Simonetta Sommaruga

sveitsiläinen poliitikko

Simonetta Sommaruga (s. 14. toukokuuta 1960 Zug) on sveitsiläinen poliitikko ja 1. lokakuuta 2010 lähtien Sveitsin liittoneuvoston jäsen. Puoluetaustaltaan hän on sosiaalidemokraatti ja seuraa maan hallituksessa puoluetoveriaan Moritz Leuenbergeriä. 22. syyskuuta 2010 pienestä kamarista, eli senaatista, suuren kamarin äänestyksellä liittoneuvostoon valitun Sommarugan valinta oli historiallinen, sillä tuon jälkeen Sveitsin hallitus on ensimmäistä kertaa maan historiassa naisenemmistöinen.[1]

Simonetta Sommaruga
Sveitsin liittopresidentti
1. tammikuuta 2015 – 31. joulukuuta 2015
1. tammikuuta 2020 – 31. joulukuuta 2020
Henkilötiedot
Syntynyt14. toukokuuta 1960 (ikä 63)
Zug, Sveitsi
Puoliso Lukas Hartmann
Tiedot
Puolue Sveitsin sosiaalidemokraattinen puolue

Valinta oli myös siinä mielessä historiallinen, että vaikka parlamentti valitsi Simonetta Sommarugan viestintä-, liikenne ja energiaministeriksi, liittoneuvoston kolme muuta naisministeriä muuttivat vastuita niin että Sommarugasta tuli oikeusministeri, vastoin hänen tahtoaan, mikä aiheutti Sveitsissä lyhyen poliittisen skandaalin vuonna 2010, sillä perinteisesti oikeusministeriksi on valittu lakimieskoulutusta saanut henkilö.

Sommaruga on ollut Sveitsin liittopresidentti kaksi kertaa, vuosina 2015 ja 2020[2].

Sommaruga kävi lukion Bernissä ja opiskeli kolme vuotta pianonsoittoa Sveitsissä Luzernissa. Osallistuttuaan Kaliforniassa sekä Roomassa yliopistoissa lukuvuoden 1983–1984 opetukseen hän työskenteli naisten turvakodissa Fribourgin kantonissa. Vuosina 1988–1991 Sommaruga opiskeli englantia ja espanjaa Fribourgin yliopistossa Sveitsissä suorittamatta tutkintoa. Sosiaalidemokraattisen puolueen aktiivijäsenyyden myötä Sommaruga työskenteli Sveitsin kuluttajasuojayhdistyksessä 1993 alkaen ja toimi sen puheenjohtajana vuodesta 2000.

Vuosina 1997–2005 Sommaruga toimi Bernin naapurikaupungin Könizin kunnanhallituksessa vastaten kunnan palo- ja pelastustoimesta. Ennen ministeriyttään Sommaruga oli muun muassa Slow Food Schweiz -liikkeen jäsen sekä Bernin Bärenparkin (karhupuiston) hallituksen jäsen.

Sommaruga on naimisissa kirjailija Lukas Hartmannin kanssa. He asuvat Spiegelissä lähellä Berniä.

Bibliografia muokkaa

  • Gurtenmanifest für eine neue und fortschrittliche SP-Politik (yhdessä Henri Huberin, Tobias Kästlin ja Wolf Linderin kanssa). Gurten, 10. toukokuuta 2001
  • Für eine moderne Schweiz. Ein praktischer Reformplan (yhdessä Rudolf H. Strahmin kanssa). Nagel & Kimche, München 2005, ISBN 3-312-00356-3

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Naiset enemmistönä ensikertaa Sveitsin hallituksessa 22. syyskuuta 2010. Yle.fi. Viitattu 22. syyskuuta 2010.
  2. Präsidialjahr 2020 (Liittopresidentit ja varaliittopresidentit vuosina 2014–2020 liittoneuvoston sivulla) admin.ch. 3.1.2020. Arkistoitu 1.1.2020. Viitattu 7.1.2020.

Aiheesta muualla muokkaa