Steve Lawrence

yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä

Sidney Liebowitz, taiteilijanimeltään Steve Lawrence (8. heinäkuuta 1935 New York, Yhdysvallat7. maaliskuuta 2024 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat[1]) oli yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä. Hän esiintyi ja levytti vaimonsa Eydie Gormén kanssa 1950-luvulta lähtien. Duo teki läpimurtonsa Steve Allenin Tonight Show’ssa.

Steve Lawrence vuonna 1999.

Lawrence syntyi juutalaiseen perheeseen New Yorkin Brooklynissä. Hän meni naimisiin Gormén kanssa 29. joulukuuta 1957 ja sai puolisonsa kanssa tähden Hollywood Walk of Famella. Myös Songwriters Hall of Fame on palkinnut heidät.

Lawrence ja Gormé olivat huipussaan 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla, mutta he esiintyivät yhdessä vuoteen 2009 asti.[1] He saivat Grammy-palkinnon vuonna 1960 julkaistun We Got Us -albumin nimikkokappaleesta. Emmy-palkinto heille myönnettiin NBC:n erikoisohjelmasta Steve & Eydie Celebrate Irving Berlin. Lawrence teki myös soolouraa ja oli 1963 Billboard Hot 100 -listan kärjessä singlellä ”Go Away Little Girl”. Hän myös näytteli ja sai Tony-ehdokkuuden Broadway-musikaalista What Makes Sammy Run?.[2]

Lawrence ja Gormé saivat kaksi poikaa, joista toinen kuoli sydänvikansa seurauksena 23-vuotiaana.[2] Gormé kuoli vuonna 2013. Lawrencen ura päättyi 2019 Alzheimerin tautiin, ja hän kuoli maaliskuussa 2024 sen aiheuttamiin komplikaatioihin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Chris Willman: Steve Lawrence, Singer and Actor Who Found His Greatest Fame as Half of Steve and Eydie, Dies at 88 Variety. 7.3.2024. Variety Media, LLC. Viitattu 7.3.2024. (englanniksi)
  2. a b Chris Koseluk: Steve Lawrence, Grammy-Winning Pop Stylist and Actor, Dies at 88 The Hollywood Reporter. 7.3.2024. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 7.3.2024. (englanniksi)
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.