Sumgaitin verilöyly
Sumgaitin verilöyly viittaa tuolloin Neuvostoliittoon kuuluneen Azerbaidžanin Sumgaitin kaupungissa puhjenneisiin armenialaisten vastaisiin mellakoihin 27.–29. helmikuuta 1988. Tilanne azerien ja armenialaisten välillä oli kiristynyt etenkin Vuoristo-Karabahin kysymyksen takia. Sumgaitissa puhjenneiden mellakoiden aikana azerit tappoivat kaupungin armenialaisia, ja Neuvostoliiton sotilaat puuttuivat lopulta peliin hajottaen mellakoitsijoiden joukot verisesti.
Virallisten lukujen mukaan kaikkiaan 32 henkilöä kuoli; heistä 26 armenialaisia ja 6 azereja. Epäilyjä on esitetty suuremmistakin luvuista. Sumgaitin armenialaisväestö pakeni kaupungista ja Vuoristo-karabahin kysymys jatkoi kiristymistään johtaen lopulta Vuoristo-Karabahin sotaan.
Tausta muokkaa
Sumgait (azer. Sumqayıt) on kaupunki Azerbaidžanissa sen pääkaupunki Bakun pohjoispuolella Kaspianmeren rannikolla. Kaupunki rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen. Uudet asukkaat olivat poliittisia vankeja, Armeniasta saapuneita azereja ja armenialaisia Vuoristo-Karabahista. Kaupunkia vaivasi 1980-luvulla asuntopula, ja paikalliset tehtaat tekivät siitä yhden Neuvostoliiton saasteisimmista.[1]
Helmikuussa 1988 armenialaisten ja azerien välille oli syntynyt suuria jännitteitä Vuoristo-Karabahin kohtalosta. Bakussa Azerbaidžanissa järjestettiin maan ensimmäisiä suuria mielenosoituksia 19. helmikuuta 1988. Mielenosoittajien mielestä armenialaiset yrittivät hajottaa Azerbaidžania. 20. helmikuutta Vuoristo-Karabahissa oli järjestetty äänestys Azerbaidžanista erkanemisesta. Samaan aikaan Bakuun alkoi saapua pakolaisia Armenian Kapanin alueelta. Bakun paikallinen kommunistisen puolueen virkailija Fuad Musayev tukahdutti kuitenkin Bakun jännittyneen tilanteen siirtämällä Kapanin pakolaiset Fatmain ja Sarain kyliin Sumgaitin kaupungin tuntumaan. Viranomaiset alkoivat myös rajoittaa Sumgaitista Bakuun matkustavien tuhansien työläisten liikennettä. Toimet hillitsivät Bakun tilannetta, mutta vastaavasti jännitteet alkoivat kasvaa Sumgaitissa.[1]
Tapahtumat muokkaa
26. helmikuuta 1988 Sumgaitin Lenin-aukiolle oli kerääntynyt pieni mielenosoittajien joukko. Sen noin 40–50 osanottajaa osoittivat mieltään Vuoristo-Karabahin tilanteen takia. Monet heistä olivat pakolaisia Armeniasta. Eräs, sittemmin armenialaisten joukon "Johtajaksi" nimeämä, pakolainen Kapanista väitti väkijoukolle armenialaisten karkottaneen hänet ja surmanneen hänen sukulaisiaan. Seuraavana päivänä aukiolla oli jo useita satoja mielenosoittajia. "Johtaja" kertoi nyt, kuinka hänen vaimonsa perhe oli surmattu ja naisten rinnat leikattu irti. Bairamova-niminen paikallinen puolueen jäsen vaati armenialaisten karkottamista Azerbaidžanista. Ensimmäiset väkivaltaisuudet tapahtuivat saman päivän iltana. Paikallinen poliisi ei ryhtynyt toimiin tilanteen hillitsemiseksi. Edelleen samana iltana Neuvostoliiton sotilassyyttäjä Alexander Katusev antoi televisioidun ja Baku Radiossa lähetetyn haastattelun, jossa hän kertoi kahden miehen kuolleen yhteenotoissa Askeranissa pari päivää aikaisemmin. Molemmilla oli tyypilliset azerinimet.[2]
28. helmikuuta Lenin-aukio oli täynnä mielenosoittajia. Paikallinen puoluepoliitikko Jehangir Muslimzade yritti vakuutella väkijoukolle, kuinka Azerbaidžan ei luopuisi Vuoristo-Karabahista. Vakuuttelut eivät kuitenkaan enää riittäneet. Hän yritti vielä edelleen kertoa väkijoukolle, kuinka armenialaisten olisi saatava "poistua kaupungista rauhallisesti". Seuranneet tapahtumat eivät ole täysin selviä. Muslimzade alkoi Azerbaidžanin lippu kädessään johtaa mielenosoittajia pitkin kaupungin katua. Muslimzaden mukaan hänen tarkoituksensa oli johtaa väkijoukko kohti merta ja pois keskustasta. Sen sijaan väkijoukko alkoi matkan varrella hajaantua pitkin keskustaa armenialaisia etsien.[2]
Pienemmät ryhmät rikkoivat ikkunoita, polttivat autoja ja alkoivat hyökätä armenialaisia vastaan. Tapahtumat keskittyivät neuvostoliittolaisittain nimettyjen Ystävyyden ja Rauhankadun varteen bussiaseman ympäristöön. Kiinnisaatuja armenialaisia hakattiin kirveillä ja naisia sytytettiin tuleen. Useita raiskattiin. Aseina käytettiin esimerkiksi metalliputkista tehtyjä teriä tehtailta. Jotkin armenialaisista alkoivat tehdä vastarintaa, ja noin kuusi mellakoinutta azeria surmattiin. Jotkin azereista yrittivät auttaa armenialaisia. Komsomol kyyditti joitakin turvaan Kulttuuripalatsille Sumgaitin keskusaukion tuntumassa.[2]
Viranomaiset reagoivat hyvin hitaasti. Tapahtumat olivat olleet käynnissä jo useita tunteja. Lopulta Neuvostoliiton sisäministeriön rykmentti ja kadetit alkoivat saapua kaupunkiin Bakusta. Väkijoukko raivostui heidän saapumisestaan. Sotilaat olivat saaneet ohjeen ampua paukkupatruunoja, mutta väkijoukkoa vastasi polttopulloin ja metalliputkin. Noin sata sotilasta haavoittui. Politbyroo kokoontui Moskovassa keskustelemaan Kaukasian tilanteesta 29. helmikuuta. Aluksi epäröinyt Mihail Gorbatšov suostui lopulta lähettämään kaupunkiin turvallisuusjoukkoja ja julistamaan ulkonaliikkumiskiellon.[2]
Tapahtumat kaupungissa jatkuivat edelleen vielä 29. helmikuuta. Viimein paikalle saapui kuitenkin raskaasti aseistettua merijalkaväkeä Kaspian laivastosta sekä maahanlaskujoukkojen rykmentti. Illalla kenraali Kraev julisti kello 23.00 alkavan ulkonaliikkumiskiellon käyttäen kovaäänisiä. Nelisen tuntia ennen määräaikaa Kraev määräsi joukkonsa valtaamaan bussiaseman, jolla oli vielä pari tuhatta vihaista mielenosoittajaa. Useita azereja kuoli neuvostojoukkojen hyökkäyksessä.[2]
Seuraukset muokkaa
Maanantain 29. helmikuuta päättyessä Sumgaitissa oli kuollut virallisten lukujen mukaan 32 henkeä ja yli 400 oli pidätetty. Kuoleista ensimmäisten laskentojen perusteella 26 oli armenialaisia ja 6 azereja. Epäilyjä esitettiin etenkin armenialaisissa lähteissä myös paljon suuremmista luvuista. Lähes koko Sumgaitin 14 000 henkinen armenialaisvähemmistö pakeni kaupungista. Maasta lähtivät myös tuhannet muut muualla asuneet armenialaiset.[3]
Neuvostoliitossa tapahtumat yritettiin aluksi vaijentaa. Helmikuussa uutisoitiin levottomuuksista Israelissa, Panamassa ja Etelä-Afrikassa, mutta Sumgaitia ei mainittu lainkaan. 28. helmikuuta neuvostoliittolainen uutisohjelma Vremja kertoi Sumgaitin armenialaisten työläisten suostuneen lisätöihin lakon hankaloitettua tuotantoa edellisellä viikolla. Tapahtumien jälkeen vähäteltiin puolestaan mellakoiden armenialaisten vastaista luonnetta. Neuvostoviranomaiset alkoivat luonnehtia tapahtumia huliganismina.[3]
Tapahtumien jälkeen käytiin joitakin oikeudenkäyntejä Venäjällä. Tarkoitus oli siirtää oikeudenkäynnit pois räjähdysherkältä alueelta. Oikeudenkäynnit eivät myöskään saaneet kovin suurta julkisuutta. Osa oikeudenkäynneistä järjestettiin suljetuin ovin Sumgaitissa. lopulta noin 80 henkilöä sai tuomioita. Akhmed Akhmedov niminen mies teloitettiin. Joitakin puolueen poliitikkoja, kuten esimerkiksi Muslimzade, erotettiin puolueesta. Niin azerit kuin armenialaisetkin vaativat tapahtumien johdosta virallista tutkintaa, jollaista ei kuitenkaan molempien pettymykseksi järjestetty.[3]
Sumgaitin tapahtumien jälkeen esitettiin useita erilaisia salaliittoteorioita, kuten väitteitä KGB:n osallisuudesta väkivaltaisuuksiin. KGB:n motiiviksi esitettiin vaihtelevasti tuolloin mielenosoituksia järjestäneiden armenialaisten pelottelu, Moskovan otteen vahvistaminen Azerbaidžanissa ja Armeniassa tai Gorbatšovin hallinnon horjuttaminen. Azerbaidžanissa esitettiin väitteitä, joiden mukaan pogromi oli tekaistu tai jopa armenialaisten itse järjestämä.[3]
Armeniassa tapahtumia alettiin verrata armenialaisten kansanmurhaan. Monet alkoivat uskea, että armenialaisten oli alettava varustautua tuleviin aggressioihin. Sota alkoi näyttää väistämättömältä.[3]
Lähteet muokkaa
- De Waal, Thomas: Black garden : Armenia and Azerbaijan through peace and war. New York University Press, 2003. ISBN 0-8147-1944-9. (englanniksi)