Stig Gunnar Gustavson (s. 17. kesäkuuta 1945 Tukholma, Ruotsi)[1] on suomalainen vuorineuvos, diplomi-insinööri ja talouselämän vaikuttaja. Gustavson tunnetaan keskeisestä asemastaan nosturiyhtiö Konecranesin perustamisessa. Hän toimi KCI Konecranes Internationalin (myöh. Konecranes) ensimmäisenä toimitusjohtajana 1994–2005 ja tämän jälkeen vielä yhtiön hallituksen puheenjohtajana 2005–2016. Gustavson on toiminut urallaan paljon ruotsalaisten pääomasijoittajien kanssa, minkä vuoksi häntä onkin luonnehdittu ”ruotsalaisen rahan luottomieheksi”.[2][3][4]

Elämä ja ura muokkaa

Stig Gustavson syntyi suomalaiseen perheeseen Tukholmassa, mutta muutti jo kuukauden ikäisenä Helsinkiin. Gustavson harrasti aktiivisesti partiotoimintaa ja politiikkaa ja liittyi Ruotsalaisen kansanpuolueen jäseneksi, mutta poliitikon uran sijaan hän seurasi isänsä Gunnar Gustavsonin perässä tekniselle alalle.[4] Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1971. Opiskeluaikanaan Gustavson osallistui aktiivisesti ylioppilaskunnan hallituksen toimintaan vastaten talousasioista.

Uransa Gustavson aloitti Wärtsilän tehtaanjohtajana Nuutajärven lasitehtaassa ja Järvenpään emalitehtaassa 1970–1976, mistä hän siirtyi Raha-automaattiyhdistykseen ja Sponsor Oy:öön. Toimitusjohtajan ura alkoi ruotsalaisessa Bruun System Ab:ssä 1979. Forrex Oy:n toimitusjohtajasta hän siirtyi 1982 Koneen Roxon-yksikön johtajaksi.[4]

Konecranes muokkaa

Vuonna 1988 Gustavson nimitettiin samana vuonna perustetun itsenäisen Kone Cranes -liiketoiminta-alueen johtoon. Alkuajat oltiin noususuhdanteen huipulla, mutta Neuvostoliiton-kaupan tyrehdyttyä ja laman iskettyä Gustavson aloitti mittavan rakenneuudistusohjelman, jossa tuotantolaitosten määrä putosi 19:stä neljään.[4] Kone kuitenkin halusi luopua nosturiyksiköstään ja oli jo myymässä sen, kunnes Gustavson esitteli yhtiölle vaihtoehtoisen suunnitelman. Hän oli kerännyt ruotsalaisen pääomasijoittajan Industri Kapitalin avulla tarvittavan pääoman yksikön ostoon, joka toteutui vuonna 1994. Yhteyden Industri Kapitaliin Gustavson oli saanut Mandatumin Björn Wahlroosin kautta.[5]

Kone päätyi myymään nosturiyksikkönsä Industri Kapitalille ja Gustavsonin johtamalle noin 60 hengen sijoittajaryhmälle, jolloin syntyi KCI Konecranes International Oy. Gustavsonista tuli uuden yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja. Muutamaa vuotta myöhemmin KCI Konecranes listautui Helsingin pörssiin.[4][5] Gustavson menestyi KCI Konecranesin toimitusjohtajana yhtiön kohotessa maailman johtavien nostolaitteiden ja kunnossapitopalveluiden toimittajien joukkoon. Täyttäessään 60 vuotta 2005 Gustavson siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi, uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Pekka Lundmark.[4]

Konecranesin hallituksen puheenjohtajan paikasta Gustavson luopui keväällä 2016 ikäänsä vedoten. Seuraavan vuoden keväällä hän kertoi myös luopuvansa paikastaan yhtiön hallituksessa sen toimikauden loppuessa.[6]

Luottamustehtäviä, kunnianosoituksia muokkaa

Gustavson on toiminut myös Arcada-säätiössä (Stiftelsen Arcada) sekä Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland -säätiön puheenjohtajana.[4] Muihin Gustavsonin luottamustehtäviin yritysmaailmassa Konecranesin lisäksi ovat lukeutuneet muun muassa Teknologiateollisuuden, Cramon ja Ahlström Capitalin hallitusten puheenjohtajuus. Gustavsonilla on myös säilynyt läheinen suhde Industri Kapitaliin, jonka kaikkien rahastojen hallituksissa hän istuu.[5][7]

Suomen Liikemies-Yhdistys valitsi Gustavsonin vuoden liikemieheksi 2001.[4] Gustavson on toiminut aktiivisesti tekniikan aloille rahaa jakavien säätiöiden yhteistyön kehittämisessä. Hän on myös Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston kunniatohtori.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 131. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Laitinen, Pentti: Ruotsalaisen rahan luottomies: Stig Gustavson 60 vuotta hs.fi. 17.6.2005. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.10.2019.
  3. Stig Gunnar Gustavson, verotiedot hs.fi. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 1.6.2012. Viitattu 27.4.2012 [vanhentunut linkki].
  4. a b c d e f g h Skippari, Mika: Vuorineuvos Stig Gustavson (1945–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 17.4.2012
  5. a b c d Salin, Markus: Stig Gustavson soitti nuorena tuubaa ja hoiti teekkareiden rahastoa, kunnes Konecranes vei mukanaan: ”Pidän itseäni teollisuusmiehenä” Arvopaperi. 14.7.2019. Viitattu 6.10.2019.
  6. af Heurlin, Alex: Stig Gustavson jää pois Konecranesin hallituksesta Kauppalehti. 31.1.2017. Viitattu 18.10.2018.
  7. Avainhenkilöt: Stig Gustavson dif.fi. Directors' Institute Finland. Arkistoitu 6.10.2019. Viitattu 6.10.2019.

Aiheesta muualla muokkaa