Seitsemän unikekoa
Seitsemän unikekoa eli Efesoksen seitsemän unikekoa olivat vanhan, sekä kristittyjen että muslimien keskuudessa laajalti tunnetun legendan mukaan seitsemän nuorta miestä, jotka Deciuksen kristittyjen vainojen aikana noin vuonna 250 piiloutuivat erääseen lähellä Efesoksen ulkopuolella sijaitsevaan luolaan, ja siellä nukahdettuaan heräsivät vasta lähes 200 vuotta myöhemmin.[1]
Seitsemän unikeon muistoksi 27. heinäkuuta vietetään unikeonpäivää.[2]
Legenda muokkaa
Legendan mukaan Efesoksen seitsemän unikekoa olivat Maximianus, Malcus, Marcus, Dionysius, Johannes, Serafion ja Konstantinus[3]. Deciuksen kristittyjen vainojen aikana he piiloutuivat erääseen kaupungin ulkopuolella olevaan luolaan. Heidät kuitenkin huomattiin, ja tyranni käski tukkia luolan suun kivillä, jotta he nääntyisivät nälkään. He kuitenkin pysyivät hengissä, mutta nukahtivat ihmeellisellä tavalla ja heräsivät vasta 187 vuotta myöhemmin[1], kun alueen perinnökseen saanut Adolios käski orjiensa vierittää kiven pois, jotta sitä voitiin käyttää rakentamiseen. Tällöin luolaan tuli auringon valoa, joka herätti nukkujat. He luulivat nukkuneensa vain muutaman tunnin, ja nälissään he valitsivat keskuudestaan yhden, Malcuksen[3], toisten lähteiden mukaan nimeltään Iamblikhoksen[1], jonka piti käydä kaupungissa ostoksilla.
Tällä välin oli kuitenkin kristinusko tullut valtionuskonnoksi, ja Efesos kuului nyt Itä-Rooman valtakuntaan, jonka keisarina tuolloin oli Theodosius II. Iamblikhos hämmästeli suuresti muuttunutta kotikaupunkiaan ja erityisesti kaupungin portille ilmestynyttä suurikokoista, voittoisaa ristiä. Toisaalta hänen vanhanaikainen pukunsa ja vanhahtava kielensä hämmästyttivät leipuria, jonka luona hän asioi. Kun hän lisäksi aikoi maksaa vanhalla, Deciuksen aikaisella rahalla, hänellä epäiltiin olevan salainen aarrekätkö, ja hänet toimitettiin oikeuden eteen. Vasta tällöin hänelle selvisi, että tällä välin oli kulunut lähes kaksisataa vuotta. Kun tieto ihmeestä levisi julkisuuteen, Efesoksen piispa, papit ja virkamiehet ja lopulta keisarikin tulivat katsomaan luolaa. Siellä nukkuneet miehet siunasivat heidät, mutta kuolivat pian sen jälkeen.[1]
Legenda pitää ihmeen tapahtumapaikkana niin kutsuttua Seitsemän unikeon luolaa (turk. Eihan Ül-Kehf) Efesoksen raunioalueen lähellä.[4]
Varhaisimmat maininnat muokkaa
Tiettävästi ensimmäisenä seitsemän unikekoa mainitsi syyrialainen piispa Jaakob Sarugilainen eräässä saarnassaan vain puoli vuosisataa unikekojen väitetyn heräämisen jälkeen. Gregorius Toursilainen käänsi 500-luvulla legendan syyriasta latinaksi, minkä jälkeen se tuli nopeasti yleisesti tunnetuksi.[1]
Kertomus seitsemästä unikeosta esiintyy Koraanissa suurassa 18 (Al-Kahf)[5], minkä vuoksi se tunnetaan myös muslimien keskuudessa.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Gibbon, Edward: Rooman valtakunnan rappio ja tuho III, s. 325–327. Suomentanut Erkki Salo. Albion, 2007 (alkuteos 1781). ISBN 978-952-99496-1-8.
- ↑ Vilkuna, Kustaa: Suuri nimipäiväkalenteri, s. 206–207. Otava, 1969.
- ↑ a b ”Unikeonpäivä”, Tietosanakirja, 10. osa (Työehtosopimus – Öölanti), s. 186. Otava, 1919. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Kinnunen, Arja: Turkki, lomailijan opas, s. 187. Fenix, 2003. ISBN 951-862-154-3.
- ↑ Koraani, 18. suura, jakeet 10–27 alislam.org. Viitattu 27.7.2012.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seitsemän unikekoa Wikimedia Commonsissa
