Sixtus-skandaali
Sixtus-skandaali oli Itävalta-Unkarin keisari Kaarle I:n epäonnistunut yritys käydä ensimmäisen maailmansodan aikana keväällä 1917 salaisia rauhanneuvotteluita ympärysvaltojen kanssa tärkeimmän liittolaisensa Saksan tietämättä. Neuvotteluissa hän lupasi tukea Elsass-Lothringenin palauttamista Ranskalle erillisrauhan ehtona. Tapaus tuli julkisuuteen vuotta myöhemmin sodan vielä jatkuessa, ja aiheutti kitkaa Saksan ja Itävalta-Unkarin suhteisiin.
Keisari Kaarle käytti rauhantunnusteluissaan välikätenä lankoaan, Bourbon-Parman prinssi Sixtusta, joka palveli tykistöluutnanttina Belgian armeijassa ympärysvaltojen puolella. Kaarle otti häneen yhteyttä hänen äitinsä kautta, jonka Sixtus tapasi tammikuussa 1917 puolueettomassa Sveitsissä. Neuvoteltuaan Ranskan ulkoministerin ja presidentin kanssa sekä saatuaan virallisen kutsun keisarin luokse prinssi Sixtus matkusti Itävaltaan. Hän tapasi 23.–24. maaliskuuta Laxenburgin linnassa Wienin lähellä Kaarlen ja tämän ulkoministerin Ottokar Czerninin. Palattuaan hän toimitti 31. maaliskuuta Ranskan presidentti Raymond Poincarélle keisarin henkilökohtaisen kirjeen, jossa tämä lupasi tukea Ranskan vaatimusta saada Elsass-Lothringen takaisin Saksalta, mikä oli Poincarén asettama ennakkoehto rauhanneuvotteluille.[1]
Mahdollisuus solmia erillisrauha Itävalta-Unkarin kanssa innosti Ranskan hallitusta, joka paljasti rauhantarjouksen tärkeimmille liittolaisilleen. Asiasta neuvoteltiin 19. huhtikuuta 1917 Ranskan, Ison-Britannian ja Italian edustajien kesken Saint-Jean-de-Mauriennessa. Tällöin Italian ulkoministeri Sidney Sonnino vaati, että Italian tulisi saada Itävalta-Unkarilta kaikki ne alueet, jotka ympärysvallat olivat sille luvanneet vuoden 1915 Lontoon sopimuksessa. Prinssi Sixtus välitti tämän tiedon keisari Kaarlelle uudessa tapaamisessa 8.–9. toukokuuta, ja sai tältä vastaukseksi toisen kirjeen.[1] Neuvottelut kariutuivat lopulta, koska Kaarle ei ollut halukas luovuttamaan Itävalta-Unkarin omia alueita Italialle,[2] ja koska Italian hallitus ei suostunut peräytymään vaatimuksistaan[1].
Kaarle I ei ilmeisesti ollut kertonut lähettämiensä kirjeiden sisällöstä ja tekemistään rauhantarjouksista ulkoministerilleen Czerninille. ”Sixtus-kirjeet” tulivat kuitenkin julkisuuteen huhtikuussa 1918. Kun Czernin oli viitannut puheessaan Ranskan tekemiin kariutuneisiin rauhantarjouksiin, Ranskan uusi pääministeri Georges Clemenceau julkaisi vastavetona osan Kaarlen kirjeistä. Kun Czernin vaati keisarilta selitystä, tämä vakuutti että ranskalaiset olivat väärentäneet ensimmäiseen kirjeeseen sisältyneen maininnan Elsass-Lothringenista sekä toisen kirjeen kokonaan. Selitykset eivät kuitenkaan olleet uskottavia, ja Czernin erosi skandaalin seurauksena ulkoministerin paikalta 17. huhtikuuta 1918. Samana päivänä Kaarle lähetti Saksan keisari Vilhelm II:lle sähkeen, jossa hän kiisti kirjeiden aitouden ja vakuutti Itävalta-Unkarin pysyvän lojaalisti Saksan rinnalla.[1] Käytännössä Saksan johto kuitenkin menetti luottamuksensa Kaarleen.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Nordisk familjebok, täydennysosa (1926), s. 309–310 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 27.3.2014.
- ↑ a b Charles (I) (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.3.2014.
Aiheesta muualla muokkaa
- O. Selinheimo : Ranskan kruunun toivossa sukulaistensa pettäjä. Salamyhkäisiä puuhailuja maailmansodan kulissien takana, Hakkapeliitta, 12.04.1932, nro 15, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot