Skyyttiläiset jousimiehet

Skyyttiläiset jousimiehet (m.kreik. Σκύθαι (ἱππο)τοξόται, Skythai (hippo)toksotai, yksikössä Σκύθης (ἱππο)τοξότης, Skythēs (hippo)toksotēs)[1] olivat antiikin Ateenan kaupunkivaltion omistamia orjia, jotka toimivat kaupungin poliisijoukkoina. Näiden tehtävänä oli järjestyksen ylläpito muun muassa Agoralla sekä ekklesian eli kansankokouksen, bulen eli neuvoston sekä heliaian ja muiden oikeusistuinten kokoontumisissa.[2][3]

Skyyttiläinen jousimies kuvattuna Epiktetoksen punakuviotekniikalla koristelemassa lautasessa, n. 520–500 eaa.

Skyyttiläisten jousimiesten pito aloitettiin Ateenassa Salamiin taistelun vuonna 480 eaa. jälkeen, jolloin kaupunkivaltion sanotaan ostaneen 300 orjaa Skyytiasta.[3] Joukkojen perustajaksi mainitaan Speusinos.[3] Tämän vuoksi ne tunnettiin myös nimellä speusinioi (σπευσίνιοι).[4] Järjestelmästä tiedetään antiikin lähteiden kautta vain vähän. On mahdollista, että myöhempinä aikoina kaikki joukoissa toimineet eivät enää olleet skyyttejä, sillä ateenalaisilla vaikuttaa olleen tapana sanoa kaikkia valtion orjia skyyteiksi. Valtion orjina heidän asemansa oli tavallisia orjia parempi ja vastasi jotakuinkin metoikkeja.[2][3] Skyyttiläisiä jousimiehiä oli myöhemmin eri lähteiden mukaan mainitut 300[2] tai jopa 1 000,[3] ja heidän asemapaikkansa oli alun perin Agora ja myöhemmin Areiopagi. Jousimiehillä oli ilmeisesti oikeus käyttää voimaa kansalaisia kohtaan tietyissä tilanteissa.[2][3]

Skyyttiläiset jousimiehet esiintyvät joskus hahmoina attikalaisissa komedioissa erityisesti Aristofaneella (Akharnalaiset, Lysistrate, Naishallitus, Naistenjuhla, Ritarit). Näin ei ole täyttä varmuutta, kuinka totuudenmukaisen kuvan jousimiesten toiminnasta näytelmät antavat. Aristofaneella jousimiehet lyövät joskus huonosti käyttäytyviä tai saattavat pidättää ihmisiä. Aristofanes tekee myös pilaa näiden vierasperäisestä puhetavasta.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: Σκύθης A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. a b c d Roberts, J. W.: City of Sokrates: An Introduction to Classical Athens, s. 34, 63, 77. Routledge, 1998. ISBN 0203194799.
  3. a b c d e f g Baughman, Elizabeth: Scythian Archers The Stoa Consortium. Arkistoitu 13.1.2019. Viitattu 5.11.2018.
  4. Liddell, Henry George & Scott, Robert: σπευσίνιοι A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa