Skotlanninhirvikoira
Skotlanninhirvikoira (engl. Deerhound) on vinttikoiriin kuuluva skotlantilainen koirarotu. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis scoticus[2].
| Skotlanninhirvikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Skotlanti Iso-Britannia |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 888[1] |
| Rodun syntyaika | 800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | hirvieläinten metsästys |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Muita nimityksiä | Deerhound, skotti, Schottischer Hirschhund, lebrel escocés, hirvekoer |
| FCI-luokitus |
ryhmä 10 Vinttikoirat alaryhmä 2 Karkeakarvaiset #164 |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros n. 45,5 kg narttu n. 36,5 kg |
| Säkäkorkeus | 71–76 cm |
| Väritys | siniharmaa, harmaan eri sävyt, juovikas (brindle) |
Ulkonäkö muokkaa
Pienin toivottu säkäkorkeus uroksella on 76 senttimetriä, paino noin 45,5 kiloa; nartulla 71 senttimetriä ja noin 36,5 kiloa. Koiran turkki on karheaa, noin 8–10 senttiä pitkää. Karva voi olla väriltään tumman siniharmaa, tumman- tai vaaleanharmaa, juovikas, keltainen tai hiekan- / kellanpunainen. Skotin karkea turkki suojaa kosteudelta sekä koleudelta ja on ulkonäöstään huolimatta helppohoitoinen.
Rotu muistuttaa karkeakarvaista englanninvinttikoiraa, mutta on sitä kookkaampi. Skotlanninhirvikoiran liikkuminen on vaivatonta ja tehokasta.[3]
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Luonteeltaan skotlanninhirvikoirat ovat ystävällisiä ja lempeitä sekä olemukseltaan säyseitä. Ne ovat tottelevaisia ja seurallisia, eivät koskaan hyökkääviä tai hermostuneita.
Skotlanninhirvikoira on uskollinen ja isäntäväkeen kiintyvä koira, joka saattaa suhtautua vieraisiin varautuneesti.lähde?
Alkuperä muokkaa
Skotlanninhirvikoira kuuluu vinttikoirien ryhmään, joka on yksi maailman vanhimmista koiraryhmistä. Viitteitä vinttikoirista löytyy Afrikasta sekä Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta ainakin 5 000 vuoden takaa. Vinttikoirat metsästävät avoimessa maastossa tarkan näkönsä avulla juosten saalinsa kiinni, minkä vuoksi ne ovat kehittyneet kapeiksi ja sulavalinjaisiksi.lähde? Kaikilla vinttikoirilla on muinainen perimä, ja ne ovat säilyttäneet ulkomuotonsa samanlaisena vuosisatojen ajan.[4]
Skotlanninhirvikoiran alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen on arveltu saapuneen Skotlantiin foinikialaisten kauppiaiden mukana.[3] W.C.L. Martinin mukaan skotit olisivat kuitenkin olleet peräisin Skyytiasta ja tuoneet koiransa sieltä mukanaan Gallian kautta, ensin Irlantiin ja myöhemmin Argylliin, gaelien maille.[4]
Aikaisimmat maininnat rodusta ovat peräisin jo 800-luvulta, mutta ns. "varma tieto" sen olemassaolosta omana rotunaan on 1700-luvulta.[5] Antikvariaatti Pennant kuvaili, kuinka vieraillessaan Skotlannissa vuonna 1769 hän näki Gordonin linnassa Morayssä "aitoja Ylämaan vinttikoiria" (true Highland greyhounds), jotka olivat tuolloin jo huomattavasti harvinaistuneet. Kyseiset yksilöt olivat hänen mukaansa kookkaita, vahvoja ja syvärintaisia, ja niiden karva oli pitkää ja karkeaa. Vuonna 1890 Tankervillen jaarli kirjoitti The Field -lehdessä 60 vuoden takaisiin muistoihinsa pohjautuen rodusta nimeltä rough Highland greyhound. Hänen mukaansa se oli nopea ja tarkkavainuinen, ja sitä käytettiin haavoittuneen kauriin jäljittämiseen.[4]
1800-luvun alussa Folcovillen jaarli kasvatti kuuluisaa colonsay-linjaa. MacNeile kuvaili vuonna 1838 erästä puhtainta linjaa edustanutta yksilöä karkeakarvaiseksi ja vaaleankeltaiseksi, lisäten että karkea karva oli Ylämaan asukkaille tärkeä jalostuskriteeri. Hänen mukaansa harmaat yksilöt olivat vähemmän eloisia ja lihaksistoltaan heikompia. Lisäksi hän kirjoitti, että tuolloin Skotlannissa oli enää vain noin 12 puhdasrotuista hirvikoiraa.[4]
Moni rodun varhainen harrastaja ylpeili koiriensa puhdasrotuisuudella, mutta todellisuudessa useita erilaisia risteytyksiä kokeiltiin. Erään hirvipuiston omistaja risteytti keskenään hirvikoiria ja mastiffeja, minkä tuloksena oli koiria jotka hyökkäsivät saaliin korvaan (perinteinen metsästysmastiffien taipumus), kun taas vinttikoirat yleensä iskivät kintereeseen. Kantaan risteytettiin myös jonkin verran bulldoggia. Lisäksi muunnosta nimeltä Morocco Deerhound ("marokonhirvikoira") käytettiin menestyksekkäästi jalostukseen.[4]
Rotua käytettiin aikoinaan saksanhirven metsästyksessä.lähde?
Lukumääräisesti skotlanninhirvikoirat ovat melko harvinaisia Suomessa ja muualla. Pariin otteeseen rotu on lähes kadonnut sukupuuttoon. Esimerkiksi klaanijärjestelmän kaatuessa Skotlannissa 1700-luvun puolivälissä myös koirakanta vaarantui. Ensimmäinen skotti tuotiin Suomeen 1960-luvulla.lähde?
Lurcher-harrastajat ovat jo kauan arvostaneet hirvikoiran perimää ja käyttäneet sitä jalostukseen. Tämän lisäksi myös Yhdysvalloissa kojootin ja Australiassa kengurun metsästykseen kehitettyihin rotuihin on käytetty hirvikoiraa.[4]
Lähteet muokkaa
- Kokko, Ulla: Koirien pikkujättiläinen. WSOY.
Viitteet muokkaa
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 9.3.2019)
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 170. Chatto & Windus: Piccadilly.
- ↑ a b Skotlanninhirvikoira Kennelliitto. Viitattu 12.12.2013.
- ↑ a b c d e f Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 69-72. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ Gondrexon, A. & Browne, I. Maailman koiraopas: s. 178. Weilin+Göös, Helsinki: 1974. ISBN951-35-1120-0.
