut ehdokkaat olivat Kokoomuksen ehdokas, Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja Matti Virkkunen, ja Suomen Maaseudun Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja ja tullineuvos Veikko Vennamo. Kekkonen valittiin valitsijamiesten suorittaman vaalin ensimmäisellä äänestyskierroksella.
 | ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
.jpg)
Ehdokasasettelu muokkaa
Eniten huomiota herättänyt piirre vaalien edellä oli Urho Kekkosta aiemmin kiivaasti vastustaneen ja vuoden 1962 eduskuntavaaleissa kannatuksensa aallonpohjan kokeneen SDP:n asettuminen näissä vaaleissa Kekkosen taakse. Taustalla oli SDP:n johdon vaihtuminen ja puolueen niin sanotun kolmannen linjan voitto vuoden 1963 puoluekokouksessa. Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa SDP oli noussut suurimmaksi puolueeksi, mistä seurasi sen tulo pääministeripuolueeksi. Rafael Paasion johtamalla vasemmiston ja keskustan yhteishallituksella oli myös Kekkosen vankka tuki. SDP:n äänestäjien keskuudessa esiintyi kuitenkin edelleen tyytymättömyyttä, jopa suoranaista katkeruuttakin Kekkosta kohtaan tämän aikaisempien sisäpoliittisten otteiden vuoksi. SDP:n nuorten kannattajien taholla heräsi vuonna 1966 ajatus vasemmiston yhteisestä presidenttiehdokkaasta, mutta kansandemokraatit eivät innostuneet asiasta.[1]
Kekkonen pahastui Matti Virkkusen asettumisesta kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi ja olisi nähnyt kokoomuslaisena vastaehdokkaana mieluummin vanhan ystävänsä, Uuden Suomen entisen päätoimittajan, ylipormestari Lauri Ahon.[2]
Jo vaaliin valmistauduttaessa oli yleisenä käsityksenä, että Kekkosen kolmas kausi tulisi olemaan hänen viimeisensä presidenttinä. Tätä vahvisti Kekkosen vaalikampanjansa avaustilaisuudessa Helsingin Messuhallissa 8. joulukuuta 1967 pitämä puhe, jossa hän sanoi muun muassa: ”Jos olen vuonna 1974 vielä kantaani lausumassa, niin ehdokkaaksi en halua enkä suostu. Tämä on hyvä tietää jo ajoissa, että puolueet ja naiset ja miehet voivat ottaa sen tulevassa toiminnassaan huomioon.”[3] Lausunto herätti seuraavien vuosien aikana keskustelun Kekkosen seuraajasta, jollaisina mainittiin erityisesti pääministeri ja Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto sekä pitkäaikainen ulko- ja pääministeri Ahti Karjalainen. Kekkosen lausuntoon jouduttiin palaamaan neljä vuotta myöhemmin, kun kysymys hänen virkakautensa jatkosta tuli ajankohtaiseksi poikkeuslakihankkeen myötä.
Vuoden 1968 valitsijamiesvaalien äänestysprosentti oli 70,2 % eli alhaisempi kuin kaksissa edellisissä presidentinvaaleissa vuosina 1956 ja 1962. Tähän saakka presidentinvaalien äänestysprosentti oli noussut jokaisissa vaaleissa, mutta nyt se kääntyi ensi kertaa laskuun.[4][5]
Kampanjatunnukset muokkaa
- Urho Kekkonen − Valtiomies − Presidentti
- Matti Virkkunen: Maa tarvitsee presidentin
- Unohdetun kansan puolesta − Veikko Vennamo
Tulokset muokkaa
Valitsijamiesten vaalit muokkaa
Vaalit käytiin 15.–16. tammikuuta 1968.[6]
| Äänioikeutetut | 2 920 635 | +205 752 | [6][7][8] |
|---|---|---|---|
| Äänestäneet | 2 049 002 | −162 439 | [7][8] |
| Äänestysaktiivisuus | 70,2 % | −11,3 | [6][7][8] |
| Hylätyt äänet | 10 192 | +955 | [7] |
| Vaaliliitto | Puolue | Valitsija- miehet |
Äänet | |
|---|---|---|---|---|
| Lukumäärä | Osuus | |||
| Urho Kekkosen vaaliliitto | A+B+C+D+E+F | 183 | 1 152 700 | 56,54 % |
| A Keskustapuolue | 65 | 421 197 | 20,66 % | |
| B Suomen Kansan Demokraattinen Liitto | 56 | 345 609 | 16,95 % | |
| C Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 55 | 315 068 | 15,46 % | |
| D Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto | 6 | 46 833 | 2,30 % | |
| E puolueettomat | 1 | 21 425 | 1,05 % | |
| F Ruotsalainen kansanpuolue | 2 568 | 0,13 % | ||
| Matti Virkkusen vaaliliitto | A+B | 60 | 438 801 | 21,52 % |
| A Kansallinen Kokoomus | 58 | 432 014 | 21,19 % | |
| B puolueettomat | 2 | 6 787 | 0,33 % | |
| Veikko Vennamon vaaliliitto | Suomen Maaseudun Puolue ja puolueettomat | 33 | 231 282 | 11,35 % |
| RKP:n vaaliliitto | A+B+C | 15 | 112 947 | 5,54 % |
| A Kekkosen kannattajat | a+b | 9 | 68 378 | 3,35 % |
| a Ruotsalainen kansanpuolue | 8 | 64 468 | 3,16 % | |
| b Åländsk Samling | 1 | 3 910 | 0,19 % | |
| B Virkkusen kannattajat | a+b | 6 | 43 892 | 2,15 % |
| a Ruotsalainen kansanpuolue | 6 | 43 787 | 2,15 % | |
| b Itsenäisyyspuolue | 105 | 0,01 % | ||
| C Vennamon kannattajat | 677 | 0,03 % | ||
| LKP:n vaaliliitto | A+B | 9 | 102 831 | 5,04 % |
| A Liberaalinen Kansanpuolue | 9 | 102 737 | 5,04 % | |
| B puolueettomat | 94 | 0,00 % | ||
| Kirjoitetut listat | 31 | 0,00 % | ||
| Yhteensä | 300 | 2 038 592 | 100 % | |
| Lähde: Suomen virallinen tilasto[8] | ||||
Valitsijamiehistä 52 oli naisia.[8]
Luettelo valitsijamiehistä muokkaa
Vaalipiireittäin muokkaa
| Vaalipiiri | Valitsijamiehet | Äänestys- aktiivisuus | |||
|---|---|---|---|---|---|
| Kekkonen | Virkkunen | Vennamo | Yht. | ||
| Helsinki | 16 | 13 | 3 | 32 | 68,8 % |
| Uusimaa | 17 | 8 | 3 | 28 | 67,9 % |
| Turku et. | 16 | 6 | 2 | 24 | 70,0 % |
| Turku pohj. | 14 | 4 | 2 | 20 | 73,3 % |
| Ahvenanmaa | 1 | 1 | 27,1 % | ||
| Häme et. | 14 | 6 | 2 | 22 | 69,4 % |
| Häme pohj. | 11 | 6 | 1 | 18 | 72,3 % |
| Kymi | 16 | 5 | 2 | 23 | 68,7 % |
| Mikkeli | 11 | 2 | 2 | 15 | 65,5 % |
| Pohjois-Karjala | 8 | 2 | 3 | 13 | 67,7 % |
| Kuopio | 13 | 2 | 3 | 18 | 69,9 % |
| Keski-Suomi | 12 | 2 | 2 | 16 | 69,4 % |
| Vaasa | 20 | 6 | 3 | 29 | 73,2 % |
| Oulu | 21 | 3 | 3 | 27 | 73,8 % |
| Lappi | 11 | 1 | 2 | 14 | 75,3 % |
| Kaikki | 201 | 66 | 33 | 300 | 70,2 % |
| Suomen virallinen tilasto[8] | |||||
Eniten ääniä saaneet valitsijamiehet muokkaa
| Sija | Ehdokas | Puolue | Äänet | Vaalipiiri | |
|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Raimo Ilaskivi | Kok. | 34 666 | Helsingin kaupungin vaalipiiri | |
| 2 | Paavo Aitio | SKDL | 20 656 | Turun läänin eteläinen vaalipiiri | |
| 3 | Juha Rihtniemi | Kok. | 15 022 | Kymen läänin vaalipiiri | |
| 4 | Georg C. Ehrnrooth | RKP | 14 794 | Helsingin kaupungin vaalipiiri | |
| 5 | Ahti Karjalainen | Kepu | 13 486 | Mikkelin läänin vaalipiiri | |
| 6 | Johannes Virolainen | Kepu | 10 262 | Uudenmaan läänin vaalipiiri | |
| 7 | Hertta Kuusinen | SKDL | 10 126 | Helsingin kaupungin vaalipiiri | |
| 8 | Ele Alenius | SKDL | 9 203 | Helsingin kaupungin vaalipiiri | |
| 9 | Irma Rosnell | SKDL | 8 765 | Turun läänin eteläinen vaalipiiri | |
| 10 | Kuuno Honkonen | SKDL | 8 660 | Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri | |
| Lähde: [9] | |||||
Valitsijamiesten suorittama vaali muokkaa
| Ehdokas | Äänet | |
|---|---|---|
| Urho Kekkonen (Kesk.) | 201 | |
| Matti Virkkunen (Kok.) | 66 | |
| Veikko Vennamo (SMP) | 33 | |
| Lähde: Tasavallan presidentin kanslia[10] | ||
Vaalitoimitus muokkaa
Valitsijamiehet kokoontuivat 15. helmikuuta 1968 Eduskuntatalossa. Puheenjohtajana toimi pääministeri Rafael Paasio ja sihteerinä eduskunnan sihteeri Olavi Salervo. Kekkonen valittiin jo ensimmäisellä kierroksella hänen saatuaan 201 ääntä.[11] Häntä äänestivät myös Liberaalisen Kansanpuolueen (LKP) valitsijamiehet.
Keskustapuolueella oli valitsijamieskokouksessa 66 valitsijamiestä ja SKDL:llä 55, sillä SKDL:n valitsijamieheksi Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä valittu Osmo Kock oli sairastumisen vuoksi estynyt ja hänen varamiehekseen tuli samasta Kekkosen vaaliliitosta Keskustapuolueen Jouko Siikaniemi.[12]
Jälkiarvioita muokkaa
Vaalin ehdokasasettelusta seurasi, että äänestyksessä oli tosiasiassa kysymys myös yleispolitiikasta, mistä aiheutui hallituspuolueille harmia ja tappiokin. Vaalin heikohkoksi jäänyt äänestysaktiivisuus vaikutti erityisesti vasemmistopuolueiden ja LKP:n äänimääriin; toisaalta siitä hyötyi kokoomus, jonka kannatus kasvoi enemmän prosentuaalisesti kuin puolueen saaman äänimäärän perusteella.[13] Matti Virkkusen ja Veikko Vennamon menestys presidentinvaalissa tulkittiin äänestäjien ainakin osittaiseksi epäluottamukseksi noudatetulle hallituspolitiikalle, ja se ennakoi SMP:n suurvoittoa sekä kokoomuksen kannatuksen nousua vuoden 1970 eduskuntavaaleissa.[14] Kekkonen puolestaan sai äänestäjiltä vahvemman valtakirjan kuin kaksissa edellisissä vaaleissa, mutta myös muistutuksen poliittisesta kuolevaisuudesta.[15]
Lähteet muokkaa
- ↑ Lauri Sivonen: Presidentin tekemiset, s. 38–39. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982.
- ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 95. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
- ↑ Häikiö 1993, s. 96.
- ↑ TAULUKKO: Tasavallan presidentin vaalit 1925-2006 Vaalit.fi (Internet Archive). Viitattu 25.3.2024.
- ↑ Tasavallan presidentin vaalit 1919-1994 Tilastokeskus. Viitattu 25.3.2024.
- ↑ a b c Tasavallan presidentin vaalit 1925–2006 (Oikeusministeriö)
- ↑ a b c d Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2017, s. 388. Helsinki: Tilastokeskus, 2017. ISBN 978–952–244–578–0. ISSN 0081–5063. Verkkoversio (PDF) (viitattu 8.2.2018). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e f Suomen virallinen tilasto 29 A 30, s. 6–8, 50–51.
- ↑ Ääniharavat v. 1954-1968. Helsingin Sanomat, 26.1.1968, s. 4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.12.2020.
- ↑ Presidentinvaalit 1919-2006 (Arkistoitu – Internet Archive) (Tasavallan presidentin kanslia)
- ↑ Pääministerin kirje valtioneuvostolle, asetus 145/1968, Suomen asetuskokoelma 1968, s. 257–263.
- ↑ Valitsijapaikka Skdl:ltä kepulle (tilaajille) Helsingin Sanomat 14.2.1968, s. 7, 13. HS Aikakone. Viitattu 25.3.2024.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1969, s. 140. Helsinki: Otava, 1968.
- ↑ Sivonen 1982, s. 40.
- ↑ Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 246. Helsinki: Otava, 1987.