Wikipedia

Shinbutsu shūgō

Shinbutsu shūgō (jap. 神仏習合) eli kirjaimellisesti ”šintolaisuuden ja buddhalaisuuden synkretismi” tarkoittaa Japanissa vallitsevaa buddhalaisuuden ja paikallisten uskomusten synkretismiä. Ilmiötä kutsutaan myös nimellä shinbutsu konkō (jap. 神仏混淆), mutta sillä on negatiivinen, satunnaisuuteen ja rappioon vihjaava konnotaatio[1]. Kun buddhalaisuus saapui Kiinan kautta Japaniin Asuka-kaudella (500-luvulla), japanilaiset sopeuttivat vanhan uskontonsa uuteen, sen sijaan että he olisivat hylänneet sen. Molempia uskontoja pidettiin tosina. Synkretismin seurauksena buddhalaiset temppelit (jap. 寺, tera) liitettiin paikallisten kamien pyhäköihin (jap. 神社, jinja) ja toisin päin ja omistettiin sekä kameille että Buddhalle. Buddhalaisuuden syvä vaikutus paikalliseen uskontoon voidaan nähdä esimerkiksi nykyisten pyhäköiden rakenteessa, joka on rukoushalleineen ja kuvineen buddhalaista alkuperää[2].

Šintolaiselle kamille (Inari) pyhitettyjä kettuja, torii, buddhalainen kivistupa ja buddhalaisia patsaita Jōgyō-jin temppelillä Kamakurassa.

Buddhalaisuuden assimilaatio muokkaa

Šintolaisuus ja buddhalaisuus kohtaavat muokkaa

Asiantuntijat eivät ole yksimielisiä siitä, kuinka laajasti kaksi uskontoa ovat sulautuneet toisiinsa[3]. Joidenkin tutkijoiden, esimerkiksi japanilaisen Hirai Naofusan ja yhdysvaltalaisen Joseph Kitagawan mukaan, šintolaisuus on Japanille alkuperäinen uskonto, joka on ollut sellaisenaan olemassa esihistorialliselta ajalta lähtien ja koostuu kaikista Japanille tyypillisistä aikojen kuluessa muokkautuneista rituaaleista ja uskomuksista[3]. Termi ”shintō” keksittiin 500-luvulla erottamaan väljästi organisoitunut paikallinen uskonto maahan tuodusta buddhalaisuudesta[4].

Vastakkaista näkemystä edustaa japanilainen historioitsija Toshio Kuroda (ja hänen kannattajansa), joka väitti kuuluisassa artikkelissaan Shinto in the History of Japanese Religion (julkaistu englanniksi vuonna 1981), että šintolaisuudesta tuli itsenäinen uskonto vasta nykyaikana ja että se syntyi keskiajalla buddhalaiselta pohjalta[3][5]. Kurodan keskeinen argumentti on se, että vasta Meiji-kauden nationalistiset ideologit kehittivät šintolaisuudesta oman uskontonsa[3]. Hän huomauttaa, että Heian-kauden hallinnon muodollistamat kameihin liittyvät rituaalit ja valtion luoma pyhäköiden luokittelu eivät tarkoittaneet šintolaisuuden nousua itsenäiseksi uskonnokseen vaan yritystä selittää paikallisia uskomuksia buddhalaisin käsittein[3]. Hän väittää myös, että vaikka sanan ”shintō” muodostavaa kahta kirjoitusmerkkiä käytettiinkin jo hyvin varhaisissa teksteissä, esimerkiksi Nihonshokissa, se ei tarkoita, että nykyajan šintolaisuus olisi ollut uskontona olemassa, koska merkkejä käytettiin alun perin tarkoittamaan taolaisuutta tai niillä viitattiin uskontoon yleensä[3]. Kurodan mukaan monet šintolaisuuden piirteet, kuten peilien ja miekkojen palvonta tai jopa itse Ise-jingūn rakenne (šintolaisuuden pyhin ja tärkein pyhäkkö), ovatkin tyypillisiä taolaisuudelle[3]. Vanhoissa kirjoituksissa esiintyvä sana ”shintō” ei siis välttämättä tarkoita mitään ainutlaatuisen japanilaista[6].

Ensimmäisen näkemyksen mukaan kaksi uskontoa olivat siis ensimmäisen kohtaamisensa aikaan jo valmiiksi muotoutuneita ja itsenäisiä ja elivät sen jälkeen rinnakkain vaikuttaen toisiinsa vain pintapuolisesti. Toisen näkemyksen mukaan buddhalaisuus taas käytännössä tuotti nykyajan šintolaisuuden kohdattuaan paikalliset japanilaiset uskomukset. On kuitenkin myös tutkijoita, joiden näkemykset vaihtelevat kahden ääripään välillä[3].

Molemmissa tapauksissa voidaan kuitenkin todeta, että buddhalaisuus ja paikalliset kamit alkoivat sekoittua heti, kun buddhalaisuus saapui Japaniin. Tästä on osoituksena esimerkiksi Mononobe no Okoshin huomautus:

»Meidän maamme kamit loukkaantuvat, jos palvomme ulkomaisia kameja.[7]»

Toisin sanoen Mononobe näki Buddhan vain ulkomaisena kamina eikä vieraana Jumalana, joka voisi olla mahdollisesti eriluonteinen olento kuin hänen oman maansa kamit[7]. Ulkomaisia kameja kutsuttiin ”barbaarien kameiksi” (jap. 蕃神, banshin) tai ”buddhalaisiksi kameiksi” (jap. 仏神, busshin) ja niitä pidettiin enemmän tai vähemmän samankaltaisina kuin paikallisia kameja[8]. Siksi kahden uskonnon välinen konflikti oli aluksi luonteeltaan poliittinen eikä uskonnollinen. Se tuli ilmi progressiivisen Soga-klaanin ja konservatiivisen Mononobe-klaanin välisenä kamppailuna: Soga-klaani halusi Japanin harjoittavan kansainvälisempää politiikkaa, mitä Mononobe-klaani vastusti[7]. Buddhalaisuus ei ollut prosessissa passiivinen osapuoli, vaan se oli itsessään valmis sulauttamaan itseensä vaikutteita ja tulemaan sulautetuksi. Kun buddhalaisuus saapui Japaniin, se oli jo synkreettinen uskonto, joka oli mukautunut ja kiinnittynyt muihin uskontoihin ja kulttuureihin Intiassa, Kiinassa ja Korean niemimaalla[8]. Buddhalaisuuteen oli esimerkiksi jo Intiassa sulautunut hindulaisia jumaluuksia, kuten Brahmā (japaniksi Bonten) ja Indra (Taishakuten)[8]. Kun se tuli japaniin, se oli jo taipuvainen tuottamaan yhdistelmäjumalia, joita japanilaiset kutsuivat sanalla shūgōshin (jap. 習合神)[8]. Kamin alkuperän etsimistä buddhalaisesta kirjoituksesta ei pidetty mitenkään erikoisena[8].

Assimilaatioprosessi muokkaa

Vaikka buddhalaiset munkit eivät epäilleetkään kamien olemassaoloa, ne olivat heidän mielestään kuitenkin alempiarvoisempia kuin buddhat[9]. Hindulaisiin jumaliin oli jo suhtauduttu aiemmin samalla tavalla: niitä oli pidetty valaistumattomina saṃsāran vankeina[9]. Buddhalaisten väitteet paremmuudesta saivat osakseen vastarintaa, ja munkit yrittivät voittaa sen liittämällä tietoisesti kameja omaan uskomusjärjestelmäänsä[9]. Integroimista varten kehitettiin useita erilaisia tapoja[9]. Liitosprosessi jaetaan yleensä kolmeen vaiheeseen[10].

Ensimmäinen henkilö, jonka tiedetään pukeneen sanoiksi japanilaisen uskonnon ja buddhalaisuuden väliset erot ja jonka tiedetään yrittäneen sovittaa uskontoja yhteen, oli prinssi Shōtoku (574–622). Ensimmäiset merkit siitä, että japanilaiset yleensä alkoivat ymmärtää kahden maailmankuvan välisiä eroja, ovat keisari Temmun hallituskaudelta (673–686).[7] 700-luvulla Nara-kaudella alettiin perustaa niin kutsuttuja ”pyhäkkötemppeleitä” (jap. 神宮寺, jungūji): ne olivat yksi ensimmäisistä yrityksistä liittää šintolaisuutta ja buddhalaisuutta yhteen[10][11]. Kun šintolaiseen pyhäkköön tuotiin buddhalaista uskonnollista esineistöä, ajateltiin, että kamit olivat eksyneitä olentoja, jotka tarvitsivat vapautuksen Buddhan avulla[11]. Karman ja reinkarnaation lakien ajateltiin koskevan kameja samoin kuin ihmisiä, ja varhaisissa buddhalaisissa kertomuksissa todetaan, kuinka vaeltavat munkit ottivat tehtäväkseen auttaa kärsiviä kameja[9]. Paikallinen kami saattoi ilmestyä munkille unessa ja kertoa hänelle kärsimyksistään[9]. Parantaakseen kamin karmaa riittien ja sūtrien lukemisen kautta munkki rakensi temppelin kamille omistetun pyhäkön viereen[9]. Sellaisia komplekseja luotiin jo 600-luvulla esimerkiksi Usaan Kyūshūlla[9], jossa Hachiman-kamia palvottiin yhdessä Miroku bosatsun (Maitreyan) kanssa. Kun temppeleitä rakennettiin pyhäköihin ja syntyi pyhäkkötemppeleitä, liitosprosessi kiihtyi[10].

Saman vuosisadan lopussa edettiin assimilaatioprosessin toiseen vaiheeseen, kun kami Hachiman julistettiin dharman suojelijajumalaksi ja hieman myöhemmin bodhisattvaksi[10]. Hänelle omistettuja pyhäköitä alettiin rakentaa temppeleihin: se oli huomattava askel eteenpäin kamien ja buddhalaisten kulttien liittämisessä toisiinsa[10]. Kun Naran Tōdai-jin temppeliin rakennettiin suuri Buddha, temppelin alueelle pystytettiin myös Hachimanille omistettu pyhäkkö. Legendan mukaan kami kertoi itse toivovansa pyhäkön rakentamista[9]. Hachiman piti pyhäkköä palkkiona siitä, että hän oli auttanut temppeliä löytämään buddhapatsasta varten tarvittavat kulta- ja kuparikaivokset[9]. Tämän jälkeen temppelit koko maassa alkoivat ottaa itselleen suojeluskameja (jap. 鎮守/鎮主, chinju)[10].

Honji suijaku -teoria muokkaa

Pääartikkeli: Honji suijaku

Fuusion kolmas ja viimeinen vaihe alkoi 800-luvulla, kun kehitettiin honji suijaku -teoria (jap. 本地垂迹). Sen mukaan japanilaiset kamit ovat buddhien, bodhisattvojen tai devojen ilmentymiä, jotka toimivat ihmisten keskuudessa johdattaakseen heidät buddhalaiselle tielle[10]. Teoria on koko shinbutsu shūgō -rakennelman kulmakivi, minkä vuoksi se on toiminut japanilaisen uskonnon perustana vuosisatojen ajan. Monet kamit muuttuivat sen vuoksi potentiaalisen vaarallisista hengistä, jotka voisivat pelastua buddhalaisen opin kautta, buddhien tai bodhisattvojen paikallisiksi ilmentymiksi, joilla on asemaansa vastaava viisaus[10]. Buddhia ja kameja ei voinut enää erottaa toisistaan[11].

Shinbutsu kakuri muokkaa

Pääartikkeli: Shinbutsu kakuri

Kaksi uskontoa eivät kuitenkaan koskaan fuusioituneet täydellisesti. Vaikka niiden opit limittyivät paikoin, ne säilyttivät oman identiteettinsä, ja niiden välinen suhde säilyi vaikeana, suureksi osaksi epäjärjestelmällisenä ja jännitteisenä.[12] Uskontojen välinen suhde ei ollut niinkään kahden järjestelmän välinen suhde kuin tiettyjen kamien ja tiettyjen buddhien välinen suhde[12]. Šintolaisuutta ja buddhalaisuutta pidettiin aina rinnakkaisina mutta toisistaan erillisinä entiteetteinä[13]. Shinbutsu shūgōn lisäksi olikin olemassa myös kolikon kääntöpuoli, jatkuva eriytyminen[12].

Termi shinbutsu kakuri (jap. 神仏隔離) eli ”kamien eriytyminen buddhalaisuudesta” tarkoittaa Japanin buddhalaisuudessa keskiajan ja esimodernin ajan tapaa pitää joitakin kameja erillään buddhalaisuudesta[13]. Vaikka jotkin kamit integroitiin buddhalaiseen pantheoniin, toiset kamit (tai ajoittain jopa samat kamit eri yhteydessä) pidettiin järjestelmällisesti siitä erillään[13]. Tällä ilmiöllä oli huomattavia seurauksia koko maan kulttuurille[13]. Sitä ei tule sekoittaa käsitteisiin shinbutsu bunri (”kamien ja buddhien erottaminen toisistaan”) tai haibutsu kishaku (”lakkauttakaa buddhat ja tuhotkaa Shākyamuni”), jotka olivat Japanin historiassa toistuvia ilmiöitä ja joiden syyt olivat yleensä poliittisia. Ensimmäinen liike hyväksyy buddhalaisuuden, kun taas toinen ja kolmas vastustavat sitä.

