Suomen luonnontieteelliset maakunnat

Suomen luonnontieteelliset maakunnat ovat luonnonmaantieteellisiä, eliömaantieteellisiä tai luonnonhistoriallisia suuralueita, joihin Suomi vakiintuneesti jaetaan. Niiden rajat pyrkivät jakamaan Suomen biogeografisiin kokonaisuuksiin, jotka poikkeavat toisistaan eliöstöltään ja ilmasto-olosuhteiltaan. Eräiltä osin myös maaston topografian piirteet (järvien ja harjujen geomorfologia) ovat ohjanneet näiden alueiden muodostusta.

Luonnonmaantieteellisten maakuntien rajat eivät suurelta osiltaan vastaa mitään nykyisiä hallinnollisia rajoja. Alkujaan ne määriteltiin siten, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vielä vuonna 1930[1] jokainen Suomen kunta kuului kokonaisuudessaan samaan luonnonhistorialliseen maakuntaan, mutta myöhemmin tehtyjen kuntaliitosten vuoksi näin ei nykyään läheskään kaikkialla ole.

Ainakin kasvillisuus- ja hyönteiskartoitukset ovat pitkään perustuneet luonnonmaakuntien alueilta tehtyihin "maakuntahavaintoihin". Niitä ovat käyttäneet myös lintuharrastajat pesäkorteissaan sekä sienitutkijat.

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa säilytetään suurimittakaavaisia pohjakarttoja, joihin Suomen luonnontieteelliset maakuntarajat on piirretty.[2]

Suomen luonnonmaantieteelliset maakunnat

Suomen luonnonmaantieteelliset maakunnat[3] muokkaa

Alkujaan myös Karjalan kannas ja Petsamo luettiin omiksi luonnonmaantieteellisiksi maakunnikseen, mutta ne jäivät kokonaisuudessaan luovutetulle alueelle. Suomen luonnontieteellisiin maakuntiin kuuluineista alueista myös suurimmat osat Etelä- ja Laatokan Karjalaa, merkittävät osat Pohjois-Karjalaa ja Kuusamoa sekä pienet osat Etelä-Savoa ja Inarin Lappia ovat jääneet nykyisen valtakunnanrajan taakse.

Pohjois-Pohjanmaan provinsseista käytettyjä lyhenteitä muokkaa

  • OP = Oulun Pohjanmaa
  • PeP = Perä-Pohjanmaa
  • Obo = Ostrobottnia ouluensis
  • Obu = Ostrobottnia ultima
  • Oba = Ostrobottnia borealis pars australis
  • Obb = Ostrobottnia borealis pars borealis
  • ObS = Ostrobottnia borealis (South/Söder?)
  • ObN = Ostrobottnia borealis (North/Norra?)
  • PPe = Pohjois-Pohjanmaa, eteläosa
  • PPp = Pohjois-Pohjanmaa, pohjoisosa
  • PPS = Pohjois-Pohjanmaa, eteläosa
  • PPN = Pohjois-Pohjanmaa, pohjoisosa

Luonnontieteelliset maakunnat kirjallisuudessa ja aikakausijulkaisuissa muokkaa

julkaisu nimitys mittakaava Oa Om Oba Obb
Suuri Pohjolan kasvio, Mossberg et al. 2005 s. 889 luonnontieteelliset... n. 1:15 milj EP KP OP PeP
Uhanalaiset kasvimme, Ryttäri et al.1997 s. 43 eliömaakunnat n. 1:15 milj EP KP OP PeP
Retkeilykasvio, Hämet-Ahti et al. 1998 s. 12 eliömaakunnat n. 1:10 milj EP/Oa KP/Om OP/Obo PeP/Obu
Suomen puu- ja pensaskasvio, Hämet-Ahti et al. 1992 s. 19 eliömaakunnat n. 1:10 milj EP/Oa KP/Om OP/Obo PeP/Obu
Suomen suurperhosatlas, Larry Huldén et al. 2000 s. 12 luonnontieteelliset... n. 1:10 milj Oa/EP Om/KP Oba/"ObS"/OP/PPe Obb/"ObN"/Pep/PPp
Suomen perhoset - Mittarit 1, Mikkola et al. 1989 s. 262 luonnontieteelliset... n. 1:10 milj EP KP PPS/(ObS) PPN/(ObN)
Päiväperhosopas, Marttila et al. 1992 s. 104 luonnonhistorialliset... n. 1:10 milj EP/(Oa) KP/(Om) PPe/(Oba) PPp/(Obb)
Annales Botanici Fennici 36: (1999) s. 236 biogeographical provinces n. 1:10 milj Oa Om Obo Obu
Notulae Entomologicae 61 (3) 1981 s. 133–154 Liite luonnontieteelliset... 1:2 milj EP/Oa KP/Om    
Annales Entomologici Fennici 4: (2), (1938) s. 128–144, Lisävihko luonnontieteelliset... n. 1:2.5 milj EP/(Oa) KP/(Om) - -
Annales Entomologici Fennici 37: (1971) s. 1–27, liite 1a            

Lisäksi lukuisissa muissakin kasvi- ja hyönteiskirjoissa on sivun kokoon pienennettyjä versioita po. kartasta.

Lähteet muokkaa

  • Heikinheimo & Raatikainen, Paikan ilmoittaminen Suomesta talletetuissa biologisissa aineistoissa, Annales Entomologici Fennici 37 (1a) 1971
  • Heikinheimo & Raatikainen, Ruutukoordinaattien ja paikannimien käyttö Suomessa, Notulae Entomologicae 61 (3) 1981 s. 133–154

Viitteet muokkaa

  1. Heikinheimo & Raatikainen, 1971
  2. Heikinheimo & Raatikainen, 1981
  3. Eliömaakunnat | Suomen Lajitietokeskus laji.fi. Viitattu 17.3.2023.

Aiheesta muualla muokkaa