Siitintukku on erityisesti kämmekkäkasveille ominainen suvulliseen lisääntymiseen liittyvä muodostuma. Samanlaisia rakenteita tavataan myös muista kasviheimoista.

Rakenne muokkaa

Siitintukku muodostuu ainakin osittain yhteenkasvaneista hedelehdistä ja emilehdistä. Useimmilla kämmekkälajeilla siitintukku on voimakkaasti muuntunut, ja alkuperäisten osien tunnistus on vaikeaa. Vaikka suurimmalla osalla on vain yksi normaaliin tapaan toimiva hede (useimmilla Asparagales-lahkon kasveilla kolme), ovat joutoheteet muodostuneet siitintukun toimintaa edistäviksi osiksi, esimerkiksi siitepölymyhkyjä suojaavaksi kalvoksi. Heikoimmin kehittynyt siitintukku lienee alkeellisina pidetyillä Neuwiedia-lajeilla, joilla on kolme selvästi erottuvaa hedettä.

Siitepöly ei ole kämmekkäkasveilla vapaana kuten useimmilla kukkakasveilla, vaan se esiintyy erityisissä siitepölymyhkyissä, joiden rakenteessa on usein pitkälle kehittyneitä erikoistumia, yleisimpänä kanta, joka liittää siitepölyn tiukasti pölyttäjään.

Kämmeköillä siitintukku on joskus kasvanut osittain yhteen huulen tai muiden kehälehtien kanssa.

Siitintukku ja pölytys muokkaa

Siitintukun rakenne pyrkii usein ehkäisemään itsepölytystä. Emin luotti on yleensä omassa syvennyksessään toimivan heteen takana. Joillakin lajeilla, esimerkiksi monilla Suomalaisilla kämmekkälajeilla, siitepölymyhkyt kääntyvät eteenpäin parinkymmenen sekunnin kuluttua siitä, kun pölyttäjä on saanut myhkyt ruumiiseensa, useimmiten päähänsä. Tähän mennessä pölyttäjä on yleensä jo siirtynyt seuraavaan kasviin, ja nyt siitepölymyhky on oikeassa asennossa osuakseen luottiin.

Niin siitepölymyhkyn kuin huulenkin rakenne ovat usein erikoistuneet rajoitettua pölyttäjäkuntaa varten, esimerkiksi vain yhteen hyönteislajiin. Orkideoiden pölytys onkin usein hyvin pitkälle erikoistunut tapahtuma.