Sateenkaarilippu

lippu

Sateenkaarilippu on monivärinen lippu, joka kuvaa sateenkaaren eri värejä. Sitä on käytetty useissa eri yhteyksissä lähinnä kuvaamaan moniarvoisuutta. Nykyään tunnetuimpia ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, rauhanliikkeen sekä osuustoimintaliikkeen käyttämät liput.

Sateenkaarilippu.
Kaksi mielenosoittaa käyttää sateenkaarilippua

Pridelippu muokkaa

Pridelippu (engl. Pride Flag) on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnetuimpia symboleja. Lipun suunnitteli sanfranciscolainen taiteilija Gilbert Baker vuonna 1978 paikallisten aktivistien pyynnöstä sikäläisen gay-yhteisön symboliksi.[1]

Alun alkujaan lipussa oli kahdeksan väriä symboloimassa eri asioita (vaaleanpunainen seksiä, punainen elämää, oranssi parantavaa voimaa, keltainen aurinkoa, vihreä luontoa, turkoosi taidetta, indigonsininen harmoniaa ja violetti yhteishenkeä), mutta silloisen painotekniikan rajoittuneisuuden vuoksi vaaleanpunainen jouduttiin jättämään pois, koska myöhemmin lippua oli tarkoitus valmistaa teollisesti.[1]

Syksyllä 1978 San Franciscon ensimmäinen avoimesti homoseksuaali kaupunginvaltuuston jäsen Harvey Milk murhattiin. Paikallinen pridekomitea päätti tragedian jälkimainingeissa, että seuraavassa paraatissa käytetään Bakerin suunnitteleman lipun värejä niin, että turkoosi poistettiin ja sinisen sävyä muutettiin. Näin saatiin kolme väriä molemmin puolin paraatireittiä. Nykyään lippu tunnetaankin kuusivärisenä:[1]

Sateenkaarilipusta poistuneet värit:

Intersektionaalinen sateenkaarilippu muokkaa

 
Intersektionaalinen Progress sateenkaarilippu.

Vuonna 2017 Philadelphian kaupunki Yhdysvalloissa lisäsi pride-lippuunsa kaksi uutta raitaa, mustan ja ruskean, jotka edustavat rodullistettuja LGBTQIA+ ihmisiä. Raitojen tarkoitus oli tehdä lipusta intersektionaalisempi lisäämällä siihen lisää ihmisryhmiä.[2]

Vuonna 2018 suunnittelija Daniel Quasar julkaisi "Progress" (suom. edistys) nimisen uuden sateenkaarilipun, johon on klassisten sateenkaarten värien lisäksi lisätty vasempaan reunaan kolmio, jossa esiintyy jo viime vuonna lippuun lisätty musta ja ruskea, sekä uutena transvärit eli vaaleansininen, vaaleanpunainen ja valkoinen.[3] Toisin kuin vapaassa käytössä oleva tavallinen sateenkaarilippu, Progress-lippu on Quasarin omistama tekijänoikeuslakien suojaama teos.lähde?

Osuustoiminta muokkaa

Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n sateenkaarilippu otettiin käyttöön vuonna 1925. Alkuperäinen oli samanlainen kuin nykyinen pridelippu. Se korvattiin sekaannusten välttämiseksi uudella mallilla vuonna 2001.[4]

Ensimmäiset ehdotukset ICA:n sateenkaarilipusta oli tehty jo järjestön toisessa konferenssissa vuonna 1896. Ajatus tuli ranskalaiselta utopistilta Charles Fourierilta, joka oli ottanut sen ihanneyhteiskuntiensa tunnukseksi.[4] Suomessa lippu on esiintynyt muun muassa vuonna 1973 julkaistun Sateenkaarilipun alla -albumin kannessa.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Sateenkaarilippu Ranneliike.net. Viitattu 27.5.2010.
  2. mrernestowens: Philly’s Pride Flag to Get Two New Stripes: Black and Brown Philadelphia Magazine. 8.6.2017. Viitattu 30.6.2021. (englanniksi)
  3. Designer gives Pride flag an inclusive makeover pinknews.co.uk. Viitattu 30.6.2021. (englanniksi)
  4. a b Sateenkaarilipun tarina Pellervo. Viitattu 2.12.2013.

Aiheesta muualla muokkaa