Siperiantavi
Siperiantavi (Sibrionetta formosa) on pienikokoinen sorsalintujen (Anseriformes) lahkoon kuuluva lintu.[2] Se kerääntyy suuriksi parviksi, ja 1900-luvulla sen kanta on vähentynyt välillä äkillisesti metsästyksen ja muiden uhkien takia.[1] Aikaisemmin laji sijoitettiin sorsien sukuun Anas[1]. Joskus tieteellisenä nimenä käytetään myös synonyymia Nettion formosum.[3].
| Siperiantavi | |
|---|---|
 Juhlapukuinen koiras. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Sorsalinnut Anseriformes |
| Heimo: | Sorsat Anatidae |
| Alaheimo: | Puolisukeltajat |
| Suku: | Sibrionetta |
| Laji: | formosa |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
Anas formosa |
|
 |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Siperiantavi on tavia hieman kookkaampi ja pitkäpyrstöisempi, ja sen pituus on 39–43 senttimetriä. Juhlapukuinen siperiantavikoiras on helppo tunnistaa erikoisesta kuvioinnistaan. Vanha naaras ja nuori lintu muistuttavat pään- ja siivenkuvioiltaan sekä heinätavia että tavia. Linnun nokka on kokotumma ja lyhyt. Siipipeilin etupuolella on punaruskeaa, ja siiven takareuna on leveälti valkoinen ja käsisiipi tumma.[2]
Vanhan naaraan pääkuviointi on sille tunnusomainen: valkea pieni, pyöreä ohjastäplä ja sen tummat reunat. Silmän takana on tumma silmäjuova. Monilla naarailla nousee kurkusta pystysuora valkea kiila ohi posken, ja joillakin yksilöillä on tumma, epäselvärajainen kuvio posken yläosassa. Vanha eklipsipukuinen koiras muistuttaa vanhaa naarasta, mutta se on punaruskeampi.[2]
Nuori lintu eroaa vanhasta naarasta siten, että se on himmeämmän ruskeanharmaa ja sillä on kapea vaalea juova pyrstössä. Sillä on samanlainen vaalea täplä kuin vanhalla naaralla, minkä avulla sen erottaa muuten sitä muistuttavasta tavista. Muita eroja on, että nuorella siperiantavilla on kokoharmaa nokka eikä sillä ole valkeaa juovaa siiven keskellä.[2]
Levinneisyys muokkaa
Siperiantavi pesii Itä-Siperiassa Venäjällä. Sitä tavataan muuttomatkoilla Mongoliassa ja Pohjois-Koreassa sekä talvehtimassa pääasiassa Japanissa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa jossa oli lajin suurin talvipopulaatio 1990-luvulla. Siperiantavia tavataan lisäksi harvinaisena talvehtijana Taiwanissa ja Hongkongissa.[1]
1900-luvun alussa siperiantavi oli yksi runsaslukuisimmista sorsista Itä-Aasiassa ja siitä raportoitiin säännöllisesti usean tuhansien lintujen parvia. 1960- ja 1970-luvuista lähtien lajin kanta on alkanut vähetä. Viime vuosina on kuitenkin ollut merkkejä kannan elpymisestä: Vuoden 2006 tammikuussa Kiinan pieneltä Chongming Dongtan Ramsar-alueelta löytyi 8 000–10 000 yksilön parvi, kun normaalisti alueella on tavattu enintään 300 yksilöä. Vuosina 2006-2007 Yanchengingin luonnonpuistossa tavattiin 50 000 linnun parvi. Kyseiset parvet ovat suurimmat, mitä Etelä-Korean ulkopuolella on viime vuosina raportoitu. On kuitenkin epäselvää, onko lintujen lukumäärä noussut vai ovatko linnut siirtyneet alueelle muualta elinympäristöjen tuhoutumisen takia.[1]
Kiinan populaatioksi on arvioitu 91 000 yksilöä. Talvehtimismäärät Etelä-Koreassa ovat kasvaneet huomattavasti: 1980-luvulla siellä arvioitiin olevan 20 000 lintua ja vuonna 2009 peräti 1,06 miljoonaa yksilöä. Yhteensä kanta ylittää 1,07 miljoonan rajan.[1] Vaikka Etelä-Koreassa talvehtivien lintujen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, muut elinalueet ovat vailla suojaa. Lintuja on kuollut viime aikoina paljon tauteihin, ja sille ravintoa tarjonneet kuivatetut riisipellot ovat vähenemässä.[1]
Tarhakarkulaiset muokkaa
Lajia tavataan myös tarhakarkulaisena muualla Aasiassa ja Euroopassakin.[1] Sitä tarhataan useissa Euroopan maissa,[4] kuten Ranskassa, Alankomaissa, Italiassa, Maltalla ja Espanjassa.[1] Suomessa se on tavattu yhden rariteettikomitean hyväksymän kerran, vuonna 1994 Ilmajoella. Lintu on kuitenkin sijoitettu E-kategoriaan, eli se on varma tai lähes varma tarha- tai häkkikarkulainen.[5]
Elinympäristö muokkaa
Siperiantavi pesii ruohomättäissä avoimilla niityillä lähellä vettä ja sammaleisilla soilla, joilla kasvaa pajuja ja lehtikuusia.[1] Talvisin se esiintyy tiheinä parvina makeanveden järvissä, joissa ja altaissa, ja sitä tapaa myös viljelysmailla. Se oleskelee usein vedessä päivisin ja ruokailee pelloilla öisin.[1]
Siperiantavi muuttaa Korean talvehtimisalueille syyskuusta alkaen, runsaslukuisempana loka- marraskuussa ja palaa takaisin pohjoiseen maaliskuun puolivälissä tai huhtikuun alussa.[1]
Ravinto muokkaa
Siperiantavi käyttää ravintonaan siemeniä, viljaa, vesietanoita, levää ja muita vesikasveja.[1]
Uhat muokkaa
Metsästys oli todennäköisesti suurin syy lajin vähenemiseen 1900-luvulla, ja se on edelleen lajin suurin uhka. Siperiantavu kerääntyy suuriksi parviksi kosteikoille ja pelloille, missä sitä on helppo metsästää. Kiinassa ja Etelä-Koreassa lintuja on tapettu myrkyttämällä niiden syömää viljaa. Myös tuholaismyrkkyjen ja maatalouden saasteiden sekä kotitalouksien jätteiden päätyminen Geumjokeen Etelä-Koreassa uskotaan olevan vakava uhka. Kiinassa Sanjiangin tulvatasangolla ja Poyangjärvellä tavit ovat vähentyneet, koska ne ovat menettäneet elinympäristönsä maataloudelle ja kärsivät metsästyksestä. Yhtä siperiantavin tärkeimmistä talvehtimisalueista uhkaa se, että sinne on suunniteltu Koillis-Aasian suurinta turistikohdetta. Koska siperiantavi talvehtii tiiviissä parvissa, infektiot leviävät helposti. Lokakuussa 2002 löydettiin 10 000 lintua kuolleena lintukoleraan. Lisäksi laji kärsii häirinnästä Geumjoella, jopa 12 kertaa päivässä matalalla lentävien lentokoneiden takia.[1]
Suojelu muokkaa
Lajin suojelu perustuu CITES-sopimukseen. Laji on oikeudellisesti suojattu Venäjällä, Mongoliassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Hong Kongissa ja joissakin maakunnissa Kiinassa. Etelä-Korea, Venäjä ja Sahan tasavalta on listannut lajin omaan Punaiseen kirjaansa. Osa tärkeistä elinalueista on suojeltu, kuten muun muassa Bolob- ja Hankajärvet Venäjällä, Geum-joki Etelä-Koreassa sekä vesialue Katanossa Japanissa. Lisäksi vuosittain tehdään seurantaa osassa siperiantavin elinaluetta.[1]
Ehdotettuja suojelutoimenpiteitä ovat lajin vähenemisen syiden selvittäminen, uusien suojelualueiden perustaminen ja Kiinan ja Etelä-Korean kantojen tutkiminen. Lisäksi oikeudellinen suoja pitäisi taata kaikissa esiintymisalueen valtioissa.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p BirdLife International: Sibrionetta formosa IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.6.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d Mullarney, Killian; Svensson, Lars; Zetterström, Dan & Grant, Peter: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 52 ja 53. Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2.
- ↑ rață Baikal Dicţionar german-român/dict.cc Wörterbuch. Viitattu 22.5.2017.
- ↑ Nikander, Pekka J. & Lindroos, Tom: Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 1994 harvinaisuushavainnot BirdLife Suomi. Viitattu 9.11.2009.
- ↑ RK:n hyväksymät havainnot Suomesta – Metsähanhi (Anser fabalis) - Käärmekotka (Circaeetus gallicus) BirdLife Suomi. Arkistoitu 1.4.2016. Viitattu 9.11.2009.