Somerniemen kirkko

kirkko Somerolla

Somerniemen kirkko (ruots. Sommarnäs kyrka) on Somerniemen kappeliseurakunnan puukirkko Härjänlahden kylässä Somerolla, kauniilla paikalla Painiojärven rannalla.[1] Kirkko rakennettiin vuonna 1813 A. V. Arppen piirustuksien mukaan. Kirkkorakennus on torniton, suorakaiteinen pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta ulkonevat pienet sakarat. Pohjoiseen antavalla julkisivulla on sakaristo ja eteläisellä eteinen. Sisäkatto on holvattu laudasta. Kirkon yhteyteen kuuluu vuonna 1748 rakennettu puinen kellotapuli. Siinä on kaksi kelloa, jotka on valettu 1746 ja 1889.

Somerniemen kirkko
Sommarnäs kyrka
Somerniemen kirkko
Somerniemen kirkko
Sijainti Somerniemi, Somero
Koordinaatit 60°34′29″N, 023°43′42″E
Seurakunta Somerniemen kappeliseurakunta
Rakentamisvuosi 1813
Suunnittelija Anton Wilhelm Arppe
Materiaali puu
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Sankarihauta-alue kirkon vieressä kesällä 2011.
Somerniemen kellotapuli

Kirkon 12-äänikertaiset urut rakensi Matti Erola vuonna 1980. Tuntemattoman tekijän alttaritaulu kuvaa Kristusta Getsemanessa ja Pyhää ehtoollista. Lisäksi saarnastuolissa on Urho Lehtisen maalauksia vuodelta 1935. Aiemmin alttaritauluna ollut Urho Lehtisen ”Ristiinnaulittu” (1960) on siirretty sakaristoon.[2][3]

Kirkon sankarihautojen muistomerkki on arkkitehti Matti Visannin teos ja se on paljastettu 5. kesäkuuta 1949. Sen vieressä on Somerniemen karjalaisten pystyttämä muistomerkki rajan taakse haudatuille. Se paljastettiin v. 1954.

Lähteet muokkaa

  1. Somerniemen kirkkomaisema Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. Museovirasto. Viitattu 8.2.2010.
  2. Somerniemen kirkko Museoviraston rakennusperintörekisterissä (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 6.10.2008.
  3. Someron seurakunta (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 15.10.2008.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.