Wikipedia

Shirk

Shirk (arabia: شرك širk) tarkoittaa islamissa epäjumalanpalvonnan tai polyteismin syntiä eli minkä tahansa muun jumalan palvontaa kuin Jumalan. Širk rikkoo islamin periaatetta Jumalan ykseydestä (tauhid).  Asia on esitetty Koraanin jakeessa 4:48.[1][2]

Jerobeamin epäjumalanpalvonta (širk)

"Jumala ei anna anteeksi sitä, että Hänen rinnalleen asetetaan muita jumalia, mutta kaiken muun Hän antaa anteeksi, kenelle tahtoo. Joka asettaa vertaisia Jumalalle, on tehnyt hirveän synnin". [3]

Muslimit katsovat, että kristinusko on monijumalaista, koska siinä palvotaan Jeesusta Jumalan poikana. Tämän takia kristityt ovat sekä uskottomia (kafir) että monijumalaisia (mushrikun). Myös juutalaiset ovat monijumalaisia, koska he uskovat, että Esra oli Jumalan poika.[4][5] Se käy ilmi seuraavista Koraanin säkeistä (9:30):

"Juutalaiset sanovat: Uzair [Esra?] on Jumalan poika, ja kristityt sanovat: Messias on Jumalan poika".[3]

Šarian käsikirja Reliance of the Traveller toteaa, että kausaliteettiin uskominen on myös širk, sillä usko siihen, että jotkut asiat ovat ihmiselle hyödyllisiä tai haitallisia sinänsä, ilman Jumalan myötävaikutusta, tarkoittaa vertaisen asettamista Jumalalle.[6] Širk ilmenee muillakin tavoilla. Sitä on kerrottu olevan kristittyjen ja juutalaisten harjoittama profeettojen hautojen palvonta, [7] onnea tuovien amulettien käyttö, [8] noituus,[9] taikausko ja loitsut,[10] ateismi, jumalan kuvallinen esittäminen ja evoluutioteoria.[11] Islamissa ei silti ole mitään virallista listaa kaikista širkin muodoista. Koraanin lisäksi profeetta Muhammadin perimätiedosta löytyy lisää tietoa širkistä.

Seuraukset muokkaa

Imaami Ibn al-Dhahabīn (k. 1348) lainaa Koraanin jaetta 5:72, joka toteaa: "Siltä, joka asettaa Jumalalle vertaisia, Jumala on kieltänyt Paratiisin, ja hän saa sijansa tulesta." [12] Rangaistus širkistä on, että ihminen joutuu ikuisiksi ajoiksi Helvettiin (Jahannam). Širk on islamissa kuolemansynti ja ainoa sellainen. Kuolemansynti tarkoittaa, että sitä ei voi muiden syntien tapaan sovittaa hyvää tekemällä. Ainoa tapa pyyhkiä pois rangaistus on paluu islamiin. Širk on siten pahempaa kuin vaikkapa murha, joka tekona voidaan aina hyvittää.

Jyrkkä monoteismi muokkaa

Islamin omaksuma korostunut monoteismi voidaan nähdä sen yhteydessä juutalaisuuteen ja kristinuskoon, jotka islamin syntyessä olivat suuria yksijumalaisia uskontoja. Kun islam torjui Jeesuksen jumaluuden, se asettui samalle kannalle kuin Lähi-idässä jo vallalla ollut kristillisyys. Kristologinen oppi, jonka mukaan Jeesus on Jumalan poika, kehittyi Itä-Rooman valtakunnassa ja sai vahvistuksensa useissa kirkolliskokouksissa alkaen Nikean kirkolliskokouksesta vuonna 325. Idässä näitä oppeja ei seurattu. Siellä syntyi kristillisiä lahkoja, joiden näkemykset Jeesuksen asemasta vaihtelivat. Ne kaikki tuomittiin vähitellen harhaopeiksi Bysantissa, jossa keisarit pyrkivät yhdenmukaistamaan valtionuskontonsa sisällön.

Kun kalifi Abd al-Malik ibn Marwan nousi vuonna 685 valtaan, hän toi mukanaan Iranin Mervistä uskonnolliset käsityksensä, jotka kirjattiin vuonna 691 Jerusalemiin rakennetun Kalliomoskeijan friisitekstiin. [13] Teksti julisti, että Jeesus ei ollut Jumalan poika:

"Oi kirjan kansa! Älkää liioitelko uskonnossanne älkääkä puhuko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika oli vain Jumalan Lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka Hän toi Marialle ja Henki hänen luotaan. Uskokaa siis Jumalaan ja hänen lähettiläisiinsä, älkääkä sanoko: ”kolme”. – Lopettakaa sellainen! Se on parasta teille itsellenne. Jumala on vain Yksi. On kaukana hänen ylivertaisesta pyhyydestään, että hänellä olisi poika."

Kalifi al-Malikin kristologiassa Jeesus oli Jumalan palvelija (abd Allah) ja Jumalan Lähettiläs (rasul Allah), mutta ei hänen poikansa, kuten lännessä. Näin kalifi teki eroa Bysantin kristinuskoon ja korosti oman valtionuskontonsa identiteettiä. [13] Bysantti oli kalifaatin päävihollinen. Osa kalifaatin sotilaallista varustautumista oli vastakkainasettelun kohottaminen myös uskonsodaksi. Aikalaislähteet eivät tässä vaiheessa mainitse arabiprofeetta Muhammedia, joka tunnistetaan kirjallisissa lähteissä islamin profeetaksi vasta 700-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Ibn Ishaqin sittemmin kadonnut profeetan elämäkerta kirjoitetaan. Koraanin teksteistä on toisaalta säilynyt ainoastaan vähäisiä katkelmia ennen 800-lukua.

Juutalaisuuden ja kristinuskon määrittely "monijumalaisuudeksi" on näiden uskontojen omasta näkökulmasta koettu epäreiluksi.[14] Sellainen on ollut varsinkin väite juutalaisten harjoittamasta Esran palvonnasta. Tätä moitetta onkin täydennetty niin, että juutalaiset syyllistyivät širkiin myös vainotessaan omia profeettojaan.[5] Profeettojen vainoamainen on tehnyt juutalaisista pysyvästi Jumalan vihan alaisia, kuten Koraanin rukous al-Fatiha todistaa al-Tabarin analyysin mukaisesti. [15][16]

Juutalaiset ja kristityt eivät hyväksy syytöksiä uskontonsa monijumalaisuudesta. Nämä väitteet tulevat kuitenkin islamin kannalta ymmärrettäväksi, kun ottaa huomioon niiden merkityksen askelmana arabiuskonnon oman identiteetin kehityksessä ja keinona erottautua sekä juutalaisuuden että kristinuskon käsityksistä.[13]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 85. Isaac Publishing, 2013.
  2. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 920 (w31.1). amana publications, 2017.
  3. ↑ a b Koraani (Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995.
  4. ↑ Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 314–315. Isaac Publishing, 2013.
  5. ↑ a b Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume II, s. 419. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.
  6. ↑ Keller 2017, s. 920 (w31.1). Tulkinnan esittää šeikki Abd al-Wakil Durubi ja sen vahvistaa al-Azharin islamilainen tutkimusakatemia
  7. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, 896 (w21.1)
  8. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, 880 (w17.3)
  9. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, 654 (p3.0)
  10. ↑ Opetushallitus: 3. Mitä on shirk? Salam – islamin polku. Opettajan aineisto. 2020. Opetushallitus.
  11. ↑ Shirkin eri lajit Islamopas. 2000–2020.
  12. ↑ Keller 2017, 653 (p1.2.2)
  13. ↑ a b c Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 17–124. Prometheus Books, 2010.
  14. ↑ Ari Hukari: Islam kuvastimessa, s. 230. wsoy, 2006.
  15. ↑ Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume I, s. 149–158. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.
  16. ↑ Ibn Garir at-Tabari: Tafsir at-Tabari. Erläuterung der Sura al-Fatiha, s. 114–117. Alper Soytürk, 2018. (saksaksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Shirk&oldid=22349468”