Suharto
Suharto (myös Haji Mohammed Suharto; ennen vuoden 1972 oikeinkirjoitusuudistusta Soeharto, 8. kesäkuuta 1921 – 27. tammikuuta 2008) hallitsi Indonesiaa 32 vuotta 1967–1998. Vuonna 1966 kenraali Suharto otti haltuunsa toimeenpanovallan Indonesiassa presidentti Sukarnolta.
| Suharto | |
|---|---|
 Kenraali Haji Muhammed Suharto |
|
| Indonesian 2. presidentti | |
| Edeltäjä | Sukarno |
| Seuraaja | Jusuf Habibie |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. kesäkuuta 1921 Kemusuk, Yogyakarta, Alankomaiden Itä-Intia |
| Kuollut | 27. tammikuuta 2008 (86 vuotta) Jakarta, Indonesia |
| Ammatti | sotilas |
| Puoliso | Siti Hartinah |
| Tiedot | |
| Puolue | Golkar |
| Uskonto | islam |
 Nimikirjoitus |
|
Hän perusti vahvan hallituksen, joka toi poliittista vakautta hajanaisista saarista koostuvaan Indonesiaan vaimentamalla opposition ja käyttämällä sotilasvoimaa. Suharto oli sosialismin ja kommunismin vastustaja sekä Indonesia Yhdysvaltojen kumppani kylmän sodan aikana. Suharton valtakausi päättyi lopulta talouslamaan ja korruptiosyytöksiin.
Hän on tullut tunnetuksi erityisesti hallinnon korruptiosta: Transparency Internationalin mukaan Suharto on maailman eniten itseään rikastuttanut valtiomies, jonka tuloiksi on arvioitu noin 15–35 miljardia Yhdysvaltain dollaria.[1]
Tausta muokkaa
Suharto syntyi Kemusukin kylässä Argamuljassa, 15 kilometriä länteen Yogyakartassa Keski-Jaavalla. Hänen lapsuudestaan on vähäisiä puolueettomia tietoja. Hänen vanhempansa Sukirah ja isä Kertosudiro olivat luultavasti etnisesti jaavalaisia talonpoikia kehittymättömällä maaseudulla. Huhujen ja propagandan mukaan hän olisi ollut myös rikkaan aristokraatin tai kiinalaisen kauppiaan avioton poika. Tätä tukee se, että Suharto sai lapsuudessaan kohtuullisen koulutuksen. Hänen vanhempansa olivat kuitenkin eronneet ja poika kasvoi sukulaisten luona. Roolimallina hänelle toimi ilmeisesti tätinsä virkamiesaviopuoliso, joka kasvatti poikaa omanaan. Nuoruudessaan hänellä ei ollut merkittävää kiinnostusta antikolonialistiseen taisteluun, eikä kukaan lähipiirissä taitanut hollantia tai muita eurooppalaisia kieliä.
Vuonna 1940 Suharto liittyi Kuninkaalliseen Alankomaiden Itä-Intian armeijaan ja opiskeli sotilasakatemiassa Gombongissa. Tämä erikoislaatuinen tilaisuus avautui Alankomaiden tarvittua lisää miesvoimaa toisen maailmansodan alla ja keisarillisen Japanin uhan edessä. Japanin hyökkäyksen ja Alankomaiden antautumisen jälkeen Suharto jätti armeijan ja loikkasi japanilaisten puolelle.
Suharto sai tehtävän poliisivoimien varatarkastajana. Hän kuitenkin jätti poliisivoimat ja liittyi isänmaan puolustajiin (Peta), joka oli japanilaisten alainen sotilaallinen joukko indonesialaisten komentamana. Koulutukseen sisältyi hollantilaisvastaista ja nationalistista ajattelua, liitettynä japanilaisen bushidon käsitteeseen.
Japanin antauduttua toisen maailmansodan lopussa ja indonesialaisten nationalistien Sukarnon ja Muhammed Hattan 17. elokuuta 1945 antaman itsenäisyysjulistuksen jälkeen Sukarnon joukot taistelivat alankomaalaisia vastaan, jotka pyrkivät estämään siirtomaansa itsenäistymisen. Suharto sai aseman vallankumouksellisen hallituksen kansanturvallisuusneuvostossa. Hänet ylennettiin majuriksi ja hän sai komentoonsa pataljoona X:n.
Hollantilaiset joukot palasivat Indonesiaan 1945 lopussa brittiarmeijan intialaisilla gurkhoilla vahvistettuina. Eritasoisia taisteluja käytiin vuoden 1945 lopussa ja 1946 alkukuukausina. Suharto johti joukkonsa pysäyttämään hollantilaisen T-prikaatin etenemisen 17. toukokuuta 1946. Hän sai tästä tunnustusta ja everstiluutnantti Sunarto Kusumodirjo kutsui hänet esikuntaan suunnittelemaan Indonesian nationalistien komentorakennetta.
Elokuussa 1946 Suharto johti 22. rykmenttiä Yogyakartassa, joka vastasi kaupungin puolustuksesta lounaassa. Konflikti kiihtyi 1947 kun hollantilaiset aloittivat "poliisitoimensa" (Politionele acties) siirtokunnan saamiseksi hallintaan. Operatie Product heikensi merkittävästi indonesialaisia joukkoja, mutta YK:n neuvottelut antoivat lisäaikaa.
Operatie Kraai joulukuussa 1948 tuhosi suuren osan indonesialaisten joukoista, ja Sukarno ja Hatta jäivät vangeiksi. Suharton joukot kärsivät suuria tappioita kun hollantilaiset valtasivat Yogyakartan.
Suharto ryhtyi järjestämään sissisotaa, joka sai kyläläiset hyökkäämään hollantilaisten kimppuun joskus jopa bambukeihäin. Hyökkäykset olivat kuitenkin tehottomia ja usein itsemurhaan verrattavissa.
Suharto sai kuuluisuutta yllätyshyökkäyksestä, joka valtasi Yogyakartan 1. maaliskuuta 1949. Kaupunki pidettiin vain päivän ajan, mutta sillä oli valtava symbolinen merkitys. Objektiivisten lähteiden mukaan käskyn hyökkäykseen kuitenkin antoivat sulttaani Hamengku Buwono IX ja Panglima. Kenraali Nasutionin mukaan Suhartolla oli kuitenkin suuri osa sen suunnittelussa. Hyökkäyksen seurauksena YK:n turvallisuusneuvosto käski Alankomaita lopettamana poliisitoimensa ja aloittamaan uudelleen neuvottelut. Suharto otti aktiivisesti osaa rauhanneuvotteluihin, vaikka ne tulokset eivät olleetkaan hänen mieleensä.
Itsenäistymisen jälkeen Suharto palveli Indonesian kansallisessa armeijassa, enimmäkseen Jaavalla. Vuonna 1959 häntä syytettiin salakuljetuksesta ja siirrettiin armeijan opistoon Bandungissa, Länsi-Jaavalla. Vuonna 1962 hän sai kenraalimajurin arvon ja komentoonsa Diponegoro-divisioonan. Indonesian-Malesian sodan aikana Suharto komensi Kostradia, huomattavaa reservijoukkoa pääkaupungissa Jakartassa. Vuoteen 1965 mennessä armeija oli jakautunut poliittisesti oikeistolaiseen ja vasemmistolaiseen leiriin. Suharto kuului oikeistolaiseen leiriin.
Valtaannousu muokkaa
- Pääartikkeli: Syyskuun 30. päivän liike
1. lokakuuta 1965 upseeriryhmä kaappasi ja murhasi kuusi oikeistolaista antikommunistista kenraalia. Ryhmä väitti pyrkivänsä estämään CIA:n masinoiman sotilasvallankaappauksen armeijan päivänä, 5. lokakuuta. Suharto ja muut oikeistolaiset kenraalit järjestivät välittömästi kostoiskun, mikä puhdisti armeijan presidentti Sukarnolle uskollisista ja kommunistisista elementeistä. He pitivät murhia "30. syyskuuta -liikkeen" (Gerakan 30 September; G30S) nimellä kulkevan salaliiton tekeminä.
Murhia seurasi kaaos armeijassa. Suharto ja Kostrad-joukot olivat lähinnä pääkaupunkia ja hän sai poikkeustilavaltuudet puolustusministeri Abdul Haris Nasutionilta, joka myös pakotti presidentti Sukarnon erottamaan lojalistikenraali Pranoto Reksosamudran pääesikunnasta ja nimittämään tilalle Suharton. Suharto järjesti väitettyjen salaliittolaisten oikeudenkäynnit.
Radiossa luettiin 18. lokakuuta tiedotus, jossa kiellettiin kommunistipuolue. Armeija aloitti kommunistien, kiinalaisyhteisön ja presidentti Sukarnolle uskollisten kansalaisten seulomisen. Seuraavien kuukausien aikana vallasta kamppailivat presidentti Sukarno, Nasution ja Suharto. Sukarno pyrki heikentämään Nasutionia erottamalla hänet puolustusministerin virasta ja ylentämällä Suharton kenraaliluutnantiksi 1. helmikuuta 1966. Sisällissodan mittoihin paisuneissa väkivaltaisuuksissa kuoli sadoistatuhansista miljooniin siviiliä.
Suharton valtakausi muokkaa
Sukarno joutui luovuttamaan vallan 11. maaliskuuta 1966 menetettyään armeijan tuen. Hän allekirjoitti kirjeen, joka myönsi Suhartolle hätätilavaltuudet koko maassa. Suharton Kostrad-joukkojen sijainti pääkaupungissa johti sen nopeaan haltuunottoon. Suharto järjesti hallinnon, jota kutsui uudeksi järjestykseksi (Orde Baru). Hän kielsi kommunistipuolueen, puhdisti parlamentin ja hallituksen Sukarnon tukijoista, eliminoi ammattiyhdistykset ja otti käyttöön lehdistön sensuurin.
12. maaliskuuta 1967 Indonesian väliaikainen parlamentti nimesi Suharton väliaikaiseksi presidentiksi. 21. maaliskuuta 1968 hänet äänestettiin virallisesti ensimmäiselle viisivuotiskaudella. Hän asetti suoraan viidenneksen parlamentin edustajista. Golkar-puolueesta tuli suosikkipuolue, ja ainoa sallittu puolue hallituksen virkamiehille.
Armeijan rahoitusta lisättiin ja perustettiin kaksi tiedustelujärjestöä turvallisuuden ja järjestyksen palautuksen operatiivinen komento (KOPKAMTIB) ja valtion tiedustelun koordinointihallinto (BAKIN). Hän järjesti myös logistiikkaviraston (BULOG) ruoka-avun jakamiseksi nälänhätää kärsivässä maassa. Uudet virastot kuuluivat armeijan komentoketjun alle, joka sai tehtävän paitsi puolustusvoimina, myös siviilihallinnossa. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksi miljoonaa teloitettiin kommunistipuolueen joukkopuhdistuksissa ja 200 000 vangittiin epäiltynä kaappauksesta. Kommunistit, kommunisteiksi epäillyt ja valtion viholliset tuomittiin kuolemaan. Joitain teloituksia tehtiin vielä 1990.
Kansainvälisesti Suharto katkaisi diplomaattiset suhteet Kiinan kansantasavaltaan ja ulkoministeri Adam Malik lähetettiin parantamaan suhteita Yhdysvaltoihin, YK:hon ja Malesiaan. Indonesiasta tuli yksi ASEANin perustajajäsenistä.
Talouspoliittisesti Suharto luotti Yhdysvalloissa koulunsa käyneisiin taloustieteilijöihin, jotka saivat nimen "Berkeleyn mafia."[2] Sukarnon teollistamissuunnitelmat, joita hän kutsui nimellä sosialismia à la Indonesia hylättiin. Indonesiasta piti tulla keskus ulkomaisille investoinneille. Luonnonvarat myytiin ulkomaisille yrityksille niiden hyödyntämisen tehostamiseksi, työvoimalait säädettiin sopiviksi kansainvälisille yrityksille ja rahoitusta haettiin Maailmanpankista, länsipankeista ja ystävällismielisiltä hallituksilta. Suharton valtakaudella Indonesia koki merkittävää taloudellista kasvua, joka vähensi köyhyyttä. Tosin osa saavutuksista mitätöityi Aasian talouskriisiin 1997, jossa talous supistui 14 %[2].
Kautta valtakautensa Suharto jatkoi edeltäjänsä maan yhtenäistämiseen pyrkivää politiikkaa. Hän suhtautui aggressiivisesti separatismiin ja aluevaateisiin. Vuonna 1969 Suharto päätti päättää pitkään jatkuneen riidan viimeisen Alankomaiden siirtomaan, Länsi-Uusi-Guinean asemasta. Yhdysvaltain ja YK:n avulla järjestettiin äänestys alueen asemasta. Vaalit pidettiin heinä–elokuussa 1969, jolloin kaikki 1022 äänestänyttä heimopäällikköä päättivät yksimielisesti liittyä Indonesiaan, mikä herätti epäilyjä äänestyksen rehellisyydestä[3]. Kun Portugali vetäytyi 1975 siirtomaastaan Itä-Timorista, ja FRETILIN-liike otti vallan, Indonesian armeija miehitti maan, jonka jälkeen sen nukkehallitus pyysi liittymistä Indonesiaan. 15. heinäkuuta 1976 Itä-Timorista tuli Indonesian maakunta Timor Timur vuoteen 1999 asti, jolloin se siirrettiin YK:lle. Noin kolmannes maan väestöstä tapettiin. Vuonna 1976 Acehin provinssissa perustettiin Vapaa-Aceh-liike, joka vaati itsenäisyyttä. Armeija kukisti kapinan nopeasti ja maakunta pidettiin poikkeustilassa ja julistettiin "sotilasoperaatioalueeksi." Sukarnon aikana aloitettua kiinalaisvähemmistön sortoa jatkettiin. Kiinan kielen käyttö kiellettiin useimmissa painotuotteissa ja monet kiinalaisjärjestöt lakkautettiin kommunistisympatioista syytettynä.
Yhdysvallat piti Indonesiaa kylmän sodan aikana liittolaisenaan, jopa Itä-Timorin valtauksen 1975 jälkeen. Indonesia oli myös väkilukunsa ja luonnonvarojensa vuoksi suosittu kauppakumppani. Aseiden vienti Yhdysvalloista lopetettiin vasta 1993 Bill Clintonin presidenttikaudella.
Toisinajattelua muokkaa
Vuonna 1970 Suharto kielsi opiskelijaprotestit, joissa vastustettiin korruptiota. Tutkimuskomissio havaitsi korruption yleiseksi, mutta se lopetettiin. Maata hallittiin sotilasvallalla ja mediakontrollilla. Suharton sukulaiset saivat edullisia kauppoja monopoleja. Eri ryhmät käännettiin toisiaan vastaan, aluksi hallitus suosi nationalisteja ja lopuksi islamilaisia ääriryhmiä.
Pitääkseen yllä vaikutelmaa demokratiasta, Suharto valittiin vuonna 1973 uudelle viisivuotiskaudelle. Sama tapahtui 1978, 1983, 1988, 1993 ja 1998. Vaaliuudistuksissa vain kolmen puolueen sallittiin osallistua vaaleihin.
5. toukokuuta 1980 entisten sotilaiden, akateemikkojen ja opiskelijoiden 50:n ryhmä (Petisi 50) vaati lisää poliittisia vapauksia. Media ei uutisoinut asiaa ja hallitus asetti rajoituksia allekirjoittaneilla. Kun ryhmä syytti 1984 Suhartoa yksipuoluejärjestelmän luomisesta, sen johtajat vangittiin.
Kun kylmä sota päättyi 1990-luvulla, ja kommunismin uhka väistyi, Suharton toimia alettiin seurata tarkemmin. Vuoden 1991 itätimorilaisten verilöyly Dilin hautausmaalla kiinnitti huomion Suharton hallintoon ja Itä-Timorin asemaan. Vuonna 1992 Yhdysvaltain kongressi asetti rajoituksia asekaupalle Indonesiaan, presidentti George H. W. Bushin vastalauseesta huolimatta. Vuonna 1993 YK:n ihmisoikeuskomissio ilmaisi syvää huolestumista maan ihmisoikeustilanteesta Itä-Timorissa.
Suharton vallan loppu muokkaa
Vuonna 1996 Suharto erotti Sukarnon tyttären Megawati Sukarnoputrin Indonesian demokraattisen puolueen, yhden kolmesta sallitusta puolueesta, johtajuudesta. Kesäkuussa hänen kannattajansa miehittivät puolueen päämajan. Kun turvallisuusjoukot pidättivät heidät, Jakartassa puhkesi levottomuuksia.
Vuonna 1997 maailmanpankin mukaan 20–30 % maan kehitysapubudjetista oli kavallettu vuosien aikana. Aasian talouskriisi ei kohdellut hyvin Suharton hallintoa, ja kun hänen oli pakko anoa lainaa, IMF otti maan tarkempaan tarkasteluun.
Huolimatta vaatimuksista luopua vallasta, parlamentti valitsi hänet uudelleen seitsemännen kerran maaliskuussa 1998. Useiden mielenosoituksien ja poliittisen ja armeijan painostuksen jälkeen hänet pakotettiin eroamaan 21. toukokuuta 1998. Hänen seuraajansa oli hänen varapresidenttinsä Jusuf Habibie.
Eläkkeellä muokkaa
Toukokuussa 1999 Time Asia raportoi Suharton perheellä olevan 15 miljardin dollarin varat käteisenä, osakkeina, yhtiöissä, kiinteistöinä, jalokivinä ja taiteena. Yhdeksän miljardia on talletettu itävaltalaiseen pankkiin. Perhe omistaa 36 000 km² maata Indonesiassa, 100 000 m² toimistotilaa Jakartassa ja jopa 40 % maasta Itä-Timorista. Suharton 32-vuotisen hallinnon aikana perheen kautta on kulkenut jopa 73 miljardia dollaria.
Suharto asetettiin 29. toukokuuta 2000 kotiarestiin ja hänen hallintonsa korruptiota alettiin tutkia. Heinäkuussa häntä vastaan nostettiin syyte 571 miljoonan dollarin kavalluksesta. Syyskuussa kuitenkin ilmoitettiin, ettei Suharton terveydentila kestä oikeudenkäyntiä. Vuonna 2006 syytteet hylättiin lopullisesti Suharton huonon terveydentilan vuoksi.[4]
Valtio päätti syyttää hänen poikaansa Hutomo Mandala Putraa, joka tunnetaan yleisemmin Tommy Suhartona. Hänet tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen hänet syyskuussa 2000 tuominneen tuomarin murhan järjestämisestä. Tommy Suharto sanoo olevansa syytön mutta ei hakenut tuomion oikaisua. Suharton velipuoli Probosutedjo tuomittiin 2003 yli 10 miljoonan US-dollarin kavaltamisesta Indonesian valtiolta. Hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen, mikä alennettiin myöhemmin puoleen. Myöhemmin paljastui tuomareiden lahjonta, mikä johti tuomion palauttamiseen.
Pitkälle yli 80-vuotiaan Suharton terveydentila oli hyvin heikko. Toukokuussa 2005 hänet vietiin sairaalaan sisäisen verenvuodon vuoksi. 4. toukokuuta 2006 hän joutui kuukaudeksi sairaalaan ja leikattiin kolmeen kertaan.[5][6]
Indonesian korkein oikeus määräsi 30. elokuuta 2007 Time-aikakauslehden maksamaan 106 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria vahingonkorvauksia Suhartolle koskien lehden julkaisua vuonna 1999, jossa Suhartoa syytettiin omaisuuden keräämisestä petollisesti. [7] Hänen terveydentilansa romahti vuoden 2008 alussa. Hän joutui sairaalahoitoon alhaisen verenpaineen ja anemian vuoksi. Tammikuun 27. päivän aamuna Suharto vaipui koomaan, josta hän ei enää herännyt. Hänellä oli useiden sisäelinten vakavaa vajaatoimintaa ja hänen aivonsa olivat vaurioituneet kahdesta infarktista. [8]. Suharton tila oli kriittinen ja hänen omaisensa olivat antaneet luvan hengityskoneen sammuttamiselle.
Lähteet muokkaa
- ↑ "Suharto tops corruption rankings", BBC News, 25.3.2004. Luettu 25.9.2009.
- ↑ a b Four men who changed Indonesia Far Eastern Economic Review. Arkistoitu 28.10.2007. Viitattu 06.07.2007.
- ↑ Indonesia's 1969 Takeover of West Papua Not by "Free Choice" National Security Archive. Viitattu 06.07.2007.
- ↑ Suharto corruption case dropped
- ↑ Suharto condition 'deteriorating'
- ↑ Suharto released from the hospital. Web Archive (Msn.com).
- ↑ Time ordered to pay Suharto $106m. BBC 10.9.2007. Viitattu 22.5.2022.
- ↑ Indonesian Suharto on kuollut yle.fi. Arkistoitu 29.4.2014. Viitattu 27.1.2008.
Aiheesta muualla muokkaa
Sukarno (1945–1967) | Suharto (1967–1998) | Jusuf Habibie (1998–1999) | Abdurrahman Wahid (1999–2001) | Megawati Sukarnoputri (2001–2004) | Susilo Bambang Yudhoyono (2004–2014) | Joko Widodo (2014–)