Sonic Boom (televisiosarja)

Sonic Boom, tunnetaan myös Japanissa nimellä Sonic Toon (ソニックトゥーン Sonikku Tūn), on vuoden 2014 lopulla alkanut amerikkalais-ranskalainen televisiosarja, joka perustuu Segan Sonic the Hedgehog -pelihahmoon. Sarja on Sonicin ensimmäinen tietokoneella luotu CGI-sarja ja myös ensimmäinen Sonic-televisiosarja sitten Sonic X:n. Sarja on viides Sonic-televisiosarja ja toinen Ranskassa osittain tuotettu sarja (ensimmäinen oli Sonic Underground). Sonic Boom -sarjaa tullaan näkemään USA:ssa Cartoon Networkilla, kun taas Ranskassa sarjaa esitetään Canal J- ja Gulli-kanavilla, jonka jälkeen sarjan pitäisi myös näkyä kansainvälisissä televisioverkoissa. Sarjan rinnalle on myös tehty kaksi videopeliä, jotka toimivat esiosana koko sarjalle. Pelit ovat kolmannet ja viimeiset yksinoikeuspelit Nintendon laitteille Nintendon ja Segan tekemässä sopimuksessa.

Sonic Boom
Sonic Toon
Sarjan kansainvälinen logo
Sarjan kansainvälinen logo
Tyyli tietokoneanimaatio
Kestoaika 11 min
Luoja(t) Evan Bailey
Donna Friedman Mier
Sandrine Nguyen
Perustuu Segan Sonic the Hedgehog -pelisarjaan
Pääosissa Roger Craig Smith
Colleen Villard
Cindy Robinson
Travis Willingham
Mike Pollock
Kirk Thornton
Wally Wingert
Alkuperämaa  Yhdysvallat
 Ranska
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Yhdysvallat Cartoon Network
Ranska Canal J
Ranska Gulli
Australia Cartoon Network (4.4.2015-)
Kanada Ici Radio-Canada Télé (11.4.2015-)
Kiina ? (tammikuu 2015-)
Portugali SIC K (touko-kesäkuu 2015-)
Taiwan ? (11.4.2015-)
Iso-Britannia Boomerang (1.6.2015-)
Suomi Ruutu+ Lapset (5.4.2016-)
Suomi Nelonen
Esitetty Yhdysvallat 8. marraskuuta 2014 – 11. marraskuuta 2017
Tuotantokausia 2
Jaksoja 104
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) SEGA of America
Sonic Team
OuiDo! Productions
Aiheesta muualla
IMDb
Sarjan japanilainen logo

Tuotanto muokkaa

Sarja paljastettiin Segan virallisessa blogissa lokakuussa 2013 kuvalla, jossa näkyivät päähahmojen varjot. Kuvassa näkyneet hahmojen siluetit olivat tietenkin Sonic, Tails, Knuckles ja Amy. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi koostuu 52 yksitoistaminuuttisesta jaksosta ja sarjan kohderyhmä ovat 6-11-vuotiaat. Mukana on uusi hahmo Sticks the Jungle Badger.

Sarjan kakkoskausi on juuri nyt tuotannossa.

Äänirooleissa muokkaa

Englanti muokkaa

 Roger Craig Smith  Sonic the Hedgehog  
 Mike Pollock  Dr. Eggman, Fastidious Beaver  
 Colleen Villard  Miles "Tails" Prower  
 Travis Willingham  Knuckles the Echidna  
 Cindy Robinson  Amy Rose, Perci  
 Kirk Thornton  Orbot, Shadow the Hedgehog  
 Wally Wingert  Cubot  
 Nika Futterman  Sticks the Jungle Badger  
 Bill Freiberger  Lady Walrus  

Suomi muokkaa

 Joonathan Kettunen  Sonic, Cubot, sivuäänet  
 Saara Lehtonen  Amy  
 Sari Ann Stolt  Tails  
 Markus Niemi  Knuckles  
 Ella Pyhältö  Sticks, Lady Walrus  
 Bruno Lähteenmäki  Eggman, Fastidious Beaver, Dave  
 Antti Jaakola  Orbot, Shadow, sivuäänet  
 Elise Langenoja  Perci  

Jaksot muokkaa

Ensimmäinen tuotantokausi (2014–2015) muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
# Jakson nimi (suomi/englanti/ranska) Ohjaus Käsikirjoitus USA:n ensiesitys Ranskan ensiesitys Suomen ensiesitys
1 Apupoika
(The Sidekick / Le Coéquipier)
Natalys Raut-Sieuzac Mark Banker (tarina)
Mark Banker & Doug Lieblich (vuorosanat)
8. marraskuuta 2014 19. marraskuuta 2014 5. huhtikuuta 2016
Sonic säikähtää, kun Tails loukkaa itsensä taistelun tuoksinassa. Sonic päättää etsiä itselleen uuden apurin suojellakseen Tailsia.
2 Saako pahisnero tulla teille muutamaksi päiväksi?
(Can an Evil Genius Crash on Your Couch for a Few Days? / Mon coloc est un génie du mal)
Natalys Raut-Sieuzac Doug Lieblich 8. marraskuuta 2014 19. marraskuuta 2014 7. huhtikuuta 2016
Eräänä päivänä Eggman ilmestyy Sonicin ovelle pyytämään, voisiko asua muutaman päivän Sonicin luona. Eggmanillä täytyy olla taka-ajatus.
3 Hyvä kääntäjä
(Translate This / Traduis-moi!)
Natalys Raut-Sieuzac Dave Polsky 15. marraskuuta 2014 19. marraskuuta 2014 ?
Tails esittelee uuden huiman keksintönsä. UK-robotti kääntää kaikki maailman kielet suomen kielelle. Se myös kertoo, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat.
4 Risa
(Buster / Sidney le Déchet)
Natalys Raut-Sieuzac Eric Trueheart 15. marraskuuta 2014 22. marraskuuta 2014 ?
Kun Sticksin ystävät kertovat tälle olevansa kiltimpi (ei-anthropomorfisille) eläimilleselvennä, hän kiintyy yhteen limaa kuolaavaan robottikoiraan nimeltä Buster.
5 Hienohelma Sticksy
(My Fair Sticksy / Madame Sticks)
Natalys Raut-Siezac Doug Lieblich 22. marraskuuta 2014 19. marraskuuta 2014 12. huhtikuuta 2016
Saatuaan kutsun hienostojuhliin Sticks myöntää, ettei osaa käyttäytyä kuin hieno nainen.
6 Sisustusurakka
(Fortress of Squalitude / Décoration de l'extrême)
Natalys Raut-Sieuzac Mitch Watson 22. marraskuuta 2014 22. marraskuuta 2014 ?
Amy suostuu Eggmanin kutsuun uudelleensisustaa tämän linnoitus päästäkseen paikallisen aikakauslehden kanteen.
7 Tuomiopäivä kerrottuna kahdella
(Double Doomsday / Un stagiaire pour l'apocalypse)
Natalys Raut-Sieuzac Mark Banker, Alan Denton & Greg Hahn (tarina)
Alan Denton & Greg Hahn (vuoropuhelu)
29. marraskuuta 2014 10. joulukuuta 2014 ?
Eggman on päättänyt hyväksyä Dave-nimisen pojan harjoittelijakseen auttaakseen tätä, mutta pojan omat ilkeät aikeet osoittautuvat oletettua vaarallisemmaksi.
8 Monta pahista
(Eggheads / Moustaches party)
Natalys Raut-Sieuzac Jean-Christophe Derrien & Romain van Liemit (tarina)
Romain van Liemit (vuorosanat)
6. marraskuuta 2014 10. joulukuuta 2014 ?
Eggman on päättänyt leipoa ”ilkeitä keksejä”, jotka muuttavat Sonicin ystävät Eggmanin alaisiksi.
9 Syyllistäjät
(Guilt Tripping / Voyage au bout de la culpabilité)
Natalys Raut-Sieuzac Adam Beechen 17. tammikuuta 2015 17. joulukuuta 2014 ?
Kun Sonic ja Tails pelastavat erään kylän varkailta, nämä päättävät huijata kaksikon jäämään kylään vetoamalla syyllisyyteen.
10 Mitä eilen tapahtui?
(Dude, Where’s My Eggman? / Hé, il est passé où mon Eggman ?)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 24. tammikuuta 2015 17. joulukuuta 2014 ?
Herättyään aamulla tietämättä, mitä edellisenä päivänä tapahtui, Orbot ja Cubot lähtevät etsimään kadonnutta Eggmaniä. Sen lisäksi he yrittävät selvittää, mitä edellisenä päivänä oikeastaan tapahtui.
11 Lehmäbotti
(Cowbot / La vache fofolle)
Natalys Raut-Sieuzac Tom Pugsley (tarina)
Tom Pugsley, Alan Denton & Greg Hahn (vuorosanat)
31. tammikuuta 2015 24. joulukuuta 2014 ?
Tailsin uudelleenohjelmoitua yhden Eggmanin koneista tämä muuttuukin vahingossa tappokoneeksi kohteenaan itse Eggman. Koska se oli Sonicin ja Tailsin vika, heidän täytyy suojella arkkivihollistaan ja näin ollen he suuntaavat kohti Eggmanin linnoitusta.
12 Ryövärin sirkus
(Circus of Plunders / C'est quoi ce cirque ?)
Natalys Raut-Siezac Mark Banker (tarina)
Mark Banker, Alan Denton & Greg Hahn (vuorosanat)
7. helmikuuta 2015 24. joulukuuta 2014 14. huhtikuuta 2016
Ilkeä sirkustirehtööri nappaa Sonicin ja hänen ystävänsä laittaakseen heidät osaksi kiertävää sirkustaan.
13 Epäonninen Knuckles
(Unlucky Knuckles / Knuckles De La Poisse)
Natalys Raut-Sieuzac Dave Polsky 14. helmikuuta 2015 14. tammikuuta 2015 21. huhtikuuta 2016
Kun Knuckles alkaa kärsimään erittäin huonosta onnesta, hän ryhtyy etsimään keinoa kääntääkseen onnen tasapainon omaksi hyödykseen.
14 Meteori
(The Meteor / L'échange)
Natalys Raut-Sieuzac Romain van Liemit & Jean-Christophe Derrien (tarina)
Romain van Liemit (vuorosanat)
21. helmikuuta 2015 21. tammikuuta 2015 ?
Meteorin osuma saa Sonicin ja Eggmanin vaihtamaan kehoja.
15 Puhti pois
(Aim Low / Coaching perdant)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 28. helmikuuta 2015 14. tammikuuta 2015 ?
Lukuisten tappioiden jälkeen Eggmanin mieliala laskee niinkin huomattavasti, että se saa Sonicin tylsistymään.
16 Kuinka olla ilkeä olematta ilkeä
(How to Succeed in Evil Without Really Trying / Devenir un génie du mal en 10 leçons)
Natalys Raut-Sieuzac Dan Milano 7. maaliskuuta 2015 21. tammikuuta 2015 ?
Kun Tailsin kehittämä marjanpoimintakone menee sekaisin ja onnistuu tuhoamaan pienen hedelmätarhan, joukko ilkeitä tiedemiehiä luulevat Tailsin olevan yksi heistä ja kaappaavat hänet omaan ilkeään organisaatioonsa. Tails, joka ei tiedä joukon ilkeistä ajatuksista, liittyy mukaan.
17 Tuomionpäivä
(Don’t Judge Me / Ne me jugez pas)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 14. maaliskuuta 2015 11. helmikuuta 2015 ?
Kun Eggman loukkaantuu pahasti taistelussa, hän haastaa Sonicin oikeuteen.
18 Tri Eggmanin tomaattikeitto
(Dr. Eggman’s Tomato Sauce / La sauce tomate du Dr Eggman)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 21. maaliskuuta 2015 11. helmikuuta 2015 ?
Tohtori Eggman markkinoi omaa tomaattikeittobrändiään. Onko hänellä mitään taka-ajatuksia vai haluaako hän vain jakaa reseptinsä koko maailman kanssa?
19 Pohjalliset
(Sole Power / Semelles d'enfer)
Natalys Raut-Sieuzac Thomas Barichella 28. maaliskuuta 2015 18. helmikuuta 2015 ?
Aina Sonicin juostessa hänen nopeutensa aiheuttaa korvia särkevän äänen, joten hänet pakotetaan luopumaan nopeudestaan, kunnes ratkaisu löytyy. Ratkaisu löytyykin yllättävältä taholta, Tri Eggmaniltä.
20 Päiväni siilinä
(Hedgehog Day / Un jour sans fin)
Natalys Raut-Sieuzac Joelle Sellner 4. huhtikuu 2015 18. helmikuuta 2015 ?
Omituinen tapahtuma aiheuttaa aika-avaruusjatkumoon repeämän, johon Tri Eggman on joutunut.
21 Nukkuva jätti
(Sleeping Giant / La berceuse)
Natalys Raut-Sieuzac Douglas Tuber & Tim Maile 11. huhtikuuta 2015 11. maaliskuuta 2015 ?
Sonic, Tails ja Knuckles herättävät vahingossa ison kivijätin, joka rupeaa riehumaan.
22 Kamu Kamu -temppelin kirous
(The Curse of Buddy Buddy Temple / La malédiction du temple des Po-Potes)
Natalys Raut-Sieuzac Doug Lieblich 18. huhtikuuta 2015 11. maaliskuuta 2015 ?
Sonic ja Eggman joutuvat ansaan muinaiseen temppeliin, josta pakenemiseen vaaditaan tiimityötä ja ystävyyttä.
23 Uusi ystävä
(Let’s Play Musical Friends / Nominatus)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 25. huhtikuuta 2015 1. huhtikuuta 2015 ?
Kun vaarallinen tietokonevirus yrittää kaapata kaikki Tri Eggmanin teknologiset vempaimet, Orbotin ja Cubotin täytyy lähteä kybermaailmaan päihittääkseen viruksen.
24 Myöhästymismaksu
(Late Fees / Pénalités de retard)
Natalys Raut-Sieuzac Freddie Gutierrez 2. toukokuuta 2015 1. huhtikuuta 2015 ?
Sonic huomaa, että hänellä on vain seitsemän minuuttia aikaa palauttaa Amyn kirjastokirja ja ryhtyy näin ollen kisaamaan aikaa vastaan kamppaillen samalla senioreiden, hampurilaiskastikkeen ja vihaisen Eggmanin kanssa.
25 Mennään luontoon
(Into the Wilderness / Dans la nature)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 9. toukokuuta 2015 1. huhtikuuta 2015 ?
Kun Sticks vaatii ollakseen ainoa, joka voi opettaa Amylle selviytymistaitojaselvennä, Sonic ja Knuckles haastavat heidät kisaan viidakon läpi.
26 Eggman luomuna
(Eggman Unplugged / Eggman débranche tout)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 16. toukokuuta 2015 8. huhtikuuta 2015 ?
Kun Sonic ja hänen porukkansa lyövät Eggmanin hänen omalla teknologiallaan, Eggman vannoo luopuvansa kaikesta teknisistä laitteista. Samaan aikaan Salamanisku-sosiaalijärjestö näkee tilaisuutensa koittaneen ja he yrittävät itse hyökätä kylään. Sonicin ja hänen ystävänsä täytyy saada Eggman käyttämään omaa teknologiaansa taas.
27 Amyn bistro
(Chez Amy / Chez Amy)
Natalys Raut-Siezac Reid Harrison 13. heinäkuuta 2015 8. huhtikuuta 2015 ?
Amy on päättänyt avata oman ravintolansa, joka aiheuttaa kilpailua hänen entisen kantapaikkansa ja Dave-harjoittelijan kanssa.
28 Komea ja kadehdittava
(Blue with Envy / Bleu de jalousie)
Natalys Raut-Sieuzac Doug Lieblich 14 heinäkuuta 2015 8. huhtikuuta 2015 ?
Huippusiisti päästäinen saapuu yllättäen kylään uhaten Sonicin titteliä kylän suurimpana sankarina.
29 Kierosilmäisen hirven kirous
(Curse of the Cross Eyed Moose / La malédiction de l'élan qui louche)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 15. heinäkuuta 2015 22. huhtikuuta 2015 ?
Nähtyään ristisilmäisen hirven Sticks on vakuuttunut siitä, että hän ja hänen ystävänsä ovat kirottuja. He lähtevät etsimään mystistä silkkiapinaa, joka on ainoa, joka pystyy nostamaan kirouksen pois.
30 Chilihodaripäivä
(Chili Dog Day Afternoon / Chaud le piment !)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 16. heinäkuuta 2015 22. huhtikuuta 2015 ?
Knuckles haluaa voittaa kyläläisten järjestämän chilihodarikisan ja etsiessään täydellisiä raaka-aineita törmää pieneen Pippurikansaan, joka on johtajansa Claggerhornin kanssa odottanut vapauttajaa.
31 Ovi jota ei pidä koskaan avata
(Closed Door Policy / Bon débarras)
Natalys Raut-Sieuzac Eric Trueheart 17. heinäkuuta 2015 6. toukokuuta 2015 19. huhtikuuta 2016
Kun Amy tajuaa Sticksin olevan mahdoton hamstraaja, hän pakottaa hänen ystävänsä avaamaan kirpputorin päästäkseen kaikesta Sticksin kotikoloon kertyneestä romusta. Myyjäisten aikana aukeaa salainen ovi maan alle, josta hyökkää sammakkolauma.
32 Pormestari Knuckles
(Mayor Knuckles / Notre Maire Knuckles)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 20. heinäkuuta 2015 6. toukokuuta 2015 ?
Kun Knuckles päätyy pormestariksi yhden päivän ajaksi, hän saa koko kylässä aikaan kaaoksen. Sonic, ystävät ja jopa itse Tri Eggman joutuvat lyöttäytymään yhteen Knucklesin hallinnon kaatamiseksi.
33 Suuri ohjaaja Eggman
(Eggman the Auteur / Eggman fait son cinéma)
Natalys Raut-Sieuzac Sam Freiberger 21. heinäkuuta 2015 20. toukokuuta 2015 ?
Tri Eggman tekee elämästään elokuvaa. Hän jopa yrittää suostutella Sonicin liittymään näyttelijäkaartiin, esittämään tietysti heikompaa versiota itsestään. Onko tämä vain huono elokuva vai onko tässä sittenkin kyseessä salakavala juoni?
34 Normaali tyyppi
(Just a Guy / Un gars normal)
Natalys Raut-Sieuzac Alan denton & Greg Hahn 22. heinäkuuta 2015 20. toukokuuta 2015 ?
Kun Sonic kieltäytyy ottamasta Mike-nimistä kaveria seurueeseensa taistelemaan Tri Eggmaniä vastaan, koko kylä kääntyy Sonicia vastaan hänen ollessaan niin tunteeton Mikeä kohtaan.
35 Tuplasti parempaa
(Two Good to Be True / Deux pour le prix de deux)
Natalys Raut-Sieuzac Charles-Henri Moarbes 23. heinäkuuta 2015 3. kesäkuuta 2015 ?
Knucklesin vastakkainen versio saapuu vahingossa peilikuvamaailmasta aiheuttaen molempiin ulottuvuuksiin vaikuttavia vahinkoja (vasten hänen tahtoaan), joten Sonicin ja muiden täytyy keksiä nopeasti keino lähettää peiliulottuvuuden Knuckles takaisin.
36 Cubotin kansa
(Beyond the Valley of the Cubots / Le roi Cubot)
Natalys Raut-Sieuzac Brenoit Grenier 24. heinäkuuta 2015 29. elokuuta 2015 ?
Kun Orbot ja Cubot löytävät joukon hylättyjä Cubot prototyyppejä piileskelemässä syvällä viidakossa, he menevät Sonicin ja Tailsin luo pyytäkseen suojelua prototyypeille Eggmanin varalta.
37 Seuraava suuri vihollinen
(Next Top Villain / Il y a un nouveau méchant en ville)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 1. elokuuta 2015 29. elokuuta 2015 ?
Dave-harjoittelija onnistuu epähuomiossa nappaamaan Tri Eggmanin ja samalla kaappaamaan tämän robotit itselleen, saavuttaen unelmansa tulla seuraavaksi suureksi pahikseksi.
38 Uuden vuoden rangaistus
(New Year’s Retribution / La bonne résolution)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 8. elokuuta 2015 3. kesäkuuta 2015 ?
Tohtori Eggman hyökkää uudenvuodenaattona.
39 Poikabändit lavalle
(Battle of the Boy Bands / La guerre des boys band)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 15. elokuuta 2015 29. elokuuta 2015 ?
Todistaakseen Amylle ja Sticksille että heidät on aivopesty heidän lempi-pop-ikonisydänkävyllään, Sonic, Tails ja Knuckles perustavat oman poikabändin.
40 Tails ihastuu
(Tails' Crush / Leçons de séduction)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 22. elokuuta 2015 29. elokuuta 2015 ?
Tailsillä on jokin vikana! Paljastuukin, että hän on ihastunut Zooey-tyttökettuun. Sillä välin Tohtori Eggmanillä on ongelmia postipakettinsa kanssa.
41 Kamppaile kaverisi kanssa
(Bro-Down Showdown / Les Z'amis)
Natalys Raut-Sieuzac Charles-Henri Moarbes 29. elokuuta 2015 30. elokuuta 2015 ?
Pilattuaan Amyn sohvan Sonic ja Knuckles osallistuvat ”Paras Kaveri” -TV-kisaan voittaakseen hänelle uuden tilalle. Valitettavasti ohjelma pistää Sonicin ja Tohtori Eggmanin pareiksi, ja kuten tavallista, Eggmanillä on pieniä kikkoja hihassaan.
42 Knuckles TV-tähtenä
(Late Night Wars / La guerre des talk-shows)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 5. syyskuuta 2015 30. elokuuta 2015 ?
Kun Knuckles laitetaan Komedia Simpan tilalle tämän omassa TV-ohjelmaan, Komedia Simppa pyytää Eggmaniltä apua saadakseen ohjelmansa takaisin. Sonicin ja muiden täytyy auttaa pelastaakseen ystävänsä.
43 Tulipalo Tailsin pajalla
(Fire in a Crowded Workshop / Question de points de vue)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 12. syyskuuta 2015 30. elokuuta 2015 ?
Kun Tailsin työpaja tuhoutuu tulipalon takia, Sonic, Amy ja Knuckles kertovat oman näkökantansa tapahtumasta.
44 En se ollut minä, vaan se yksikätinen siili!
(It Wasn’t Me, It Was the One-Armed Hedgehog / C'est pas moi, c'est l'autre)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 19. syyskuuta 2015 30. elokuuta 2015 ?
Tri Eggmaniltä on kadonnut hiukkaskiihdytin ja kaikki todisteet osoittavat Sonicia kohti. Myös kyläläiset alkavat huomata, että heiltä on varastettu tavaraa. Sonic lähtee etsimään oikeaa varasta puhdistaakseen nimensä.
45 Mahtava bottitaisto
(Robot Battle Royale / Robot contre Robot)
Natalys Raut-Sieuzac Romain Van Liemt (tarina)
Benoit Grenier (vuorosanat)
26. syyskuuta 2015 31. elokuuta 2015 ?
Todistaakseen olevansa oikea keksijä niin kuin Tails, Knuckles haastaa Tailsin osallistumaan paikalliseen robottitaistelukisaan. He vain eivät tiedä, että myös Eggman osallistuu kisaan.
46 Ei robotteja koteihin
(No Robots Allowed / Interdit aux robots)
Natalys Raut-Sieuzac Sam Freiberger, Phaea Crede ja Justin Shatraw (tarina)
Phanea Crede & Justin Shatraw (vuorosanat)
3. lokakuuta 2015 30. elokuuta 2015 ?
Tri Eggman on vaikeuksissa kodinomistajien säätiön kanssa ja hän ei pysähdy lopettaakseenselvennä, vaikka se tarkoittaisi että hänen täytyisi isännöidä heille illallisella.
47 Söpöt pennut
(Fuzzy Puppy Buddies / Chiot Choupinou Copinous)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 10. lokakuuta 2015 31. elokuuta 2015 ?
Amy ja Tri Eggman lähentyvät toisiaan pelatessaan Pörröpupsi (Fuzzy Puppy) -nimistä figuriinipeliä. Kun muut porukasta saavat tietää, he alkavat huolestua Amystä tämän oman turvallisuutensa vuoksi.
48 Yksi kerrallaan
(Designated Heroes / À qui le tour?)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 17. lokakuuta 2015 6. syyskuuta 2015 ?
Porukka hyväksyy Tri Eggmanin haasteen taistellakseen tätä vastaan, mutta ei tietenkään ryhmänä vaan yksitellen. Eggman käyttää jokaisen sankarin heikkouksia näitä vastaan omaksi hyödykseen.
49 Roolimallit
(Role Models / Des exemples à ne pas suivre)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 24. lokakuuta 2015 5. syyskuuta 2015 ?
Kun Sonic ja muu porukka voittavat pokaalin roolimallina olemisesta, se ei tule ilman hintaa, joka estää heitä olemasta sankari.
50 Ahtaan paikan kammo
(Cabin Fever / Comme des lions en cage)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 31. lokakuuta 2015 31. elokuuta 2015 ?
Porukka päättää juosta Amyn talolle suojaan myrskyltä. Tilanne ryöstäytyy valitettavasti käsistä, kun he löytävät Amyn pienen näytelmän, esittäen hänen ystäviään.
51 Haitallinen itselleen
(Counter Productive / Un ami qui vous veut du bien)
Natalys Raut-Sieuzac Benoit Grenier 7. marraskuuta 2015 20. syyskuuta 2015 ?
Knuckles yrittää hyvittää menneet tekonsa mutta onnistuu vain tekemään asioista huonompia.
52 Eeppinen taistelu
(It Takes a Village to Defeat a Hedgehog / Il faut tout un village pour vaincre un hérisson)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 14. marraskuuta 2015 20. syyskuuta 2015 ?
Eggmanin viimeisimmässä pirullisimmassa suunnitelmassa hän lyöttäytyy koko saaren pahimmista pahojen kanssa lyödäkseen Sonicin. Shadow the Hedgehog liittyy myös taisteluun mukaan.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Toinen tuotantokausi (2016–2017) muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
# Jakson nimi (suomi/englanti/ranska) Ohjaus Käsikirjoitus USA:n ensiesitys Ranskan ensiesitys Suomen ensiesitys
53 Tommi Salama: Metodinäyttelijä
(Tommy Thunder: Method Actor / Tommy Tonnerre: méthode d'acteur)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 29. lokakuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
Sonic antaa toimintaelokuvien tähden, Tommi Salaman, seurata häntä ja katsella tämän ”sankaritekoja” tulevaa elokuvaansa varten. Valitettavasti näiden kahden ylisuuret egot törmäävät ja Tommi alkaa ottaa kaiken kunnian koko porukan urotöistä.
54 ???
(Spacemageddonocalypse / Apocalypsmageddon de l'Espace)
Natalys Raut-Sieuzac Joelle Sellner 19. marraskuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
55 ???
(Nutwork / Sticks contre le système)
Natalys Raut-Sieuzac Sam Freiberger 26. marraskuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
56 ???
(Alone Again, Unnaturally / Étrangement seul)
Natalys Raut-Sieuzac Benoit Grenier 3. joulukuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
57 Suurin ihailija
(The Biggest Fan / Mon plus grand fan)
Natalys Raut-Sieuzac Doug Lieblich 10. joulukuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
58 ???
(Anything I Can Do, I Can Do Worse-er / Quoi que tu fasses, je peux faire pire)
Natalys Raut-Sieuzac Ian Flynn 17. joulukuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
59 ???
(I Can Sea Sonic’s Fear from Here / C'est pas la mer à boire)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 24. joulukuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
60 ???
(In the Midnight Hour / Minuit, l'heure du crime)
Natalys Raut-Sieuzac Paul Shriver 31. joulukuuta 2016 8. huhtikuuta 2017 ?
61 ???
(Multi-Tails / Multi-Tails)
Natalys Raut-Sieuzac Marine & Cedric Lachenaud 7. tammikuuta 2017 8. huhtikuuta 2017 ?
62 ???
(Strike! / En grève !)
Natalys Raut-Sieuzac Marie Beardmore 14. tammikuuta 2017 8. huhtikuuta 2017 ?
63 ???
(The Evil Dr. Orbot / Le maléfique Docteur Orbot)
Natalys Raut-Sieuzac Benoit Grenier 21. tammikuuta 2017 8. huhtikuuta 2017 ?
64 ???
(Knuck Knuck! Who’s Here? / Knucky sans famille)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 28. tammikuuta 2017 8. huhtikuuta 2017 ?
65 ???
(Mech Suits Me / Mon armure mécha à moi)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 4. helmikuuta 2017 8. huhtikuuta 2017 ?
66 ???
(FiendBot / Ennemi-Bot)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 11. helmikuuta 2017 8. huhtikuuta 2017 ?
67 ???
(Og Man Out / Cherchez l'intrus)
Natalys Raut-Sieuzac Ian Flynn 18. helmikuuta 2017 8. huhtikuuta 2017 ?
68 ???
(Knine-to-Five Knuckles / L'employé Knuckles)
Natalys Raut-Sieuzac Benoit Grenier 25. helmikuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
69 ???
(Blackout / Coupure générale)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 4. maaliskuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
70 Nimetön jakso
(Unnamed Episode / L'épisode sans nom)
Natalys Raut-Sieuzac Benoit Grenier 11. maaliskuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
71 ???
(Robot Employees / Les employés 2.0)
Natalys Raut-Sieuzac Anne Baraou 18. maaliskuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
72 ???
(Give Bees a Chance / Le bourdon d'Amy)
Natalys Raut-Sieuzac Cindy Robinson 25. maaliskuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
73 ???
(Mombot / Maman-bot)
Natalys Raut-Sieuzac Joelle Sellner 1. huhtikuuta 2017 1. toukokuuta 2017 ?
74 ???
(Muckfoot / Boufoot)
Natalys Raut-Sieuzac Kevin Burke & Chris “Doc” Wyatt 8. huhtikuuta 2017 1. toukokuuta 2017 ?
75 ???
(Nominatus Rising / Nominatus: l'élévation)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 15. huhtikuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
76 ???
(Eggman’s Brother / Le frère caché d'Eggman)
Natalys Raut-Sieuzac Marine & Cedric Lachenaud 22. huhtikuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
77 ???
(Do Not Disturb / Ne pas déranger)
Natalys Raut-Sieuzac Peter Saisselin 29. huhtikuuta 2017 1. toukokuuta 2017 ?
78 ???
(Robots from the Sky: Part 1 / Les robots venus du ciel - Partie 1)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn ja Bill Freiberger 6. toukokuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
79 ???
(Robots from the Sky: Part 2 / Les robots venus du ciel - Partie 2)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn ja Bill Freiberger 13. toukokuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
80 ???
(Robots from the Sky: Part 3 / Les robots venus du ciel - Partie 3)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn ja Bill Freiberger 20. toukokuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
81 ???
(Robots from the Sky: Part 4 / Les robots venus du ciel - Partie 4)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn ja Bill Freiberger 27. toukokuuta 2017 9. huhtikuuta 2017 ?
82 ???
(Flea-ing from Trouble / Les sacs à puces)
Natalys Raut-Sieuzac Marie Beardmore 3. kesäkuuta 2017 23. huhtikuuta 2017 ?
83 ???
(Lightning Bowler Society / Les bowlers du tonnerre)
Natalys Raut-Sieuzac Peter Saisselin 10. kesäkuuta 2017 23. huhtikuuta 2017 ?
84 ???
(Planes, Trains and Dude-Mobiles / À pied, à cheval et en Poto-Mobile)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 17. kesäkuuta 2017 3. syyskuuta 2017 ?
85 ???
(Sticks and Amy’s Excellent Staycation / Les délicieuses vacances à domicile de Sticks et Amy)
Natalys Raut-Sieuzac Alan Denton & Greg Hahn 24. kesäkuuta 2017 3. syyskuuta 2017 ?
86 ???
(Inn Sanity / Le Grand Hôtel Eggman)
Natalys Raut-Sieuzac Sam Freiberger 1. heinäkuuta 2017 18. huhtikuuta 2017 ?
87 ???
(Mister Eggman / Monsieur Eggman)
Natalys Raut-Sieuzac Sam Freiberger 8. heinäkuuta 2017 3. syyskuuta 2017 ?
88 ???
(The Haunted Lair / Le repaire hanté)
Natalys Raut-Sieuzac Sandrine Joly 15. heinäkuuta 2017 3. syyskuuta 2017 ?
89 ???
(Return of the Buddy Buddy Temple of Doom / Le retour qui craint du temple des Copains-Copains)
Natalys Raut-Sieuzac Sam Freiberger 22. heinäkuuta 2017 2. syyskuuta 2017 ?
90 ???
(Eggman’s Anti Gravity Ray / Le rayon anti-gravité d'Eggman)
Natalys Raut-Sieuzac Marie Beardmore 29. heinäkuuta 2017 3. syyskuuta 2017 ?
91 ???
(Victory / Victoire)
Natalys Raut-Sieuzac Sam Freiberger 5. elokuuta 2017 28. syyskuuta 2017 ?
92 ???
(Three Men and My Baby! / Trois hommes et mon bébé !)
Natalys Raut-Sieuzac Evan Stanley 12. elokuuta 2017 26. syyskuuta 2017 ?
93 ???
(Where Have All the Sonics Gone? / Où sont passés les Sonic ?)
Natalys Raut-Sieuzac Marine & Cedric Lachenaud 19. elokuuta 2017 25. syyskuuta 2017 ?
94 ???
(If You Build It They Will Race / Les fous du volant)
Natalys Raut-Sieuzac Jake James 26. elokuuta 2017 15. syyskuuta 2017 ?
95 ???
(Chain Letter / Chaîne de mails)
Natalys Raut-Sieuzac Peter Saisselin 2. syyskuuta 2017 27. syyskuuta 2017 ?
96 ???
(Vector Detector / Vector, le Détector)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 9. syyskuuta 2017 19. syyskuuta 2017 ?
97 ???
(Three Minutes or Less / En moins de trois minutes)
Natalys Raut-Sieuzac Freddie Gutierrez 30. syyskuuta 2017 18. huhtikuuta 2017 ?
98 ???
(Lair on Lockdown / État d'urgence au repaire)
Natalys Raut-Sieuzac Francoise Gralewski 7. lokakuuta 2017 22. syyskuuta 2017 ?
99 ???
(You and I Bee-come One / Lune de miel)
Natalys Raut-Sieuzac Benoit Grenier 14. lokakuuta 2017 27. syyskuuta 2017 ?
100 ???
(Don’t Make Me Angry / Ne m'énervez pas !)
Natalys Raut-Sieuzac Benoit Grenier 21. lokakuuta 2017 28. syyskuuta 2017 ?
101 ???
(Eggman Family Vacation / Les vacances en famille d'Eggman)
Natalys Raut-Sieuzac Reid Harrison 28. lokakuuta 2017 4. lokakuuta 2017 ?
102 ???
(Return to Beyond the Valley of the Cubots / Retour à la Vallée des Cubot)
Natalys Raut-Sieuzac Pontaff 4. marraskuuta 2017 4. lokakuuta 2017 ?
103 ???
(Eggman: The Video Game: Part 1 / Eggman: le jeu vidéo - Partie 1)
Natalys Raut-Sieuzac Jean-Christophe Derrien 11. marraskuuta 2017 29. syyskuuta 2017 ?
104 ???
(Eggman: The Video Game: Part 2: The End of the World / Eggman: le jeu vidéo - Partie 2)
Natalys Raut-Sieuzac Natalys Raut-Sieuzac 11. marraskuuta 2017 29. syyskuuta 2017 ?
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

HUOM!: Suomenkielisten jaksojen nimet, joita ei ole vielä esitetty, ovat tämän sivun aloittajan vapaakäännöksiä ja näin ollen ei myöskään virallisia, ellei toisin mainita.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Sonic Boom (TV series)