Subminolainen ja submykeneläinen kausi

Subminolainen kausi (aliminolainen kausi) ja submykeneläinen kausi (alimykeneläinen kausi) ovat pronssikautisen Kreikan korkeakulttuurien minolaisen ja mykeneläisen kulttuurin romahdusta välittömästi seuranneen ajanjakson nimityksiä. Kaudet kestivät noin vuodet 1100–1050/1000 eaa. Ne ovat Kreikan varhaisen rautakauden ja niin kutsuttujen ”pimeiden vuosisatojen” ensimmäisiä vuosikymmeniä. Termejä käytetään ennen kaikkea arkeologiassa ajan keramiikasta puhuttaessa.[1][2]

Submykeneläisen kauden astia Skýrokselta, 1000-luku eaa. Kykladisen taiteen museo, Ateena.

Subminolaisella ja submykeneläisellä kaudella osa varhaisemmasta asutuksesta säilyi samoilla paikoilla tai uusissa, turvallisemmissa paikoissa, mutta aikaisempaa pienemmässä mittakaavassa. Talous ja kulttuuri taantuivat. Keramiikka poikkesi aikaisemmasta sekä astioiden muodoissa että koristelussa sen verran, että voidaan puhua uudesta, erillisestä kaudesta. Se perustui vanhaan perintöön, mutta sai myös uusia vaikutteita. Subminolaista ja submykeneläistä kautta seurasi protogeometrinen kausi, ja kaudet voidaan nähdä keramiikassa siirtymävaiheena kohti tätä kautta. Siksi kausia ei ole aiemmin aina erotettu erilliseksi minolaisen ja mykeneläisen kulttuurin viimeisistä kausista tai protogeometrisesta kaudesta.[1][2][3]

Historia muokkaa

Subminolaiselle ja submykeneläiselle kaudelle ja niitä ympäröineille kausille on kehitetty seuraavanlainen ajoituskehikko. Vertailun vuoksi on esitetty myös Kyproksen vastaavan ajan kaudet.[1] Ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä, ja vaihtelevat eri lähteissä. Kirjainlyhenteitä käytetään englanninkielisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa.

Ajoitus
(noin)
Kausi Kreetalla Kausi Manner-Kreikassa Kausi Kyproksella
1200–1100 eaa. LM IIIC Myöhäisminolainen IIIC LH IIIC
SM
Myöhäishelladinen IIIC (loppuvaihe) ja
submykeneläinen
LC IIIC Myöhäiskyprioottinen IIIC
1100–1050 eaa. SM I
SM II
Subminolainen I
Subminolainen II
1050–1000 eaa. PG Protogeometrinen CG I
 
Kyprogeometrinen I
(sekä paikalliset pimeiden vuosisatojen tyylit)
1000–900 eaa. PG Protogeometrinen

Subminolainen kausi muokkaa

Kreetalla minolaista kautta seurannut subminolainen kausi käsittää noin vuodet 1100–1000 eaa. Se voidaan jakaa kahteen osaan, subminolainen kausi I, joka seurasi edeltänyttä myöhäisminolaisen kauden viimeistä vaihetta (LM IIIC) ja vastaa ajoitukseltaan myöhäishelladisen kauden loppuvaihetta ja submykeneläisen kauden alkua; sekä subminolainen kausi II, joka vastaa ajoitukseltaan submykeneläisen kauden loppua ja Manner-Kreikan protogeometrisen kauden alkua. Kausi voidaan tunnistaa keramiikassa eri puolilla Kreetaa. Merkittäviä löytöpaikkoja ovat muun muassa Knossos, Faistos, Sybrita (nyk. Kefála), Kommós ja Karfí.[1][2]

Kauden aikana suuri joukko minolaisia pakeni oletettua doorilaisvalloitusta Kyprokselle. Muun muassa vuoristoon rakennettu Karfí säilyi viimeisten minolaisten eli eteokreettien asutuksena. Kauden päättyessä Karfín asutus hylättiin vähitellen, ja sen asukkaat muuttivat takaisin alavimmille maille.[1][4]

Submykeneläinen kausi muokkaa

Manner-Kreikassa, pääosin Attikassa ja Argoliin alueella, mykeneläistä kautta seurannut submykeneläinen kausi käsittää noin vuodet 1100–1050 eaa. Se voidaan ainakin paikallisesti erottaa keramiikassa omaksi kaudekseen sitä edeltäneestä myöhäishelladisen kauden viimeisestä vaiheesta (LH IIIC -kausi). Kausi ei kuitenkaan ole yhtä selkeä kuin subminolainen, ja myös termin poistamista käytöstä on ehdotettu.[1][2] Aikakauden keramiikka oli aikaisempaa kautta yksinkertaisempaa. Toisaalta metallien työstämisessä tapahtui kehitystä, ja rauta otettiin käyttöön, mahdollisesti Kyprokselta tulleiden esikuvien mukaan.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Poynter, Marion L.: Subminoan Crete: the first post Minoan period: a gazetteer and survey of sites and finds in Crete ca. 1100-1000 B.C.. Department of Classical Studies, The University of Melbourne, 1987. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d D'Agata, Anna Lucia: Subminoan: A neglected phase of the Cretan pottery sequence Academia.edu. Viitattu 16.1.2017.
  3. a b Sub-Mycenaean Period and the Early Iron Age The Ancient Greek World. The University of Pennsylvania Museum of Archaeology and Anthropology. Viitattu 16.1.2017.
  4. Willetts, R. F.: Ancient Crete: From Early Times Until the Roman Occupation, s. 27. Routledge, 2013. ISBN 1134528388. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa