Skyla (oikealta nimeltään Lucy Batty) on englantilainen dance-laulaja. Hänen ensiesiintymisensä musiikkimailmassa oli Beatplayersien musiikkivideolla Summer Love. Hän levytti myös oman versionsa High School Musical -hitistä Breaking Free.

Skyla
Henkilötiedot
Syntynyt1991
Muusikko
Taiteilijanimi Skyla
Aktiivisena 2009
Tyylilajit Dance
Levy-yhtiöt All Around the World

Ura muokkaa

Levy-yhtiö All Around the World teki sopimuksen Skylan kanssa vuonna 2008. Tuottajat Scott Rosser (Beatplayers-yhtyeestä), Mike Di Scala (Ultrabeat-yhtyeestä) ja Nemesis ovat työskennelleet hänen kanssaan ensimmäistä albumia varten.

Skylan debyyttisingle Breaking Free ilmestyi 9. kesäkuuta 2009. Musiikkivideon pyörittyä vasta kaksi päivää brittimusiikkikanava Clubland TV:llä se nousi kanavan eniten äänestetyksi kappaleeksi ja sijalle 43 musiikkivideoiden listalla kaikista musiikkilajeista. YouTubessa video katsottiin jopa 215 000 kertaa alle kuukauden aikana.

Skylan toinen single Ayo Technology ilmestyi 14. lokakuuta 2009. Sitä on soitettu runsaasti suosituimmilla musiikkikanavilla kuten Clubland TV, MTV Dance ja Chart Show TV.

Aiheesta muualla muokkaa