Steve Chiasson
Steve Chiasson (14. huhtikuuta 1967 Barrie, Ontario, Kanada – 3. toukokuuta 1999 Raleigh, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen jääkiekkoilija, joka edusti NHL-urallaan Detroit Red Wingsia, Calgary Flamesia, Hartford Whalersia ja Carolina Hurricanesia. Steve Chiasson kuoli auto-onnettomuudessa 3. toukokuuta 1999.[1]
| Steve Chiasson | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. huhtikuuta 1967 Barrie, Ontario, Kanada |
| Kuollut | 3. toukokuuta 1999 (32 vuotta) Raleigh, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Kanada |
| Jääkiekkoilija | |
| Pelipaikka | puolustaja |
| Maila | vasen |
| Pituus | 185 cm |
| Paino | 93 kg |
| Pelaajaura | |
| Pääsarjaura | 1986–1999 |
| Seurat |
Detroit Red Wings (NHL) Adirondack Red Wings (AHL) Calgary Flames (NHL) Hartford Whalers (NHL) Carolina Hurricanes (NHL) |
| NHL-varaus |
50. varaus, 1985 Detroit Red Wings |
Jääkiekkoura muokkaa
Ennen NHL-uraansa Steve Chiasson pelasi kolme kautta juniorikiekkoa Kanadan Ontario Hockey Leaguessa Guelph Stormin joukkueessa. Detroit Red Wings varasi hänet vuoden 1985 varaustilaisuuden kolmannella kierroksella, varausnumerolla 50. Kolmen OHL-kauden jälkeen Chiasson siirtyi pelaamaan suoraan Detroit Red Wingsin NHL-joukkueeseen kaudelle 1986–1987. Vuodenvaihteessa hänet myös valittiin edustamaan Kanadaa alle 20-vuotiaiden MM-turnaukseen.
Kauden 1987–1988 Chiasson vietti puoliksi NHL:ssa ja puoliksi AHL:n Adirondack Red Wingsin farmijoukkueessa. Nämä pelit olivat uran ainoat AHL:ssa. Kaudesta 1988–1989 eteenpäin Chiasson pelasi kuusi täyttä kautta Detroitissa ja toimi viimeisellä kaudellaan myös joukkueen varakapteenina.
Kauden 1994 jälkeen Detroit kauppasi Chiassonin Calgaryyn vaihdossa maalivahti Mike Vernoniin. Calgaryssa hän pelasi kaksi ja puoli kautta ennen kuin hänet kaupattiin kesken kauden 1996–1997 edelleen Hartfordiin. Kaupassa Hartford sai Chiassonin lisäksi ehdollisen varausvuoron ja luovutti puolestaan Calgaryyn vuoden 1997 2. kierroksen vuoronsa, vuoden 1998 3. kierroksen vuoronsa sekä pelaajat Glen Featherstonen ja Hnat Domenichellin. Hartfordissa Chiasson ehti pelaamaan vain kyseisen kauden loppuun sillä seuraavaksi kaudeksi organisaatio muutti Hartfordista Pohjois-Carolinan Raleighiin.
Carolinassa Chiasson pelasi täyden kauden 1997–1998, mutta seuraavan kauden pilasivat loukkantumiset. Viimeiseksi jääneen kauden 1998–1999 runkosarjassa hän pelasi vain 28 ottelua, mutta palasi kevään pudotuspeleihin.
Onnettomuus muokkaa
Toukokuun kolmantena 1999 Carolinan pudottua pudotuspeleistä heti ensimmäisellä kierroksella Boston Bruinsia vastaan Chiasson lähti joukkuetoverinsa Gary Robertsin luota kauden päätösjuhlista kohti kotiaan. Joukkuetoveri Kevin Dineenin kertoman mukaan Chiasson kieltäytyi kyydistä tai tilaamasta taksia sen sijaan, että olisi itse ajanut. Kotimatkalla hän suistui tieltä ja kuoli onnettomuudessa saamiinsa vammoihin sinkouduttuaan ulos autostaan. Onnettomuustutkinnassa selvisi, että Chiassonin veren alkoholimäärä oli 2,7 promillea eli yli kolminkertainen osavaltiossa sallittuun 0,8 promilleen nähden. Hän oli myös ajanut huomattavaa ylinopeutta eikä ollut käyttänyt turvavyötä.[2]
Muuta mainittavaa muokkaa
- Chiassonin kuoleman jälkeen Carolina Hurricanes ryhtyi jakamaan hänen mukaansa nimettyä kunniapalkintoa pelaajalle, joka ”parhaiten edustaa päättäväisyyttä ja omistautuneisuutta joukkueelle”
- Chiassonin kuoleman jälkeen kukaan ei ole pelannut Hurricanesin joukkueessa numerolla 3, vaikka pelinumeroa ei olekaan virallisesti ”jäädytetty”.
Lähteet muokkaa
- ↑ Steve Chiasson Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Jacobs, Jeff: Chiasson's Death A Sobering Reminder Hartford Courant. 12.5.1999. Arkistoitu 3.10.2013. Viitattu 24.6.2013. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Steve Chiasson The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Pelletier, Joe: Steve Chiasson Hartford Whalers Legends. 13.1.2011. (englanniksi)