Sui Wenjing (s. 18. heinäkuuta 1995 Harbin, Kiina) on kiinalainen taitoluistelija. Hän on saavuttanut olympiahopeaa ja voittanut kaksi maailmanmestaruutta pariluistelussa. Hänen parinaan on luistellut Han Cong.[1]

Mitalit
Sui Wenjing ja Han Cong vuonna 2016.
Sui Wenjing ja Han Cong vuonna 2016.
Maa:  Kiina
Taitoluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Pyeongchang 2018 pariluistelu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Helsinki 2017 pariluistelu
Kultaa Kultaa Saitama 2019 pariluistelu
Hopeaa Hopeaa Shanghai 2015 pariluistelu
Hopeaa Hopeaa Boston 2016 pariluistelu
Hopeaa Hopeaa Tukholma 2021 pariluistelu

Ura muokkaa

Sui Wenjing ja Han Cong voittivat juniorien maailmanmestaruuden vuosina 2010, 2011 ja 2012. Neljän maanosan mestaruuskilpailussa he saavuttivat ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2012 ja samana vuonna he sijoittuivat MM-kilpailuissa yhdeksänneksi. Vuonna 2013 he sijoittuivat MM-kilpailuissa 12:nneksi ja seuraavana vuonna he voittivat jälleen neljän maanosan mestaruuden ja sijoittuivat MM-kilpailuissa kuudenneksi.[2]

Ensimmäisen MM-mitalinsa Sui ja Han saavuttivat Shanghaissa 2015 sijoittumalla hopealle. Vuonna 2016 he saavuttivat Bostonissa MM-hopeaa ja voittivat neljän maanosan mestaruuden.[2] Seuraavan kauden alkupuolen he olivat poissa kilpailuista Suin jalkaleikkausten vuoksi[1] mutta Helsingissä 2017 he voittivat maailmanmestaruuden ja samana vuonna jälleen neljän maanosan mestaruuden.[2] Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018 he saavuttivat hopeaa oltuaan lyhytohjelman jälkeen johdossa mutta saatuaan vapaaohjelmassa vasta kolmanneksi parhaat pisteet. He hävisivät saksalaisparille Aliona Savchenko / Bruno Massot vain 0,43 pistettä.[3] Vuonna 2019 Sui ja Han voittivat neljän maanosan mestaruuden viidennen kerran urallaan. Maaliskuussa 2019 he voittivat toisen maailmanmestaruutensa.[2]

Vuoden 2019 lopulla Sui ja Han voittivat Torinossa Grand Prix -finaalin.[1] Vuoden 2020 maailmanmestaruuskilpailut peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.[4] Vuonna 2021 Sui ja Han saavuttivat MM-hopeaa vajaat kaksi pistettä venäläisparille Anastasija Mišina / Aleksandr Galljamov hävinneenä.[1]

MM-kilpailuissa 2019 Sui ja Han luistelivat piste-ennätyksekseen 234,84, joka koostui lyhytohjelman 79,24 pisteestä ja vapaaohjelman 155,60 pisteestä. Marraskuussa 2019 he paransivat lyhytohjelmaennätyksensä 81,27 pisteeseen.[1]

Sui on pituudeltaan 150-senttinen. Hänen ja Hanin valmentajiin kuuluu olympiavoittaja Zhao Hongbo ja koreografina toimii kanadalainen Lori Nichol.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Biograph: Wenjing Sui / Cong Han International Skating Union. Viitattu 3.4.2021. (englanniksi)
  2. a b c d Competition Results: Wenjing Sui / Cong Han International Skating Union. Viitattu 4.3.2019. (englanniksi)
  3. XXIII Olympic Winter Games 2018: Pairs International Skating Union. Viitattu 4.3.2019. (englanniksi)
  4. Arkko, Simo; Paasonen, Elina & Takamäki, Noora: Taitoluistelun MM-kisat Kanadassa perutaan koronaviruksen takia – suomalaisten kisamatka jää väliin 11.3.2020. Yle. Viitattu 3.4.2021.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.