Sergei Jesenin
Sergei Aleksandrovitš Jesenin (ven. Серге́й Алекса́ндрович Есе́нин); 3. lokakuuta (J: 21. syyskuuta) 1895 Konstantinovon kylä, Rjazanin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 28. joulukuuta 1925 Leningrad, Neuvostoliitto) oli venäläinen runoilija.[1]
| Sergei Jesenin | |
|---|---|
 Sergei Jesenin |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1895 Konstantinovo, Rjazanin kuvernementti, Venäjä |
| Kuollut | 1925 (29–30 vuotta) Leningrad. Neuvostoliitto |
| Kansalaisuus | Venäjä |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | venäjä |
| Tuotannon kieli | venäjä |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.esenin.ru | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Suku ja koulutus muokkaa
Jesenin oli syntyisin lähellä Moskovaa sijaitsevasta pienestä Konstantinovon maalaiskylästä, jossa hän kävi kolmevuotisen kirkollisen koulun.[1]
Hän muutti vuonna 1912 Moskovaan ja aikoi ryhtyä opettajaksi. Sen sijaan hän liittyi niin sanottuun Surikovin ryhmään, jossa koulutettiin talonpoikaissyntyisiä runoilijanalkuja. Muutettuaan 1915 Pietariin hän tutustui moniin johtaviin venäläisrunoilijoihin. Sivistyneistöpiireissä hän korosti mielellään maalaisuuttaan jopa ärsyttävyyteen asti.[1]
Kirjallinen ura muokkaa
Sergei Jesenin kirjallinen ensiesiintyminen tapahtui Pietarissa maaliskuussa 1915, kun hän luki Aleksandr Blokille ja Sergei Gorodetskille runojaan ja sai hyvin myönteistä palautetta. Pian hän esiintyi Dmitri Merežkovskin ja Zinaida Gippiuksen kirjallisissa salongeissa, tutustui lukuisiin kirjailijoihin ja alkoi julkaista tekstejään ajan tärkeissä kirjallisuuslehdissä. Nikolai Klujevista tuli hänelle ystävä ja läheinen neuvonantaja.[2]
Vallankumousta edeltävinä vuosina Jesenin herätti suurta kiinnostusta kirjallisissa piireissä, vaikka ristiriitaisia kaikujakin oli. Äänekäs ja itsevarma kultakutri ei jättänyt ketään kylmäksi. Muinainen ja maalainen Venäjä, Rus, oli Jesenin ensimmäisen runokokoelman johtava teema. Niinpä lokakuun vallankumous oli Jesenille Rusin uusi aamu. Vuoden 1917 tapahtumat aiheuttivat hänelle henkilökohtaisia ristiriitoja, joista syntyi myös suurta runoutta.[2]
Hänen ensimmäinen runokokoelmansa Radunitsa (Vainajien muistopäivä) julkaistiin vuonna 1915. Siinä ilmenee hänen ihailunsa yksinkertaista maalaiselämään kohtaan.[1] Hän oli niin sanotun Skyyttien ryhmän (Skify) jäsen ja imaginismin perustajia.[3][4]
Kaupunkiin muuttanut maalaisrunoilija kasvoi kansan mielissä uuden aikakauden Puškiniksi. Itse hän kuitenkin koki olevansa silinterihattuun verhoutuva huligaani, joka viihtyi kapakoiden ja ilotalojen Moskovassa ja nautti viinasta ja kokaiinista. Helmikuun vallankumousta tämä uusi Puškin oli tervehtinyt riemuiten ja ylistänyt Venäjää Fenix-linnuksi, joka sytyttää oman pesänsä ja synnyttää itsensä tuhkasta uudelleen. Hänelle Laulu Igorin sotaretkestä oli tärkeä innoittaja. [2]
Kaupunkikulttuuria vihaava Jesenin arveli lokakuun vallankumouksen vievän maan alkuperäiseen maalaiselämään ja sen yksinkertaisuuteen. Hän uskoi koko maailman käyvän läpi saman kumouksen. Vallankumous ei täyttänyt hänen toiveitaan, vaikka hän halusi elää mukana ajan kiihkeissä tapahtumissa. 1920-luvun alkuvuosina Jesenin ajelehti skandaalista toiseen.[1]
Vallakumouksen jälkeisen ajan runoissa Jesenin joutui bolševikkien riepottelun kohteeksi. Yksi lopputulos voidaan lukea Jesenin runoelmasta Inonija (Toinen maa, 1918). Jesenin hylkäsi kristillisen perinteen ja siirtyi bolševikkien leiriin ainakin näennäisesti. Jesenin viihtyi aikansa metaforilla iloittelevana imaginistina, joka oli yksi hänen uusista runollisista naamioistaan. Hän kirjoitti runokokoelman Ispoved huligana (Huligaanin tunnustus, 1920), jossa hän ilmoitti hylänneensä vanhan maaseudun ja olevansa uuden maailmanjärjestyksen suuri runoilija. Vähitellen Jesenin lyriikka alkoi kieliä voimakkaammista ristiriidoista ja yhteentörmäyksistä eri maailmojen ja ihmisten välillä. Persoonallisuuden pimeä puoli alkoi esiintyä hänen teksteissään, ja tälle hahmolle runoilija omisti viimeisen pitkän runoelmansa Musta mies (Tšornyi tšelovek).[2]
Yksityiselämä muokkaa
Sergei Jesenin avioitui useita kertoja.[1] Yksi hänen puolisoistaan vuosina 1922-1923 oli maineikas yhdysvaltalainen tanssijatar Isadora Duncan, jonka kanssa hän kävi Yhdysvalloissa ja sai huomiota runojensa ohella värikkäällä esiintymisellään.[3] Jesenin alkoholisoitui ja päätyi elämänsä loppuvaiheissa hermoromahduksen saatuaan sairaalaan.[1] Hän hirttäytyi 30-vuotiaana tai niin sanotaan, ja jätti jälkeensä piikikkään jäähyväisrunon.[1] Ristiriitojen koettelema Jesenin teki itsemurhan joulukuun 1925 lopulla: hän hirttäytyi Leningradissa hotelli Angleterressä.[2]
Perintö muokkaa
Sergei Jesenin tuotanto painui hänen kuolemansa jälkeen unohduksiin, mutta nykyisin sitä arvostetaan sen kielellisesti rikkaasta ja yksinkertaisen kauniista tyylistä.[1] On kuitenkin esitetty väitteitä, että sisäministeriö NKVD olisi surmannut hänet ja lavastanut teon itsemurhaksi.[2][1] Neuvostolehdistö parjasi hänen tuotantoaan ja bolševikkijohtaja Nikolai Buharin julkaisi Jesenille omistetun lehtisen Zlyje zametki (Ilkeitä huomioita) vuonna 1927.[2]
Yhdysvaltalainen kirjailija Jim Harrison tunsi henkistä sukulaisuutta Jeseninin kanssa, sillä hän paini saman päätöksen kanssa, jonka Jesenin toteutti. Hän kirjoitti teoksen Letters to Yesenin (1973), jota pidetään hänen runotuotantonsa parhaana.[5]
Suomennetut runot muokkaa
- Pääartikkeli: Luettelo Sergei Jeseninin runojen suomennoksista
Jesininin runojen suomennoksia on muun muassa teoksissa:
- 20 Neuvostoliiton runoilijaa (20 Sovetskih poetov), suom. Armas Äikiä, Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike 1960
- Neuvostolyriikkaa 1, toim. Natalia Baschmakoff, toim. Pekka Pesonen, Raija Rymin, Helsinki: Tammi 1975 ISBN 951-30-3400-3
- Taisto Summanen, Elovalkeat runoja, runosuomennoksia, Petroskoi: Karjala-kustantamo 1982
- Uuden runon Venäjä, toim. Toivo Flink, Petrozavodsk: Karjala 1989 ISBN 5-7545-0041-6
- Tarkoin valitut runot, valikoima; suomennos: Olli Hyvärinen, Helsinki: Nastamuumio 2009 ISBN 978-952-5083-27-9
Asiasta lisää muokkaa
- Kulkukoiran kellari. Taiteilijakellari 1910-luvun Pietarissa.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j Otavan Suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 2376, art. Jesenin, Sergei. Lähteessä syntymäpäivä 4.10.1895. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6.
- ↑ a b c d e f g Huttunen, Tomi. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 6. Vallankumous ja kirjallisuus: 1910- ja 1920-luvut. Kirjailijat vastaavat vallankumoukseen. Uusi ja vanha maailma”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 431-433. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ a b Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Jesenin, Sergei”, Otavan kirjallisuustieto, s. 341. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
- ↑ Sergei Yesenin, Life and creativity, The Yesenin Museum, viitattu 15.5.2021 (englanniksi)
- ↑ Margalit Fox: Jim Harrison, Poet, Novelist and Essayist, Is Dead at 78 The New York Times. 27.3.2016. Viitattu 15.5.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sergei Jesenin Wikimedia Commonsissa
- Sergei Yesenin, Britannica (englanniksi)