Steve ’n’ Seagulls

suomalainen country-yhtye

Steve ’n’ Seagulls on suomalainen country-yhtye Jyväskylästä. Se esittää bluegrass-versioita tunnetuista hard rock- ja metallikappaleista.[1] Sen jäsenet ovat lähtöisin Hankasalmelta, Vetelistä, Säynätsalosta ja Iisalmesta.[2][3][4][5][6] Coverbiisien lisäksi yhtye on ruvennut tekemään myös omia biisejä[7].

Steve ’n’ Seagulls vuonna 2017 – Hiltunen (vas.), Remmel, Puikkonen, Pukki, Herman

Historia muokkaa

Steve'n' Seagulls perustettiin vuonna 2010 Jyväskylässä, jonne yhtyeen jäsenet olivat muuttaneet opiskelemaan.[8] Yhtye tuli tunnetuksi kesällä 2014 YouTubessa julkaisemillaan videoilla.[1][2] Erityisen suosittu oli yhtyeen versio AC/DC:nThunderstruck”-kappaleesta, jota oli marraskuuhun 2018 mennessä katsottu yli 73 miljoonaa kertaa.[9]

Steve 'n' Seagullsin esikoisalbumi Farm Machine ilmestyi Spinefarm Recordsin kautta 8. toukokuuta 2015.[10] Vuoden 2015 aikana yhtye esiintyi kotimaansa lisäksi muun muassa Englannissa ja Yhdysvalloissa sekä Ruotsin Sweden Rock- ja Saksan Wacken Open Air -festivaaleilla.[10][11] Farm Machine sijoittui ensimmäisellä listaviikollaan kolmanneksi Yhdysvalloissa Billboard Bluegrass -albumilistalla.[12]

Yhtye nousi listaykköseksi Billboardin Bluegrass-listalla Yhdysvalloissa 21. syyskuuta 2016. Listaykköseksi nousseella levyllä Brothers in Farms on versiot muun muassa Iron Maidenin kappaleesta ”Aces High”, Guns 'n' Rosesin kappaleesta ”November Rain” ja Metallican kappaleesta ”Sad but True”.[13]

Yhtye julkaisi marraskuussa 2018 ensimmäisen oman kappaleen ja musikkivideon nimeltään "Ghost Town".

Keväällä 2021 Steve'n'Seagulls esitti YouTube-kanavallaan kuusiosaisen minisarjan "Seagulls' Nest", jossa bändin jäsenet musisoivat itse rakentamassaan puumajassa. Sarjan jokaisessa jaksossa vierailee myös suomalainen tunnettu hevimuusikko, joka esiintyy bändin kanssa, kertoo musiikkiurastaan ja suorittaa leikkimielisiä aktiviteetteja.[14]

Yhtye on edustanut ja juhlistanut keskisuomalaisuutta monissa yhteyksissä. Talvella 2021 se vieraili Putouksessa tikkakoskelaisen sketsihahmo Auto-Sepon rinnalla peitenimellä "Tikkakosken tukityöllistetyt".[15] Joulukuussa 2022 Steve'n'Seagulls esiintyi Pojun ja Portion Boysin kanssa jyväskyläläisen ralliautoilijakaksikon Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen maailmanmestaruusjuhlissa Jyväskylän Paviljongissa.[16] Monet yhtyeen videoista on kuvattu haitaristi Hiltusen synnyinseuduilla Hankasalmella.[17] Yhtye on myös osallistunut Hankasalmen kunnan 150-vuotista historiaa juhlistavan musiikkivideon kuvaamiseen kesällä 2022.[17]

Jäsenet muokkaa

[18]

Entiset jäsenet muokkaa

  • Puikkonen (Simo Heikkinen)[19] – rummut, lyömäsoittimet, laulu (vuoteen 2019 asti)[19][22]
  • Pukki (Leevi Pukki)[19] – kontrabasso, laulu (vuoteen 2019 asti)[19][23]

Julkaisut muokkaa

Albumit

Singlet

  • ”The Trooper” (2014)
  • ”Holy Diver” (2014)
  • ”Thunderstruck” (2014)
  • ”You Shook Me All Night Long” (2015)
  • ”Seek And Destroy” (2015)
  • ”Run To The Hills” (2015)
  • ”Nothing Else Matters” (2015)
  • ”Black Dog” (2016)
  • ”Aces High” (2016)
  • ”November Rain” (2016)
  • ”Self Esteem” (2016)
  • ”It's A Long Way To The Top (If You Wanna Rock'n'Roll) (2017)
  • ”You Could Be Mine” (2017)
  • "Sad But True" (2017)
  • "Antisocial" (2017)
  • "Born To Be Wild" (2017)
  • "Panama" (2018)
  • "Gimme All Your Lovin" (2018)
  • "I'm Broken" (2018)
  • "I Was Made For Loving You" (2018)
  • "Ghost Town" (2018)
  • "Carry On Wayward Son" (2020)
  • "Sweet Maria" (2020)
  • "Still Loving You" (2022)
  • "The Signals From The Past" (2024)

