Stefanie van der Gragt

alankomaalainen jalkapalloilija

Stefanie van der Gragt (s. 16. elokuuta 1992) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Alankomaiden naisten maajoukkueessa lokakuun 2022 puoliväliin mennessä 95 maaottelua ja tehnyt niissä 12 maalia. Ensimmäisen maaottelunsa hän pelasi Sveitsiä vastaan 8. maaliskuuta 2013.[1] Hän voitti Euroopan-mestaruuden 2017.[2] MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti hopeaa ja teki maalin puolivälieräottelussa Italiaa vastaan. Hän pelasi avauskokoonpanossa MM-turnauksen viidessä ottelussa, muun muassa välierässä ja loppuottelussa.[3] EM-kilpailuissa 2022 hän pelasi joukkueensa kaikki neljä ottelua ja teki maalin alkulohko-ottelussa Portugalia vastaan.[4][5]

Stefanie van der Gragt
Mitalit
Maa:  Alankomaat
Naisten jalkapallo
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Ranska 2019 Jalkapallo
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Hollanti 2017 Jalkapallo

Seuratasolla van der Gragt on aiemmin edustanut kotimaassaan AZ Alkmaaria, Telstaria, FC Twenteä ja Ajaxia, Saksassa Bayern Müncheniä kaudella 2016–2017 sekä Espanjassa FC Barcelonaa kausina 2018–2020.[6][7][8] Kesällä 2020 hän palasi Ajaxiin, jossa hän pelasi tällä kertaa kaksi kautta.[8][9][10] Hän siirtyi kesällä italialaisseura Interiin.[10]

Lähteet muokkaa

  1. Nederlands vrouwenelftal: Stefanie van der Gragt onsoranje.nl. Viitattu 25.10.2022. (hollanniksi)
  2. Sun 06 Aug 2017Women's European Championship - Final 6.8.2017. BBC. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  3. Netherlands FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 21.3.2019. Viitattu 16.7.2019. (englanniksi)
  4. Stefanie van der Gragt UEFA. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
  5. Goulding, Georgia: Euro 2022: Netherlands star takes brutal kick to face during brave headed goal Givemesport. 13.7.2022. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
  6. Stefanie van der Gragt ploeggenoot Miedema bij Bayern Voetbal Centraal. 15.6.2016. Viitattu 2.8.2017. (hollanniksi)
  7. Stefanie van der Gragt (Ajax Vrouwen) maakt toptransfer naar FC Barcelona Het Amsterdamsche Voetbal. 4.6.2018. Viitattu 30.4.2019. (hollanniksi)
  8. a b Stefanie van der Gragt Playmakerstats. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
  9. Stefanie van der Gragt van Barcelona terug naar Ajax NH Nieuws. 12.6.2020. Viitattu 11.7.2020. (hollanniksi)
  10. a b Stefanie van der Gragt joins Inter 5.8.2022. FC Internazionale Milano. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.