Sinisiipiset
Sinisiipiset[1][2] (Lycaenidae) on täpläperhosten jälkeen suurin päiväperhosheimo ja siihen kuuluu maailmanlaajuisesti noin 40 % kaikista tunnetuista päiväperhoslajeista eli lähes 6 000 lajia.[3][4] Joskus sinisiipisistä käytetään nimeä Sinisiivet, jota käytetään toisinaan varsinaisista sinisilmäistä, alaheimosta Polyoammatinae. Sinisiipisiin kuuluvat pienimmät päiväperhoset, mukaan luettuna pienin päiväperhoslaji vähäsinisiipi (Brephidium exilis)[5].
| Sinisiipiset | |
|---|---|
 Kangassinisiipi (Plebeius argus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Päiväperhoset Papilionoidea |
| Heimo: |
Sinisiipiset Lycaenidae Leach, 1815 |
| Alaheimot | |
|
|
| Katso myös | |
Kuvaus muokkaa
Monet lajit ovat suhteellisen pieniä tai keskikokoisia ja nimensä mukaisesti siiviltään sinisiä, mutta myös muita värejä esiintyy. Koiras- ja naarasyksilöiden väritys ja kuviointi eroavat usein selvästi toisistaan. Takasiipien takaosassa, alapinnalla on usein silmätäpliä, joiden tarkoitus on hämätä saalistajia. Joillakin lajeilla takasiipeen liittyy myös ohut kannus, jonka tarkoitus saattaa olla tuntosarven jäljittely. Lepäävä perhonen liikuttaa usein takasiipiään edestakaisin, mikä lisännee entisestään vaikutelmaa valepäästä.[6] Heimoa yhdistävinä tuntomerkkeinä tuntosarven tyvi koskettaa verkkosilmää ja kotelovaiheessa tuppi, jonka sisälle siipi kehittyy on selvästi lyhentynyt. Toukat ovat litteitä, etanamaisia, ja niiden pää jää piiloon niskapoimun alle. Toukilla ei ole muille päiväperhosille tyypillistä, pahanhajuista eritettä tuottavaa rintarauhasta ja toukan peräosan vatsajalkojen sisäreunassa on katkos jalkapohjaa reunustavien tarttumakoukkujen jonossa.[5] Koirasyksilöiden etummainen jalkapari on usein surkastunut.[7]
Elintavat muokkaa
Toukkien ravinto vaihtelee kasviperäisestä muiden hyönteisten, etenkin kirvojen saalistamiseen.[8] Viisi prosenttia lajeista käyttää toukkana vain eläinperäistä ravintoa. Varsin monet heimon lajit ovat myrmekofiilejä eli ne elävät vuorovaikutussuhteessa muurahaisten kanssa. Lajista riippuen tämä suhde voi perustua perhostoukan ja muurahaisten yhteistyölle, mutta toukka voi myös elää pesässä loisena tai jopa käyttää muurahaisia ravinnokseen. Kaikissa tapauksissa toukka kuitenkin saa muurahaiset sietämään sen läsnäoloa ja jopa huolehtimaan toukasta ja sitä seuraavasta kotelosta.
Lähteet muokkaa
- Olli Marttila: Suomen päiväperhoset elinympäristöissään. Joutseno: Auris, 2005. ISBN 952-99154-2-X.
- Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo - Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6.
Viitteet muokkaa
- ↑ Mikkola, Murtosaari & Nissinen (toim.): Perhosten lumo, s. 243.
- ↑ Marttila: Suomen päiväperhoset elinympäristöissään, s. 5.
- ↑ http://www.springerlink.com/content/rmrv30142015l422/[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.ias.ac.in/currsci/jul252005/245.pdf
- ↑ a b Mikkola Kauri, Murtosaari Jussi ja Nissinen Kari: Perhosten lumo: suomalainen perhostieto. Tammi 2005, sivut 241 sekä 289. ISBN 951-31-3317-6
- ↑ Malcolm Scoble: The Lepidoptera: Form, Function and Diversity. Oxford University Press 1995 ISBN 978-0198549529 s. 84
- ↑ Malcolm Scoble: The Lepidoptera: Form, Function and Diversity. Oxford University Press 1995 ISBN 978-0198549529 s. 313
- ↑ Malcolm Scoble: The Lepidoptera: Form, Function and Diversity. Oxford University Press 1995 ISBN 978-0198549529 s. 125