Tavalla oli joka tapauksessa merkittäviä seurauksia. Sen ansiosta kamien palvontaan liittyvät käytännöt eivät assimiloituneet buddhalaisuuteen täydellisesti[13]. Kun buddhalaisuus kiellettiin Isen ja Kamon pyhäköissä, ne kykenivät kehittämään omat teoriansa kamien luonteesta vapaasti[13].

Uskonnot erotuskäskyn jälkeen muokkaa

Vuonna 1868 shinbutsu bunri -liikkeen myötä (Meiji-kauden yritys erottaa šintolaisuus ja buddhalaisuus toisistaan) annettiin ”šintolaisuuden ja buddhalaisuuden erotuskäsky” (jap. 神仏判然令, shinbutsu hanzenrei). Nyt laki määräsi, että temppelien ja pyhäkköjen tuli olla toisistaan erillään.

Vaikka uskonnot ovat nykyään olleet muodollisesti erillään toisistaan yli vuosisadan ajan, Japanissa on edelleen paljon temppeleitä ja pyhäköitä, joissa ne elävät toistensa lomassa. Maassa on esimerkiksi joitakin merkittäviä buddhalaisia Inari-temppeleitä[14]. Valtaosassa temppeleitä on edelleen ainakin yksi pieni pyhäkkö[15]. Jopa molempien uskontojen keskeiset instituutiot ovat osoitus buddhalaisuuden ja šintolaisuuden kietoutumisesta yhteen. Suuressa Kenchō-jin temppelissä, joka on Kamakuran suurista zentemppeleistä tärkein (Kamakura gozan), on kaksi pyhäkköä. Kamakuran Tsurugaoka Hachiman-gū-pyhäkön oikeanpuoleisen lammen yhdessä saaressa on buddhalaiselle jumaluudelle Benzaitenille omistettu alapyhäkkö[16]. Alapyhäkkö poistettiinkin vuonna 1868 shinbutsu bunri -liikkeen aikaan, mutta se rakennettiin uudestaan vuonna 1956[16]. Kahden uskonnon eroa voidaankin pitää pinnallisena, ja shinbutsu shūgō on edelleen hyväksytty käytäntö.

Tästä huolimatta nykyään uskontojen välillä nähdään olevan raja. Šintolaisuutta tutkinut Karen Smyers toteaa:

»Monet tietolähteeni olivat yllättyneitä siitä, että buddhalaisia Inari-temppeleitä on olemassa. Se kertoo, kuinka menestyksekkäästi hallinto on onnistunut luomaan uskontojen paikoille ja tietyille niitä koskeville identiteeteille erilliset käsiteluokat, vaikka käytäntö onkin edelleen monimuotoinen ja ei-eksklusiivinen.[17]»

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Teeuwen & Rambelli 2002, s. 49
  2. ↑ Tamura, s. 21
  3. ↑ a b c d e f g h Breen & Teeuwen 2000, s. 4–5
  4. ↑ Kitagawa 1987, s. 139
  5. ↑ Rambelli 2001
  6. ↑ Kuroda 1981, s. 7
  7. ↑ a b c d Tamura, s. 26–33
  8. ↑ a b c d e Combinatory Kami Encyclopedia of Shinto. Viitattu 29. joulukuuta 2009. ”Buddhism was already product of a complex process of adaptation and amalgamation with other belief systems in India, China, and the Korean peninsula.”
  9. ↑ a b c d e f g h i j Scheid, Bernhard
  10. ↑ a b c d e f g h Breen & Teeuwen 2000, s. 95–96
  11. ↑ a b c Satō, Makoto
  12. ↑ a b c Sueki 2007, s. 7–8
  13. ↑ a b c d e f Rambelli & Teeuwen 2002, s. 21–22
  14. ↑ Toyokawa Inari toyokawa-map.net. Viitattu 1. tammikuuta 2010.
  15. ↑ Breen & Teeuwen 2000, s. 7
  16. ↑ a b Kamiya 2008, s. 18–19
  17. ↑ ”The surprise of many of my informants regarding the existence of Buddhist Inari temples shows the success of the government's attempt to create separate conceptual categories regarding sites and certain identities, although practice remains multiple and nonexclusive.” Smyers, s. 219

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Shinbutsu_shūgō&oldid=21465569”