Sodan kahleet

vuoden 1989 elokuva

Sodan kahleet (televisioesityksessä käytetty nimeä Pimeyden varjot,[1] engl. Chattahoochee) on vuonna 1989 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elämäkerrallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Mick Jackson. Elokuvan pääosissa ovat Gary Oldman, Dennis Hopper ja Frances McDormand. Sodan kahleet on Jacksonin ensimmäinen elokuvaohjaus.[2]

Sodan kahleet
Chattahoochee
Ohjaaja Mick Jackson
Käsikirjoittaja James Hicks
Tuottaja
Säveltäjä John E. Keane
Kuvaaja Andrew Dunn
Leikkaaja Don Fairservice
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Hemdale Film Corporation
Levittäjä Hemdale films (käännä suomeksi)
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 97 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Sodan kahleet perustuu Korean sodan veteraanin Christopher ”Chris” Calhounin (s. 1934) kokemuksiin Floridan Chattahoocheen kaupungin psykiatrisessa sairaalassa, jossa hän oli potilaana vuodet 1956–1962. Calhoun joutui pakkohoitoon vuonna 1956 kärsittyään sodan jälkeen traumaperäisestä stressihäiriöstä ja yritettyään itsemurhaa.[3] Calhoun tapasi henkilökohtaisesti käsikirjoittaja James ”Jim” Hicksin, joka sittemmin kirjoitti elokuvakäsikirjoituksen aiheesta.[4] Elokuvassa Gary Oldman näyttelee Calhounin fiktiivistä versiota, Emmett Foleyta. Aaron Schwab ja Faye Schwab olivat elokuvan tuottajina.[2][4]

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Emmett Foley (Gary Oldman) on työtön ja masentunut Korean sodan veteraani ja palkittu sotasankari, joka kärsii sodanjälkeisestä traumaperäisestä stressihäiriöstä. Kun hänen hermonsa pettävät lopullisesti, hän alkaa ampua naapurustoa keskellä päivää. Tekoa seuraa epäonnistunut itsemurhayritys, jonka jälkeen virkavalta tuomitsee hänet tarkoin vartioituun psykiatriseen Florida State Hospital -sairaalaan, joka sijaitsee Chattahoocheen kaupungissa. Foley huomaa olevansa suljetussa laitoksessa, jossa potilaita kohdellaan hirveällä tavalla eikä heidän tarpeistaan välitetä. Lopulta raivostunut Foley järjestää kapinan ystävänsä Walker Bensonin (Dennis Hopper) kannustamana ja alkaa vaatia oikeutta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Gary Oldman  Emmett Foley  
 Dennis Hopper  Walker Benson  
 Frances McDormand  Mae Foley  
 Pamela Reed  Earlene  
 Ned Beatty  tohtori Harwood  
 M. Emmet Walsh  Morris  
 Lee Wilkof  Vernon  
 Matt Craven  Lonny  
 Richard Portnow  tohtori Debner  
 Wilbur Fitzgerald  Duane  
 William Newman  Jonathan  
 William De Acutis  Missy  
 Gary Howard Klar  Clarence  
 Timothy Scott  Harley  
 Whitey Hughes  herra Johnson  
 Yvonne Denise Mason  Ella  
 Ralph Pace  Leonard  
 Laurens Moore  Pa Foley  
 Mary Moore  Ma Foley  
 Robert Gravel  Lucas  
 Marc Clement  Theo  
 John Brasington  tohtori Towney  
 Jim E. Quick  tohtori Everly  
 Bob Hannah  Earl  

Tuotanto muokkaa

Tuottajat Aaron ja Faye Schwab ostivat James Hicksin käsikirjoituksen jo vuonna 1982, mutta seuraavien vuosien aikana useat Hollywood-studiot kieltäytyivät tuottamasta elokuvaa käsikirjoituksen synkän aiheen takia.[4] Lopulta losangelesilainen brittiläisten perustama pieni Hemdale Film Corporation -studio suostui tuottamaan elokuvan.[1][5] Sodan kahleiden kuvaukset alkoivat Etelä-Carolinan osavaltion pääkaupungissa Columbiassa 17. lokakuuta 1988.[4] Columbian lisäksi elokuvaa kuvattiin Newberryn kaupungissa, joka sijaitsee Columbiasta 69 kilometriä luoteeseen.[4] Elokuvan kuvaukset saatiin päätökseen joulukuun alussa 1988.[2][4]

Julkaisu ja vastaanotto muokkaa

Sodan kahleet sai ensi-iltansa Kanadassa, Toronton elokuvajuhlilla 16. syyskuuta 1989.[2][4] Se oli Toronton elokuvajuhlat päättävä elokuva.[2][4] Elokuva sai teatteriensi-iltansa Yhdysvalloissa 20. huhtikuuta 1990.[4][6][7] Tuotantoyhtiönäkin toiminut Hemdale Film Corporation vastasi myös elokuvan teatterilevityksestä Yhdysvalloissa.[2][5][6] Sodan kahleet tuotti avausviikonloppunaan Yhdysvalloissa 17 471 dollaria.[6] Elokuvaa esitettiin Yhdysvalloissa laajimmillaan ainoastaan kahdessa elokuvateatterissa, ja se tuotti yhteensä 259 486 dollarin lipputulot.[6][7] Suomessa elokuva ei saanut teatteriensi-iltaa, mutta Finnkino Oy julkaisi elokuvan myöhemmin VHS:lle ja DVD:lle.[1] Elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran VHS:lle 7. marraskuuta 1990, ja Metro-Goldwyn-Mayer julkaisi elokuvan ensimmäistä kertaa DVD:lle 16. syyskuuta 2003.[2][5][8] Olive Films julkaisi elokuvan blu-raylle 24. maaliskuuta 2015.[5][8]

Sodan kahleet on saanut elokuvakriitikoilta lähinnä kielteisen vastaanoton.[9] Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 17% kriitikoista oli antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 4,5/10 keskiarvolla.[9] Keräys perustuu kuuteen arviointiin.[9] 1 525 käyttäjästä 52% on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 3,2/5 keskiarvolla.[9]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Chattahoochee (1989) elonet.fi. Elonet.fi. Viitattu 6.9.2016. (suomeksi)
  2. a b c d e f g CHATTAHOOCHEE (1989) tcm.com. TCM.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
  3. Journey Out Of Madness Chris Calhoun Thought Nothing Could Be More Horrible Than War Was articles.orlandosentinel.com. Orlandosentinel.com. Arkistoitu 17.6.2016. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i Chattahoochee afi.com. AFI.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
  5. a b c d Chattahoochee (1989) allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
  6. a b c d Chattahoochee boxofficemojo.com. Boxofficemojo.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
  7. a b Chattahoochee (1990) the-numbers.com. The-numbers.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
  8. a b Chattahoochee Trailer (1989) videodetective.com. Videodetective.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
  9. a b c d CHATTAHOOCHEE (1989) rottentomatoes.com. Rottentomatoes.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa