Skotlanninbullterrieri
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Skotlanninbullterrieri on sukupuuttoon kuollut brittiläinen koirarotu.
| Skotlanninbullterrieri | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Skotlanti,  Iso-Britannia |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | 1770-luku |
| Alkuperäinen käyttö | koiratappelut |
| Muita nimityksiä | Scottish Bull Terrier, Blue Paul, Blue Paul Terrier, Blue Paul Bull Terrier, Blue Poll, Blue Poll Bulldog, Blue and Tan Terrier |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 20 kg |
| Säkäkorkeus | 50 cm |
| Väritys | tummansininen |
Ulkonäkö muokkaa
Skotlanninbullterrieri näytti sen aikaiselta amerikanpitbullterrieriltä.lähde? Se oli kookas, pitkäraajainen, lihaksikas ja vahvaluustoinen.[1] Sillä oli sileä karvapeite ja voimakas rakenne. Se painoi n. 20 kg ja oli 50 cm korkea. Pää oli kookas; otsa oli litteä, kuono lyhyt ja neliömäinen, suuri ja leveä muttei vetäytyvä kuten englanninbulldoggilla. Leuat ja hampaat olivat yhtenäiset ilman toistensa yli menoa. Koiralla oli loiva painauma silmien välissä, jotka olivat tumman pähkinänruskeat mutteivät uponneet eivätkä ulostyöntyvät. Korvat olivat pienet, ohuet, korkealle kiinnittyneet ja aina typistetyt, eikä naama ollut ryppyinen. Kulmakarvat pienet tai yhdistyneet. Skotlanninbullterrierin ilmettä ei ole koskaan nähty millään muulla rodulla mutta voidaan usein tunnistaa sekarotuisessa koirassa. Runko oli pyöreä ja kylkiluut selkeät, selkä lyhyt, leveä ja lihaksikas ja rintakehä syvä ja leveä. Häntä oli alaskiinnittynyt ja ilman hapsuja, ennemmin riippuva eikä koskaan selän yli nouseva. Koira seisoi suoraan ja tiukasti raajoillaan. Sen eturaajat olivat vankat ja lihaksikkaat, eikä niissä ollut kaareumia. Takaraajat olivat hyvin paksut ja vahvat ja niissä oli hyvin kehittyneet lihakset.lähde? Väri oli tummansininen[1], samanlainen kuin englanninvinttikoirallalähde?; siitä huolimatta toisinaan syntyi brindlejä tai punaisia yksilöitä jotka tunnettiin Skotlannissa nimellä red smut eli punainen saastalähde?.
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Rotu oli rohkea, peloton, älykäs, sitkeä ja ketterä. Sen sanottiin olevan hiljainen taistelija.[1] Koiria tappelutettiin kuolemaan asti ja hävinneitä yksilöitä myös rangaistiin karulla kädellä. Ne olivat kyvykkäitä ja ovelia taistelutaktiikassaan, mikä teki niistä koiratappeluiden harrastajien suuren suosikin.lähde? Väitettiin, ettei mikään muu rotu pärjännyt taistelussa niitä vastaan.[1]
Alkuperä muokkaa
Tarinan mukaan merirosvo John Paul Jones osti koiria ulkomailta ja toi muutamia mukanaan Skotlantiin vieraillessaan synnyinkaupungissaan Kirkcudbrightissa noin vuoden 1770 aikoihin. Suosituimman teorian mukaan Kin Tilloch -alueen romanit hankkivat englantilaisia bullterriereitä, ja jalostivat niitä alkuperäistä kookkaammiksi, jotta ne pärjäisivät paremmin koiratappeluissa. Toisen teorian mukaan rotu oli bulldoggin ja sinisen englanninvinttikoiran välisen risteytyksen tulos ja kolmannen mukaan eteläintianvinttikoiran (Poligar Hound) jälkeläinen.[1] Väitettiin että skotlanninbullterrieri oli alun perin kotoisin Gallowayn rannikolta, mikä tukee Paul Jones -legendaa.lähde?
1800-luvun puolivälissä rotu oli suosittu erityisesti Glasgow'n alueella. Se kuoli kuitenkin sukupuuttoon 1800-luvun loppupuolella koiratappeluiden lakkauttamisen myötä.[1]
Vaikutus muihin rotuihin muokkaa
Ensimmäiset koirat jotka saapuivat Yhdysvaltoihin englantilaisten immigranttien mukana 1800-luvun puolivälissä olivat skotlanninbullterriereitä ja staffordshirenbullterriereitä. Suurenmoisten taistelutaitojensa vuoksi skotlanninbullterrieri lisättiin osaksi staffordshirenbullterrierin jalostusta 1800-luvun alkupuolella ja sinistä väritystä on esiintynyt staffordshirenbullterrierillä siitä lähtien.lähde?
Lähteet muokkaa
Katso myös muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Homan, M. (2000). A Complete History of Fighting Dogs, Chapter 19. Howell Book House Inc. ISBN 1-58245-128-1