Lähteet muokkaa

  1. a b Bowar, Chad: Viral Sensations Steve ’N’ Seagulls to Unleash Debut Album ’Farm Machine’ in May Loudwire. 17.3.2015. Townsquare Media. Viitattu 8.5.2015. (englanniksi)
  2. a b Tommola, Mika: Steve ’n’Seagulls, seuraava suomalainen Amerikan-ihme? MTV.fi. 24.8.2014. MTV. Viitattu 14.12.2023.
  3. Yhtye ei ole kotoisin Laukaan Hohon kylästä, Lähde: Suur-Jyväskylän Lehti 26.10.2016, sivu 30.
  4. Silvast, Jaakko: Rumpalipoika Säynätsalon Lehtisaaresta. Suur-Jyväskylän Lehti, 13.12.2023, s. 13.
  5. By Iisalmi -tunnustus web.archive.org. 2.5.2021. Arkistoitu 2.5.2021. Viitattu 24.2.2023.
  6. Tikkanen, Tarja: Janne Tuovinen lähti Iisalmesta maailmalle ja on nyt jazzin huippunimi – tulossa ensimmäinen keikka entisessä kotikaupungissa Iisalmen Sanomat. 28.3.2019. Viitattu 14.12.2023.
  7. Piristystä marraskuun synkkyyteen – arvostelussa Steve ’n’ Seagullsin ”Another Miracle” kaaoszine.fi. 25.11.2020. Viitattu 22.2.2024.
  8. Interview with Steve ’n’ Seagulls Echo. 20.2.2020. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
  9. Thunderstruck by Steve’n’Seagulls (LIVE) YouTube. 31.7.2014. Steve ’n’ Seagulls. Viitattu 4.12.2018. (englanniksi)
  10. a b Jyväjemmarit Steve’n’Seagulls koukkaa Lapin kautta jättifestivaaleille Väylän Pyörre. 21.3.2015. Viitattu 8.5.2015.
  11. Rajala, Eeva: Steve ’n’ Seagulls keikalle Yhdysvaltoihin – kokonainen kiertue suunnitteilla Radio City. 28.4.2015. SBS Discovery Media. Viitattu 8.5.2015.
  12. Top Bluegrass Albums 26.5.2015. Billboard. Viitattu 26.5.2015..
  13. Steven 'n' Seagulls listaykköseksi Amerikassa – kiertue alkaa perjantaina yle.fi. Viitattu 21.9.2016.
  14. a b c d e f Taavitsainen, Iikka: Kun korona vei keikat, Steve ’n’ Seagulls -yhtye rakensi oman puumajan, josta alkaa torstaina uusi YouTube-sarja – mukana muun muassa Timo Kotipelto ja Noora Louhimo Karkkilan Tienoo. 8.4.2021. Keskisuomalainen. Viitattu 14.12.2023.
  15. Rahkonen, Sami: Upseerin tokaisu Alkosta teki Auto-Seposta tikkakoskelaisen Suur-Jyväskylän Lehti. 12.2.2021. Viitattu 14.12.2023.
  16. Elomaa, Outi: Steve’n’Seagulls, Portion Boys ja Poju juhlivat Kallen, Jonnen ja juhlakansan kanssa Suur-Jyväskylän Lehti. 1.12.2022. Viitattu 14.12.2023.
  17. a b Heikkinen, Virpi: Yhteisöllinen musiikkivideo tekeillä Hankasalmella Steve´n Seagullsin kanssa Leader Keski-Suomi. 2.8.2022. Viitattu 14.12.2023.
  18. The Band stevenseagulls.com. Steve ’n’ Seagulls. Arkistoitu 7.12.2022. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  19. a b c d e Hämäläinen, Juho: Jo toinen Steve'n'Seagullsin jäsen jättää bändin – nyt vuorossa rumpali Keskisuomalainen. 15.8.2019. Keskisuomalainen. Viitattu 7.12.2022.
  20. Ladies and Gentlemen! We proudly... Facebook. 22.5.2019. Steve ’n’ Seagulls. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  21. Say Hi to Skubu! Skubu is the new... Facebook. 16.8.2019. Steve ’n’ Seagulls. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  22. A word from Puikkonen: Hi everybody! I... Facebook. 15.8.2019. Steve ’n’ Seagulls. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  23. Ladies and gentlemen, A word from... Facebook. 20.5.2019. Steve ’n’ Seagulls. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa