Seija Simola
Seija Saara Maria Simola (myöh. Franzén, 25. syyskuuta 1944 Helsinki[1] – 21. elokuuta 2017 Vantaa[2]) oli suomalainen iskelmälaulaja ja sanoittaja. Hänen isänsä oli taidemaalari, director cantus Urpo Simola[3].
| Seija Simola | |
|---|---|
 Seija Simola vuonna 1969. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Seija Saara Maria Franzén (o.s. Simola) |
| Syntynyt | 25. syyskuuta 1944 Helsinki |
| Kuollut | 21. elokuuta 2017 (72 vuotta) Vantaa |
| Ammatti | laulaja |
| Puoliso | Pekka Hartonen |
| Lapset | 2 |
| Muusikko | |
| Laulukielet | suomi |
| Aktiivisena | 1966–1986 |
| Tyylilajit | iskelmä |
| Aiheesta muualla | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Simola oli 1960- ja 1970-luvun suosituimpia suomalaisia naislaulajia. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat ”Kun aika on”, ”Sulle silmäni annan”, ”Maritza” ja ”Et itkeä saa Argentiina”. Simola edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa 1978 kappaleella ”Anna rakkaudelle tilaisuus”.[4]
Ura muokkaa
1960-luvun alkupuolella 18-vuotias Seija Simola esiintyi Leo Lindblomin yhtyeen solistina. Hänen seuraava kiinnityksensä oli Erkki Valasteen orkesterissa. Ensimmäinen single ”Kun hämärtää” / ”Suurkaupungin valot” ilmestyi vuonna 1966. Vuonna 1969 julkaistiin italialaisiskelmät ”Kun aika on”, ”Sulle silmäni annan” ja ”Rakkaus kasvoista kasvoihin”. Samana vuonna ilmestyivät myös ”Näkemiin” (Aranjuez-konserton teema) ja Claude Debussyn ”Kuutamo”.
Simola oli suosittu artisti koko 1970-luvun ajan. Laulelmien ja iskelmien lisäksi hän levytti silloin tällöin myös popmusiikkia, kuten Abba-kappaleet ”Waterloo” ja ”Fernando”, joihin laulaja itse teki suomennokset. Suurimpia menestyksiä olivat ”Maritza” ja ”Et itkeä saa Argentiina”. 1970-luvulla Seija Simola lauloi myös Pepe & Paradisen kanssa ja Lauluyhtye Fyrkassa, jonka kantanauhaäänitteitä soitettiin ahkerasti radiossa. Parhaiten mieliin lienee jäänyt lastenlaulu ”Pippuri ja unikko”.
Vuonna 1978 Simola edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Reijo Karvosen sävellyksellä ”Anna rakkaudelle tilaisuus”. Laulu jäi kilpailuissa 18. sijalle, joka oli vuosikymmenen huonoin suomalaissijoitus.[5] Huono menestys Euroviisuissa vaikutti laulajan suosioon ja levymyynti ja keikkatarjoukset vähenivät.[6][7] Esimerkiksi vuonna 1979 julkaistu LP-levy Katseen kosketus ei menestynyt. Levyllä ovat Simolan tunnetut kappaleet ”Kesytetty” ja ”Laulu kuolleesta rakastetusta”.
1980-luvulla Seija Simola levytti kaksi pitkäsoittoa, jotka sisälsivät diskopoljentoisia iskelmiä. ”Ei rakastaa voi tämän enempää” vuodelta 1984 jäi laulajan viimeiseksi hitiksi. Simola ei ole koskaan mieltänyt itseään varsinaisesti iskelmälaulajaksi, ja diskoalbumien vastapainoksi Esa Kaartamo sävelsi ja sanoitti vuonna 1986 hänelle levykokonaisuuden, jota artisti itse piti yhtenä uransa parhaista.lähde? Levy jäi Simolan viimeiseksi pitkäsoitoksi. Artistin uusimmat levytykset löytyvät vuonna 2003 julkaistulta kokoelmalevyltä 50–70-luvun ladyt: 17 Erik Lindströmin unohtumatonta iskelmää.
Opetusministeriö myönsi Seija Simolalle vuonna 2005 taiteilijaeläkkeen.
Vuonna 2011 Seija Simola menetti lauluäänensä leikkauksessa, joka vaurioitti hänen äänihuuliaan. Tällöin hän myös vetäytyi julkisuudesta eikä juuri enää antanut haastatteluja.[8]
Simolasta julkaistiin vuonna 2019 Ismo Loivamaan ja Pirkko Vekkelin kirjoittama elämäkerta Kun aika on: Seija Simolan tarina.
Yksityiselämä muokkaa
Simolalla on vuonna 1963 syntynyt tytär, josta lapsena huolehti pääasiassa hänen äitinsä ja isoäitinsä. Simola avioitui ensimmäisen kerran 1970-luvun alussa[9] ja solmi toisen, myös lyhyeksi jääneen avioliittonsa vuonna 1975 muusikko Pekka Hartosen kanssa, joka soitti Solistiyhtye Suomessa bassoa. Seijan ja Pekan poika Nico Hartonen on metalliyhtye Godsplaguen solisti.[10]
Diskografia muokkaa
- Trio (1970)
- Aranjuez mon amour – näkemiin (julkaistu myös nimellä Seija Simola 1, 1970)
- Rakkaustarina (1971)
- Seija (1973)
- Tunteen sain (1976)
- Seijan kauneimmat laulut (1977)
- Katseen kosketus (1979)
- Tunteet (1984)
- Ota kii – pidä mua (1985)
- Seija (1986)
- 20 suosikkia – Sulle silmäni annan (1995)
- Parhaat – Seija Simola (1995)
- 20 suosikkia – Rakkauden katse (2002)
- Sydämesi ääni (2005)
- Sävyjä (2014)
Lähteet muokkaa
- ↑ Latva, Tony & Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
- ↑ Koppinen, Mari: Seija Simola 1944–2017 – Muistot Helsingin Sanomat. 2.9.2017. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 4.9.2017.
- ↑ Pälli, Erkki: Seija Simola Pomus. Viitattu 31.8.2017.
- ↑ Vatka, Miia: Laulaja Seija Simola on kuollut Iltalehti. 31.8.2017. Viitattu 31.8.2017.
- ↑ Suomi 1978: Seija Simola – Anna rakkaudelle tilaisuus Viisukuppila. 21.2.2012. Viitattu 10.12.2016.
- ↑ Aromaa, Jonni: Iskelmälaulaja Seija Simola on kuollut – euroviisut tuhosivat uran Yle Uutiset. 31.8.2017. Yleisradio Oy. Viitattu 26.12.2017.
- ↑ Kallionpää, Katri: ”Suomen kansa hylkäsi minut” – Euroviisut pilasi Seija Simolan uran Helsingin Sanomat. 25.9.2014. Viitattu 26.12.2017.
- ↑ Glad, Laura: Suomalainen iskelmäsuosikki joutui lopettamaan laulamisen – leikkaus vei äänen Ilta-Sanomat. 4.8.2014. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 26.12.2017.
- ↑ Lehtikanto, Katariina: Uutuuskirja paljastaa: Kun aika on -hitistä tunnetun iskelmälaulaja Seija Simolan traaginen elämä: Menetti äitinsä, pikaero, euroviisufiasko… Iltalehti. 25.9.2019. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 25.9.2019.
- ↑ Ringman, Mika: Playlist of My Life – Nico Hartonen (Godsplague, Resolution 13, Dimebag Beyond Forever), 2016 Musicalypse. 17.5.2016. Arkistoitu 7.8.2019. Viitattu 25.9.2019. (englanniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
- Loivamaa, Ismo & Vekkeli, Pirkko: Kun aika on: Seija Simolan tarina. Helsinki: Avain, 2019. ISBN 978-952-30-4236-0.