Sleipnir
Sleipnir tai Sleipner (muinaisnorjaksi Sleipnir) oli Odinin, skandinaavisen ylijumalan mahtava kahdeksanjalkainen harmaa ori, jonka kotitalli oli Asgårdissa, ylisessä maailmassa. Tarujen mukaan se oli hevosista parhain.[1] Sigrdrífumál-runon mukaan Sleipnirin hampaisiin oli kaiverrettu riimuja[2]. Se laukkasi tuulta nopeammin ja ylitti kaikki esteet. Sleipnir keräsi taistelussa kaatuneiden soturien sielut ja vei ne Valhallaan, kaatuineiden sankarien asuinpaikkaan.
Snorri Sturlusonin kirjoittaman Proosa-Eddan ensimmäisessä osassa Gylfaginning kerrotaan, miten Sleipnir sai alkunsa.[1][2]
Eräänä päivänä Asgårdiin saapui jättiläinen, joka oli kiertelevä rakennusmestari. Hän tarjoutui rakentamaan kolmen talven aikana vahvan ja korkean muurin Asgårdin ympärille, joka suojelisi jumalia jättiläisten hyökkäyksiltä. Jättiläinen vaati työstä palkkiokseen auringon ja kuun sekä puolisokseen Freija-jumalattaren. Aasat todella tarvitsivat muuria suojakseen, mutta he pitivät hinta liian korkeana, joten he vaativat, että rakennusmestari tekisi työn yhden talven aikana. Jumalat pitivät tehtävää mahdottomana, mutta he laskivat, että jos jätti suostuu tarjoukseen, he voisivat saada lähes valmiin muurin maksamatta siitä mitään. Rakennusmestari suostuikin tarjoukseen, mutta sillä ehdolla, että saisi käyttää apunaan Svadilfaria, sunnattoman vahvaa ja nopeaa oria. Tähän ehtoon jumalat suostuvat.[1][2]
Svadilfari osoittautuikin oivaksi avuksi isännälleen. Työ edistyi erinomaisesti, ja kolme päivää ennen määräajan täyttymistä alkoi näyttää siltä, että aasat menettäisivät sekä Freijan että auringon ja kuun. Silloin aasat vaativat Lokia keksimään nopeasti keinon, jolla jättiläinen epäonnistuisi. Loki muutti itsensä vietteleväksi tammaksi ja houkutteli Svadilfarin pois työstään ja metsään. Ilman hevostaan rakennusmestari ei kykene saamaan työtään valmiiksi ajoissa, eikä hän saa palkkiota. Petoksen aavistanut jättiläinen raivostui, mutta Thor murskasi Mjölner-vasarallaan hänen kallonsa. Jonkin ajan kuluttua Loki synnytti harmaan kahdeksanjalkaisen varsan – Odinin hevosen Sleipnirin.[1][2]
Balderin kuolemasta kertovassa myytissä Sleipnirillä on tärkeä rooli yrityksessä tuoda Balder takaisin kuolleiden valtakunnasta. Snorri kertoo Gylfaginningissa, että Odin lainasi Hermodrille Sleipnirin ratsuksi matkalle Helheimiin. Hermodr ratsasti ensin pohjoiseen ja sen jälkeen maan alle yhdeksän päivää ja yhdeksän yötä läpi pimeiden ja synkkien laaksojen. Kun he saapuivat korkealle Helgrindan portille, Hermodr vetää suitsista ja iskee kannuksilla Sleipiria kylkiin, jolloin hevonen hyppäsi portin yli. Tehtävä ei kuitenkaan onnistu, sillä Balderin on jäätävä kuolleiden maailmaan aina Ragnarökin asti.[1][2]
Proosa-Eddan Skáldskaparmálin luvussa 17 Odin ratsastaa Sleipnirillä Jotunheimiiin ja vierailee Hrungnir-jättiläisen luona. Jättiläinen kysyy Odinilta, mikä mies tämä oikein on, kun saapuu ratsain läpi ilman ja veden kultakypärä päässään. Hrungnir toteaa myös, että muukalaisella on ihmeellisen hieno ratsu. Odin lyö jättiläisen kanssa vetoa, ettei Jotunheimissa ole yhtäkään niin hyvää hevosta kuin Sleipnir. Hrungnir myöntää, että muukalaisella on kyllä hyvä hevonen, mutta että hänellä itsellään on vielä nopeampi hevonen nimeltään Gullfaxi. Jättiläinen on nyt saanut tarpeekseen Odinin kerskailusta ja päättää maksaa hänelle rehentelyn. Hrungnir nousee ratsunsa selkään, mutta Odin ratsastaa nopeasti pakoon ja on ensimmäisenä seuraavan kukkulan huipulla. Hrungnir ajaa raivon sokeuttamana Odinia takaa aina Asgårdin porteille saakka.[2]
Völsunga-saagassa kerrotaan, että Sigurd Fafnesbanen hevonen Grane on Sleipnirin jälkeläinen. Tarinan mukaan Sigurd kasvaa Hjalprek-nimisen kuninkaan luona ja saa valita yhden kuninkaan hevosista. Matkalla tutustumaan laumaan nuori Sigurd tapaa vaeltajan, joka tarjoutuu auttamaan häntä parhaan hevosen valinnassa. Yhdessä he ajavat kaikki hevoset syvään jokeen, ja kaikki hevoset uivat nopeasti takaisin, yhtä lukuun ottamatta. Se on harmaa ja ailahteleva, eikä sillä ole koskaan ratsastettu. Vaeltaja – joka on Odin valepuvussa – kertoo, että hevonen on Sleipnirin jälkeläinen ja että se on parempi kuin mikään muu hevonen. Sigurd ottaa hevosen ja kutsuu sitä nimellä Grane. Sigerdrivemålin mukaan Granen rintaan on kaiverrettu riimuja, aivan kuten Sleipnirin kavioihin.[1]