Spiro Agnew

yhdysvaltalainen poliitikko

Spiro Theodore Agnew (9. marraskuuta 191817. syyskuuta 1996) oli Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin varapresidenttinä vuosina 1969–1973. Agnew toimi myös 55:ntenä Marylandin kuvernöörinä 19671969. Hän joutui eroamaan varapresidentin tehtävistä hieman ennen presidentti Nixonin eroa veropetoksen vuoksi.

Spiro Agnew
Yhdysvaltain 39. varapresidentti
Presidentti Richard Nixon
Edeltäjä Hubert Humphrey
Seuraaja Gerald Ford
Henkilötiedot
Syntynyt9. marraskuuta 1918
Baltimore, Maryland
Kuollut17. syyskuuta 1996
Berlin, Maryland
Ammatti Asianajaja
Puoliso Judy Agnew
Tiedot
Puolue Republikaanit
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Poliittinen ura muokkaa

Agnew'n poliittinen ura alkoi vuonna 1962, kun hänet 44-vuotiaana valittiin Baltimoren piirikunnan johtajaksi. Demokraattipuolue oli pitänyt piirikunnan johtajan paikkaa hallussaan 1800-luvun lopulta lähtien ja Agnew'sta tuli republikaanien nouseva tähti Marylandin osavaltiossa. Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1966, hänet valittiin äänivyöryllä osavaltion kuvernööriksi. Vuonna 1968 Richard Nixon valitsi hänet varapresidenttiehdokkaakseen tiedusteltuaan aiemmin varapresidenttiehdokkaaksi Kalifornian kuvernööriä Ronald Reagania. Presidentinvaalissa Nixon ja Agnew kukistivat demokraattien presidenttiehdokkaan, Lyndon Johnsonin varapresidenttinä toimineen Hubert Humphreyn ja tämän varapresidenttiehdokkaan Edmund Muskien.[1]

Jo presidentinvaalikampanjan aikana syksyllä 1968 oli selvinnyt, mikä tulisi olemaan Agnew'n rooli vaalien jälkeen. Agnew edusti republikaanipuolueen oikeaa laitaa, ja huolimatta omasta siirtolaistaustastaan hän muun muassa haukkui puolalaisia "polakeiksi", pilkkasi japanilaistaustaisia amerikkalaisia ja halveksi juutalaisia. Agnew otti hyökkäystensä kohteeksi myös median ja syytti toimittajia "vasemmistolaisiksi". Kaksikosta liberaalimpi oli Nixon, joka ajoi kautensa aikana läpi Yhdysvaltain ensimmäisen ympäristönsuojelulain ja lämmitti Yhdysvaltain ja Kiinan suhteita. Syksyllä 1972 Nixon ja Agnew valittiin toiselle kaudelle Yhdysvaltain johdossa.[1]

Nixonin ja Agnew'n vannoessa virkavalansa toistamiseen tammikuussa 1973 Watergate-skandaali oli jo räjähtänyt käsiin. Saman vuoden keväällä kolme Marylandin osavaltion syyttäjää ryhtyi tutkimaan osavaltiossa esiintynyttä korruptiota. Tutkinta oli perustunut aluksi pelkkiin huhuihin ja tutkijat odottivat joutuvansa selvittämään vain paikallistason poliitikkojen toimintaa. Tutkimuksissa ilmeni kuitenkin, että vastineena hankinta- ja rakennussopimuksista Spiro Agnew oli ottanut lahjuksia toimiessaan sekä piirikunnan johtajana, osavaltion kuvernöörinä että lopulta Yhdysvaltain varapresidenttinä. Agnew'ta koskeneet rikosepäilyt tulivat julkisuuteen elokuussa 1973.[1]

Agnew'lla oli suuri määrä tukijoita – muiden muassa laulaja Frank Sinatra oli hänen hyvä ystävänsä –, ja kaikki republikaanipoliitikot kiirehtivät hänen tuekseen. Varapresidentti puolustautui kiihkeästi syytöksiä vastaan, syytti oikeusministeriötä puolueellisuudesta ja julisti tutkintaa johtaneiden syyttäjien olevan demokraatteja. Agnew'n omat asianajajat pyrkivät vetoamaan siihen, ettei istuvaa varapresidenttiä vastaan voi nostaa syytteitä, ja myös he hyökkäsivät mediaa vastaan.[1]

Syksyllä 1973 alkoi näyttää varmalta, että Yhdysvaltain kongressi aloittaisi Watergate-skandaalin vuoksi virkarikostutkinnan presidentti Richard Nixonin toiminnasta ja että Nixon joutuisi eroamaan. Tämä taas olisi merkinnyt Agnew'n nousua uudeksi presidentiksi. Pian myös Nixon alkoi kääntyä varapresidenttiään vastaan, ja miehet riitaantuivat niin pahoin, että Agnew uhkasi siirtää toimistonsa senaatin tiloihin. Nixonin hallituksen oikeusministeri Elliott Richardson pelkäsi perustuslaillista kriisiä siinä tapauksessa, että Nixon joutuisi eroamaan ja hänen tilalleen tulisi Agnew, joka Richardsonin näkemyksen mukaan oli rikollinen.[1]

Richardson aloitti neuvottelut Agnew'n asianajajien kanssa. Agnew itse kieltäytyi eroamasta, mikäli oikeusministeriö ei lupaisi, ettei hän joutuisi vankilaan. Oikeusministeriö puolestaan uhkasi vankilalla, ellei Agnew eroaisi. Lopulta osapuolet pääsivät ratkaisuun, Agnew taipui ja hänen eroilmoituksensa toimitettiin ulkoministeri Henry Kissingerille. Agnew tuomittiin liittovaltion oikeudessa 10 000 dollarin sakkoihin veropetoksesta. Oikeusministeri Elliott Richardson puolestaan sai potkut vain yhdeksän päivää Agnew'n eron jälkeen, koska hän kieltäytyi erottamasta Watergate-jutun erikoissyyttäjää Nixonin vaatimuksesta huolimatta.[1]

Agnew'sta tuli Yhdysvaltain historian toinen varapresidentti John C. Calhounin jälkeen joka oli joutunut eroamaan kesken virkakautensa. Myöhemmin hän julkaisi muistelmateoksen ja romaanin, jonka päähenkilönä oli presidentin kanssa riitautunut varapresidentti. Vuonna 1981 Marylandin osavaltion johtava tuomari ilmoitti, että Agnew'n oli maksettava piirikunnan johtajana ja kuvernöörinä saamansa lahjusrahat takaisin, ja Agnew'n maksettavaksi tuli 147 000 dollaria sekä lisäksi korkoja 101 000 dollaria.[1]

Richard Nixon kertoi myöhemmin, ettei hän uskonut Agnew'n rikkoneen lakia tahallaan. Agnew itse puolestaan väitti muistelmissaan, että Nixon olisi hyväksynyt hänen salamurhansa, ellei hän olisi eronnut.[1]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Juha Hiitelä: Kaikuja menneestä. Ilta-sanomat 26. lokakuuta 2019, Plus-liite s. 26–28. Helsinki: Sanoma Media.

Aiheesta muualla muokkaa