Stefan Luitz

saksalainen alppihiihtäjä

Stefan Luitz (s. 26. maaliskuuta 1992) on saksalainen alppihiihtäjä.[1]

Mitalit
Maa:  Saksa
Miesten alppihiihto
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Schladming 2013 joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Cortina 2021 joukkuekilpailu

Hän kuului Schladmingin MM-kilpailuissa 2013 Saksan pronssijoukkueeseen joukkuekilpailussa.[2] Sankt Moritzin MM-kilpailuissa 2017 hän oli suurpujottelussa neljästoista. Hän sai joukkuekilpailun MM-pronssia myös Cortina d'Ampezzossa 2021 sekä oli lisäksi suurpujottelussa seitsemäs ja parisuurpujottelussa yhdeksäs.[1]

Alppihiihdon maailmancupissa Luitz kilpaili ensimmäisen kerran Adelbodenissa tammikuussa 2011. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän sai helmikuussa 2012 Crans-Montanan suurpujottelusta, jossa hän sijoittui 29:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon – ja samalla palkintokorokkeelle – hän pääsi ensimmäisen kerran Val d'Isèren suurpujottelussa joulukuussa 2012 oltuaan toinen. Vuotta myöhemmin hän oli vastaavassa kilpailussa kolmas. Joulukuussa 2014 hän sijoittui kolmanneksi Åren suurpujottelussa. Hän oli kolmas myös Garmisch-Partenkirchenin suurpujottelussa tammikuussa 2017. Hän sijoittui joulukuussa 2017 kolmanneksi Beaver Creekin ja toiseksi Val d’Isèren suurpujottelussa.[1] Joulukuussa 2018 hän voitti Beaver Creekin suurpujottelukilpailun, mutta menetti voittonsa myöhemmin käytettyään sääntöjen vastaisesti lisähappea ennen toisen kierroksen laskuaan.[3] Joulukuussa 2019 hän sijoittui toiseksi Alta Badian parisuurpujottelussa.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Stefan Luitz Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Nation team event fis-ski.com. Viitattu 21.2.2013. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Beaver Creekin happihuijari hylättiin, saksalaislaskija menettää maailmancupin voittonsa yle.fi. Viitattu 4.2.2019.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.